keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Roipetta & kasarikauhua

Mukavasti tipahteli aamupäivällä tavaraa postiluukusta. Tuli CafePressistä uusin B5-kirja eli Asked & Answered: Part 4, DVD:llä Franklyn ja The Great Buck Howard, sekä parhaimpana lisäyksenä se Lostin viitoskauden bluray. Lauantaina päästään sitä katsomaan, kun on vapaata.

Lost lähti maanantaina matkaan Amazonista, joten tulisikohan se tiistaina lähetetty Curb Your Enthusiasm -boksi sitten huomenna, vai hidastaneeko paketin suurempi koko sen matkaa. No, jospa se tulisi kuitenkin perjantaiksi.

Rennyn Prison tuli katsottua. Kerran aiemmin olin tenavana nähnyt, pari hämärää muistikuvaa oli leffasta. Ihan hyvähän tuo oli. Ajattelin taannoin, että olisi kiva nähdä pitkästä aikaa noita kasarikauhuja, joita on tullut aikoinaan nähtyä, kuten Warlock, Fright Night ja House. The 'burbs ja The Lost Boys kuuluvat listaan, tosin ne on kyllä nähty viimeksi tässä 2000-luvulla, tai ainakin 90-luvun lopulla. Nyt kyllä tuli mieleen, että niin on Fright Nightkin, en heti muistanut. Housesta ei ole kyllä mitään muistikuvia, mutta tuntuisi, että olisin nähnyt sen aikoinaan.

Mitähän muita noita olisi. A Nightmare on Elm Street ja Evil Dead 2 ovat jo dvd:llä, Hellraiserit suht tuoreessa muistissa, Gremlinsiä en nyt jaksaisi katsoa, mutta siitä tulee mieleen Critters, joka voisi kuulua joukkoon. Selasin nyt netissä noita kasarikauhuja, enkä kyllä löytänyt enää sellaista lisättävää, joka kiinnostaisi tai jota ei muistaisi liian hyvin. Vaikka loputtomat jatko-osat kauhutteluihin eivät pahemmin innosta, ehkä noissa Elm Street -jatkoissa olisi jotain katsomisen arvoista (en ole tainnut nähdä kuin ekan), olisiko tuo New Nightmare paras esimerkki.