torstaina, tammikuuta 07, 2010

Kaikenlaista

Taannoin radiokanavia selatessa tuli Bassoradio-kanavalla vastaan kipale, jota jäin kuuntelemaan. Onneksi juontaja mainitsi mikä se oli. Olisin ostanut iTunesista, mutta eipä sitä ollut siellä. Löytyi kuitenkin YouTubesta ja parempilaatuisena netistä (sai tuolleen embedattua) tekijän itsensä sinne laittamana. Normaalisti ei tule tuollaista musiikkia kuunneltua, mutta tuossa oli kiva tunnelma, etenkin alkupuolella, ei sillä että biisi hirveästi muuttuisi. [Edit: upotettava playeri ei enää toimi, biisi oli Roof Light: In Your Hands)

Olen pähkäillyt, että pitäisikö My So-Called Lifen R2-boksi ostaa nykyisen jenkkisetin tilalle/rinnalle, kun sitä saisi nyt erittäin halvalla (esim. 10,49e Playssa). Etsiskelin arvostelua tuosta uudesta R2-julkaisusta, kun vastaan tuli sitten nykyisen boksini arvostelu. Olin aina olettanut sen olevan jenkkijulkaisuna region 1 -aluekoodattu, mutta arvostelun mukaan se olikin aluekoodivapaa. Kokeilin levyä Pleikkarissa, ja lähtihän se pyörimään, eli oli aluekooditon. Siisti juttu, ei tarvitse sitten ostaa uudelleen. Ajatus tässä taustalla oli, että dvd-soittimen joskus levitessä en voisi pyörittää noita R1-levyjä Pleikkarilla, joten olisi hyvä olla se R2-boksi.

En malttanut olla tekemättä vielä paria dvd-tilausta alennusmyynnistä. Tulossa ovat aiemmin mainitun Dead Like Me S1:n (saa nähdä saavatko kakkoskautta joskus varastoon) lisäksi Damages S1 & S2 -boksi ja Spaced: The Definitive Edition.

Hassua tässä on se, että minulla on jo Damagesin ykköskausi ja Spacedin molemmat kaudet. Tuo Damagesin yhteisboksi (14,95e) on kuitenkin halvempi kuin kakkoskausi yksinään, ja olen aina halunnut nähdä uuden Spaced-setin kolmoslevyn, jossa on uusi, pitkä dokkari. 12,49e:n hinnalla sitä ei kannattanut enää jäädä haikailemaan. Tietty jenkeissä on julkaistu suht vastikään Spaced-boksi, jossa on vielä enemmän enemmän ekstroja, mutta mieluummin hankin region 2 -julkaisun.

Tämän viikon dvd-lisäys oli Stephen Tobolowsky's Birthday Party, joka tuli Amazon Marketplacesta tilattuna (uutena & muoveissa) 10 päivää tilauksen tekemisen jälkeen, eli ei paha. Myyjä oli tuollainen tapaus, luotettava siis. Levy tuli nyt perjantaina, en ole vielä ehtinyt katsoa. Sama juttu Tobolowskyn uuden podcastin kanssa.

Ihmetyttää se kun ER:n 15. kausi on loppu joka paikasta, vaikka kyseessä on suht tuore julkaisu. Playn sivu sanoo "usually dispatched within 4-5 days". Vähän aikaa sitten puhe oli parista viikosta, jonka oletin tarkoittavan luultavasti sitä, ettei sitä olisi oikeasti ollenkaan saatavilla. En sitten tiedä onko tuo 4-5 päivää sen todellisempi arvio kuin se pari viikkoa. Mieluiten tilaisin sitten kun boksi on heti saatavilla, Play kun laskuttaa heti tilauksen yhteydessä. No, vaikka boksi olisi mysteerisesti pitkäänkin loppu, niin ainakin Saksassa kausi ilmestyy 12. helmikuuta. Tulisi tosin kalliimmaksi, ja jos tuotetietoihin on uskominen, mukana ei ole enkkutekstejä.

Tuli viimein hankittua Burnout Paradise PS3:lle Big Surf Island -lisäyksen kera. Hauskaa ajelua, ja demoa kohtalaisesti pelanneena on kivaa kun esteet eivät tule enää vastaan ja voi vain paahtaa menemään.

Viime päivinä on tullut kuunneltua paljon The /Filmcastin menneitä jaksoja. Kyseessä siis /Film-sivuston leffa-aiheinen podcast, josta The Tobolowsky Files sai alkunsa, ja TTF:ssä kuultava David Chen (jonka idea The Tobolowsky Files oli) on noissa /Filmcasteissa muun muassa äänessä. Mukavaa jutustelua ja hyviä vieraita, esim. Tobolowsky parissa jaksossa, Rian Johnson, Richard Kelly ym.