The Stupid Kind

Jahas, Corey Haim on kuollut. Feldman kävi asian vuoksi Larry Kingin vieraana.

Postissa tuli perjantaina Huuto.netistä ostamani The L Wordin viitoskausi. Uusi, muoveissa, vain 17 euroa postituskuluineen. Hyvä diili, toista kauttakaan ei saa vielä noin halvalla. Eipä siitä pitkä aika ole, kun katsoin sen kirjastosta lainattuna, mutta se kuuluu hyllyyn, ja hinta oli tosiaan niin hyvä. Nyt puuttuu enää viimeinen, kesällä kakkosregionilla ilmestyvä kuutoskausi. Se jäi vain kahdeksan jakson mittaiseksi, mutta sarja kuitenkin kuulemma laitetaan lopuksi pakettiin.

Perjantaina tuli katsastettua Jennifer's Body. Tykkäsin paljon, en ymmärrä heikkoa IMDb-keskiarvoa. Stoori on Ginger Snaps -vaikutteinen, ja ei siinä mitään. GS:n toisessa pääroolissa nähdyllä Emily Perkinsillä oli pieni rooli Junossa, joka Jennifer's Bodyn tavoin on Diablo Codyn käsikirjoittama. Harmi, ettei GS:n parasta traileria ole tuubissa parempilaatuisena, löytyy onneksi dvd:ltä. Aina vaivannut, mikä siinä kuuluva biisi on, moni muukin on sitä turhaan tiedustellut.

GS:n paras dvd-julkaisu on Kanadan collector's edition. Mutta JB:hen palatakseni, kauhukomedioiden ystävien kannattaa ehdottomasti tsekata se. Jos tykkäsit Ginger Snapsista, tykkäät hyvin mahdollisesti tästäkin. Pääkolmikko oli tässä tosi hyvä, Johnny Simmons oli uusi tuttavuus, varsin mainio, ja hän näkyy olevan myös Scott Pilgrim vs. the Worldissa. JB:n pitäisi ilmestyä levyllä 19.3.

Lauantaina käväisin katsomassa Alice in Wonderlandin, joka oli hyvä, ellei välttämättä sellainen, jota tulisi katsottua toistamiseen. Tämä oli eka 3D-leffani. Ihan vänkä juttu, eivätkä lasit häirinneet erityisemin, mutta ei tuolla lopulta ole väliä, onko leffa 2D vai 3D. Jos pitäisi valita, ovatko kaikki leffat 2D:nä vai 3D:nä, valitsisin 2D:n.

Illalla katsoin ensimmäisen jakson Dom Jolyn sarjasta, oli varsin hyvä, ja kivaa nähdä taas miekkosta.

Myöhemmin aloin katsomaan The Fourth Kindia, mutta piti sitten jättää kesken, kun se oli niin kökkö. Naurettavaa, kun leffa menee uskomattoman pitkälle vakuuttaakseen katsojalle tämän katsovan tositarinaa, ja sitten todellisuudessa koko tarina on täysin mielikuvituksen tuotetta. Ihan alussa Milla Jovovich esittelee itsensä ja kertoo elokuvan perustuvan tositapahtumiin. Tökeröä, mutta ei vielä mitään verrattuna tulevaan.

Leffa tunkee yhtenään kohtauksien rinnalle muka alkuperäistä videomatskua, joihin kohtaus perustuu, että katso nyt, tämä tapahtui oikeasti (vale). Esim. psykiatrin vastaanotolla hahmo puhuu, ja sitten 24-tyyliin viereen isketään pyörimään "alkuperäinen" video, jossa pyörii sama dialogi. Kun leffassa nähdään hahmo ensimmäistä kertaa, ruudulle tulee teksti (ei osana tekstityksiä, vaan ihan kunnolla osana elokuvaa), jossa kerrotaan sekä näytteljän että hahmon nimi (ja suluissa vielä "alias", jos nimi on muka muutettu). En tiedä mitä ohjaajan päässä on liikkunut, kerrassaan idioottimaista, ja vaikka stoori saattaisi olla mielenkiintoinen, toteutus pilaa koko homman täysin. Tuo split screenin käyttö on jotain käsittämättömän tyhmää, oli alkuperäismatsku aitoa tai ei. "Tässä oikea matsku, ja tässä näytteljät esittävät saman tilanteen filmille."

Nyt on tullut kuunneltua moneen kertaan YouTubesta Shutter Islandin soundtrackilla olevaa kipaletta, joka kuului lopputekstien päällä. Olisin varmaan muuten suunnannut puolikiireellä vessaan, mutta piti sitten jäädä katsomaan lopputekstit loppuun, kun biisi oli niin hyvä. YouTubessakin joku kommentoi:"i work at the movies and whenever i clean after shutter island has finished i just loooove cleaning the cinema cuase of this song :D".

Pitäneekö ostaa koko soundtrack iTunesista, kun sitä biisiä ei saa erikseen ostettua, sama tilanne kuin Yes Manissa. Ärsyttävää tuollainen, mutta sinänsä toki hyvää bisnestä, kun kuluttajalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa koko levy.

Joskus noilla lopputekstien kappaleilla on suuri vaikutus elokuvasta jäävään mielikuvaan. Mainituksi ovat tulleet jo Yes Man ja Shutter Island, muita mieleen tulevia ovat Crackerin Get Outta My Head Cable Guyn lopputekstien lopussa, ja itse elokuvassa esiintyvän Sarah Polleyn esittämä Courage The Sweet Hereafterin lopussa. Luultavasti sen vuoksi tuo Atom Egoyanin leffa, joka on kyllä toki mainio, tuli sitten ostettua pian dvd:llä. Soundtrackilla on muitakin Polleyn biisejä, hänellä on varsin hyvä lauluääni.