perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Pelailua

Lars von Trierin Antichrist tuli katsastettua viimein tänään dvd:llä. En tiennyt mistä se kertoisi, eikä minulla ollut mitään suuria odotuksia siltä, joten yllätyin kun se oli niin erinomainen. Ihan huippu, kirjoissani ehdottomasti viime vuoden parhaita elokuvia. Ei kuitenkaan varmasti kaikkien makuun, ja suosittelisin katsomaan ensikatselulla sen yksin (kuten itse tein), etteivät omat fiilikset latistu jos katselukaveri ei ole innoissaan.

Tänään posti toi Lostin neloskauden blu-rayn, jonka sain Huuto.netistä pkuluineen varsin hyvään hintaan 31,15e, käytettynä mutta uudenveroisena. Vastapainoksi tuolle rahanmenolle laitoin myyntiin Little Big Planetin ja Metal Gear Solid 4:n. Molemmat menivätkin jo kaupaksi ja jäin selvästi voitolle (Lost-ostosta ajatellen).

PSN Storesta tuli hommattua PS3:lle alehintaan 3,95e flipperipeli Pinball Fantasies, joka on aiemmin ostamani Pinball Dreamsin (jota tuli tahkottua aikoinaan Amigalla) tekijöiltä, molemmat vuodelta 1992. En muistanut, että olisin PF:ää pelannut, mutta pelin alkumusiikki kuulosti kyllä tutulta, joten lienen pelaillut sitäkin. Dreamsin tavoin tuossa oli neljästä kentästä kaksi sellaista, joita tulee enemmän tahkottua. Hauskaa päästä pelaamaan pelejä, joita on pelannut lähes 20 vuotta sitten.

Postissa tuli Lostin lisäksi arvosteltavaksi/lainaan dvd:llä The Hurt Locker, joka on varmasti mainio.