maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Yksi hyvä sarja taas loppumassa

ER:stä enää kolme jaksoa dvd:llä jäljellä. Ikävää, sarja on helposti top-10:ssäni, ja olisin mieluusti ollut katsomassa sitä lisää 15. kauden jälkeenkin, kun taso on pysynyt korkealla. Onpa tuo kuitenkin kestänyt pidempään kuin yksikään toinen suosikkisarjani. Hauskaa, miten viimeiselle kaudelle on ängetty mukaan vierailemaan suuri määrä vanhoja tuttuja naamoja. Mukavaa nähdä itse kutakin.

Verkkokauppa.comista tuli tänään ilmoitus, että Heavy Rain on postitettu Ahvenanmaalta. Saapa nähdä, ehtiikö tulla huomiseksi, keskiviikoksi nyt ainakin. Tulossa on myös se Ghostbusters, joten pelattavasta ei ainakaan ole sitten puutetta.

/Filmcast-podcastin suurena fanina tuli viimein mieleen etsiä saman porukan ensimmäistä, samalla formaatilla toiminutta podcastia, The Watchersia. Ilokseni kaikki jaksot löytyivät iTunesista, ja myös täältä. On vaikea löytää podcasteja, joissa ei jokin asia häiritsisi / ärsyttäisi, mutta tuon porukan leffa- ja tv-sarjalätinät toimivat täydellisesti, varsinkin kun tyypit fanittavat omia suosikkisarjojani. Lisäksi David Cheniä on kiittäminen erinomaisesta The Tobolowsky Filesistä.

Kaveri halusi taannoin Housen neloskauden lainaan. Parempi puoliskoni, joka välitti viestin minulle, mainitsi jotain, että voin laittaa mukaan jotain muutakin, mistä tuli sitten hirveä pohdiskelun paikka. Tuolla kaverilla kun ei ikinä kiinnosta kuunnella suosituksiani, joten pääsisin nyt vihdoin tyrkyttämään tälle omia valintojani.

Lainaan lähtivät sitten The Nines, Bigger Stronger Faster, King of Kong, Ystävät hämärän jälkeen, The Brothers Bloom, Dr. Horrible's Sing-Along Blog ja ykköslevyt sarjoista Damages, Dead Like Me ja Mad Men. Tilaa nuo eivät lopulta vieneet paljoa, koska yhtä lukuunottamatta leffat olivat kotelottomia arvostelukappaleita. Sanoin kaverille, että pitää sitten katsoa kaikkia alusta edes 10 minuuttia.

Minusta on kyllä aina vähän tuntunut, ettei useimmilla ihmisillä kiinnosta hirveästi muiden suosittelut, ja tuo kaverin tapaus ei auta asiaa. Ennakkoluulot ovat suuret eikä riskejä haluta ottaa. Jos joku näyttelijä on ärsyttänyt jossakin, se on peruste toisen sarjan skippaamiselle. Esimerkkinä kaveri ei tykännyt Dominic Westistä, joten eipä sitten anneta The Wirelle mahdollisuutta. Ihmiset ovat niin jääräpäisiä, että lopulta on omalle mielenterveydelle parempi, ettei edes yritä.

Blogissa suosittelu on kuitenkin eri juttu kuin kasvotusten ollessa, tässä kun toinen ei voi sanoa (tai ei tarvitse sanoa) jotain älytöntä syytä siihen, miksei jokin kiinnosta. Ehkä voisikin siis useammin tuoda esille jotain kivoja sarjoja ja leffoja.

Nyt voisin mainostaa maailman parasta piilokameraohjelmaa, ja sana "piilokameraohjelma" ei tee sille oikeutta. Kyseessä on siis Dom Jolyn Trigger Happy TV, jota on joskus Suomen töllössäkin nähty. DVD:llä sarja on kuitenkin aivan eri kokemus, kun noihin kokoelmiin on koottu parhaat palat (kerrankin sisällön karsiminen tuntuu hyvältä idealta) ja soundtrackina on hyviä biisejä eikä mitään geneeristä pimputusta. Etenkin tuo dvd:n soundtrack vie tsoukit ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Trigger Happy TV on siis piilokameraohjelma, jossa ihmiset todistavat tai joutuvat keskelle absurdeja tilanteita. Tsoukit ovat vain kymmenen kertaa älykkäämpiä ja hauskempia kuin normaaleissa piilokameraohjelmissa. DVD:t (3 julkaisua) saa netistä melko halvalla. YouTubesta voi tsekata klippejä.