AxelMusicin
sivulla luki blu-ray-julkaisuista:"For most release, we are able to confirm whether it is region free or region locked at around the time of release. For some of the major titles, they might be confirmed up to a week prior to the title's release." Joten ei tarvitse huolehtia, että onhan Breaking Badin kakkoskausi varmasti aluekooditon.
Amazonin viikon diileissä on
Curb Your Enthusiasm S1-S6 -boksi, sisältäen 60 jaksoa. Hinnaksi tulee postituskulujen kera 40,6 euroa, ei paha. Parhaita komediasarjoja, se.
Tänään sain lainaan/arvosteltavaksi dvd:llä elokuvat
Coco avant Chanel ja
Away We Go, sekä blu-raylla
Jennifer's Bodyn.
Aikoja sitten lahjaksi saamani viisi vapaalippua elokuviin olivat vanhenemassa, joten oli aika raahautua teatteriin. Olen luultavasti käynyt elokuvissa jossakin välissä, mutta vapaaliput eivät ole olleet mukana. Laiskasti kyllä kuitenkin tulee käytyä teatterissa, osaksi siksi kun toisin kuin joskus, teatteri ei ole lyhyen kävelymatkan päässä, ja kun levyissä piisaa jo katsottavaa. Niin ja se, että elokuvissa joku ääliö voi pilata katselunautinnon, eikä leffaa voi pysäyttää, jotta voisi käväistä wc:ssä.
Vapaaliput (5 kpl) olivat keskiviikkoon asti voimassa, joten oli aika pistää töpinäksi. Aioin käydä elokuvissa jo maanantaina, mutta Oscareiden parissa yön valvottuani leffavisiitti ennen töihin menoa oli turha toivo, kun unet venyivät.
Tiistaina sitten suuntasin Tennispalatsiin ja otin liput
Up in the Airiin ja
I Love You, Phillip Morrikseen. Ensimmäinen leffa (Up in the Air) alkoi 11.15 ja toinen 13.15, joten Upin jälkeen kiirehdin vessaan ja pikaisesti seuraavaan näytökseen, missä pyörivät jo mainokset (Heavy Rainia mainostettiin viikon jokaisessa näytöksessä). Valot olivat kuitenkin yhä päällä, eivätkä trailerit olleet vielä pyörimässä. Molemmat olivat hyviä, etenkin Up in the Air, joka oli varsin mainio. I Love You oli myös ihan kelpo leffa, joskin sellainen, jonka yhtä hyvin voisi jättää vuokrattavaksi ja säästää samalla rahaa.
Keskiviikkona, vapaapäivänäni oli aika käydä katsomassa kolmas leffa päiväseltään ja toivottavasti vielä yksi illemmalla vaimon päästyä töistä, jotta kaksi vapaalippua ei menisi hukkaan. Avatar oli alunperin mielessä, mutta sitten aloin miettimään, että mitä jos ne lasit häiritsevät kun päässä ovat jo yhdet lasit, ja kuinka kestän kolmen tunnin paikallaan istumisen ilman vessataukoa. Viimeksi olin hätää kärsimässä
The Box -näytöksessä, eikä se kestänyt edes kahta tuntia.
Selvänä vaihtoehtona Avatarille oli Scorsesen Shutter Island, joka sekin olisi pitkä, mutta ei ihan niin pitkä. Leffaa oli kehuttu, se olisi ensimmäinen teatterissa näkemäni Scorsesen elokuva, jotkut kaverini eivät olleet välittäneet Avatarista, jonka tarinaa oli monelta taholta kritisoitu, yksi kaveri ei pitänyt 3D:tä erityisen ihmeellisenä... Valitsin Shutterin. Mutta lisätään vielä, että olen valmis ihastumaan ikihyviksi Avatariin ja saatan hyvinkin käydä katsomassa sen vielä teatterissa, kunhan halusin vain nyt pelata varman päälle ja keksiä syitä, miksi Shutter olisi järkevämpi vaihtoehto.
Shutter Islandin näytös oli klo 11.45 Kinopalatsissa. Voisi toivoa, että arkinäytöksessä klo 11.45 sali olisi kutakuinkin tyhjä, tai ainakin ettei pieneen yleisöön olisi eksynyt idiootteja. Turha toivo. Porukkaa ei sinänsä ollut paljon, ehkä parikymmentä ihmistä, jos sitäkään. Pahimmat pösilöt istuivat tietty edessäni olevalle riville.
Siihen (riville), vähän vasemmalle minusta, ilmaantui päälle kolmekymppinen pari, jotka olivat ehkä treffeillä, tai sitten vain ystäviä. Itse arvelin, että treffeillä. Mies tiedusteli siinä heidän paikoillensa tullessa, en muista mitä sanoja käyttäen, mutta joka tapauksessa, että pitäisikö heidän väliinsä jättää yksi tyhjä paikka. Niin he jättivät. Tuntui oudolta ehdotukselta, luultavasti mies ei edes halunnut tyhjää penkkiä väliin, vaan ajatteli olevansa kohtelias ja kukaties katui kysymystään, kun katselukaveri ei päätynytkään viereen istumaan. Sinänsä luultavasti hyvä minulle, sillä siinähän se juttu olisi sitten vasta luistanut.
Alkoi hitusen ärsyttämään, kun tuo kaksikko hymähteli ääneen kaikelle vähänkään huvittavalle jutulle, ja luultavasti sellaisillekin, jotka eivät olleet millään tavalla huvittavia. Mies taisi olla se, joka oli tähän suurin syypää, ja nainen sitten tietty vaistomaisesti hymähti heti samoille jutuille, kun taas kukaan muu teatterissa ei päästänyt suurimmassa osassa samoista kohdista minkäänlaista ääntä. Siksi, koska ne eivät olleet sellaisia juttuja, joille olisi tarvinnut hymähtää. Sellaisia kohtia oli kyllä leffassa, ja ihmiset kyllä hymähtelivät niissä, mutta nämä kaksi olivat hymähtelyissään ihan omassa luokassaan.
Jossakin kohtaa jollakin alkoi soimaan puhelin. Se soi useita sekunteja, ja sitten joku naishenkilö (ei tuo edellä mainittu) vastasi siihen ja alkoi puhumaan. Sen voin vielä antaa anteeksi, että puhelin on jäänyt vahingossa päälle, mutta jos se on niin tärkeä puhelu, että on pakko vastata, niin mene sitten ulos salista puhumaan. No, nainen/tyttö puhui hiljaa ja luultavasti melko lyhyen aikaa, enkä kiinnittänyt siihen lopulta pahemmin huomiota, puhelun päättyminen ei edes rekisteröitynyt, kun keskityin elokuvaan. Minun teatterissani kyseinen henkilö olisi heitetty pihalle siinä kohtaa, kun hän vastasi puhelimeen.
Palatakseni edessäni olevalla rivillä istuvaan junttipariin, se nainen supatti elokuvan aikana useaan otteeseen jotain miehelle, kurkottaen tyhjän penkin yli. Sentään hiljaa, niin ettei siitä tainnut tulla muuta häiriötä kuin tietoisuus siitä, että joku supattaa elokuvan aikana, mikä sekin on jo aika ärsyttävää.
Varsin outoa oli se, että tämä nainen kurkotti myös muutaman kerran oikealle puolelleen ja sanoi jotain nuorelle naiselle, joka istui siinä parin penkin päässä. Junttiparin saapuessa (kaksistaan) nämä eivät olleet puhuneet mitään tuolle naiselle, ja kaikesta päätellen tässä oli kyse täysin heille tuntemattomasta ihmisestä. Todella outoa, ja jos minulle olisi jotain supateltu, olisin joko a) sanonut, että olisitko hiljaa, ei kiinnosta, tai b) vaihtanut paikkaa toisen kerran jälkeen.
Junttinainen poistui kesken elokuvan ja palasi joitakin minuutteja myöhemmin ostamiensa mässyjen kanssa. Ilmassa käväisi tupakan haju, aikaa oli ollut vetää yksi sätkäkin. No, koska Shutter Island on fiksu ja laadukas aikuisten elokuva, oli junttinainen lopulta kyllästynyt. Hän päästi ilmoille turhautuneen puuskauksen ja alkoi lopulta naputtelemaan kännykkäänsä.
Elokuvan emotionaalisen kliimaksin tullessa hän supatti miehelle ja ehkä naisellekin jotain, ilmaisten saaneensa tarpeekseen. Hän nousi ja poistui salista elokuvan pyöriessä yhä kankaalla. Tuon emotionaalisen kliimaksin aikana takarivin teiniporukasta kuului ainakin yhden tytön naurua. Tuo tyttö luultavasti nauraisi myös nähdessään mummon kaatuvan kävelytiellä.
Voisi luulla, että tuo oli jonkinlainen elokuvanautinnon täysin tuhoava fiaskonäytös, joka saa vihaamaan ihmiskuntaa, mutta yllättävän vähän nuo onnistuivat häiritsemään lopulta. Se ehkä auttoi, että tajutessani idioottien läsnäolon elokuvan alkupuolella lupasin itselleni, etten antaisi häiriötekijöille liikaa arvoa, en jäisi märehtimään niitä, ja keskittyisin dialogiin ja tapahtumiin parhaani mukaan. Onnistuin tuossa aika hyvin, ja kokemus oli häiriöistä huolimatta positiivinen ja elokuva loistava.
Illalla yhdeksän maissa, kun oli tullut vietettyä suurin osa päivästä poissa kotoa, ei sitten oikein tullut vaimon kanssa yksimielisyyttä katsottavan elokuvan suhteen, ja virta alkoi myös olemaan vähissä, joten ehdotin, että annamme vapaaliput joillekin fiksun oloisille teatterikävijöille.
Tennispalatsissa ei kuitenkaan näkynyt vähän yhdeksän jälkeen oikein ketään, joille tyrkyttää lippuja, vaikka vartin yli alkaisi näytös/näytöksiä, ja joka tapauksessa halusin varmistaa ensin, ettei niillä voisi saada lippuja enää tuleviin näytöksiin. Kyllähän niillä sai. D'oh. Jos olisin tuon tajunnut, olisin skipannut I Love You, Phillip Morriksen ja käynyt katsomassa Avatarin toisena päivänä. Finnkinon sivujen "huomioi kuitenkin lippujen voimassaoloaika" -toteamus sarjalipuista puhuttaessa hämäsi vähän. No, ei voi mitään. Varasimme liput lauantain Alice in Wonderland -näytökseen. Siinäpä sitä kolmedeetä tulee sitten koettua viimein.
Amazon.comista menivät tilaukseen The Sarah Connor Chroniclesin aluekooditon 1. kauden blu-ray ($20,49), jonka saa tällä hetkellä kaksi dollaria halvemmalla kuin R1-dvd:n, sekä Breaking Badin kakkoskauden R1-dvd. Yhteishinta alle tullirajan, noin 35 euroa. Harmittaa vähän, että missasin Sarah Connorin ykköskauden lopun, olisin muuten voinut hankkia suoraan kakkoskauden, mutta toisaalta tuohon hintaan ykköskaudenkin olisi kyllä voinut hankkia joka tapauksessa.
Tiistain leffana oli Coco avant Chanel (englanniksi Coco Before Chanel, huomasin nyt), josta pidin enemmän kuin olin odottanut. Koska en ollut lukenut siitä etukäteen mitään, ja tiesin vain että se sai Oscar-ehdokkuuden puvustuksesta, en tajunnut että kyseessä oli tosipohjainen tarina vasta kuin elokuvan lopussa. Käsis ei kuitenkaan ilmeisesti seurannut turhan tarkasti todellisuutta, joten sinänsä ihan sama. Audrey Tautou oli erittäin hyvä, elokuvan ei tarvinnut selitellä sanoin hahmon motivaatioita, kun tämän kasvoilta pystyi lukemaan kaiken tarpeellisen. Katsastamisen arvoinen.
