tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Postia

Postin tullessa kuului, miten kookasta kuorta puserrettiin luukusta läpi. Sitten paketti kolahti lattialle. En ollut tästä erityisen innoissani, koska en odottanut osto- tai arvostelulevyjä. Paras arvaukseni oli jokin kirjakerhokirja, jonka peruminen oli unohtunut. Kyseessä oli kuitenkin kirjekuori kirjakerhojen pahvilootan sijaan, ja sen avatessani näin, että sisällä oli kolme dvd-levyä alkuperäiskoteloissaan ja muoveissa. Black Cat, White Cat, Harlinin Prison (jonka näin joskus penskana) ja The Little Girl Who Lives Down the Lane (Jodie Foster, Martin Sheen). Mukana tullut lähete paljasti paketin tulleen FF:ltä, ja listauksessa mainittiin em. elokuvien lisäksi Last Chance Harvey (Hoffman, Thompson) ja The Brothers Bloom (Weisz, Brody, Ruffalo), joiden kohdalla luki "jälkitoimitus", ts. ne tulevat (hyvässä lykyssä) myöhemmin. Missään ei lukenut että noita tarvitsisi olla lähettämässä takaisin, eikä FF:n levyjä ole ikinä tarvinnutkaan.

Aika outo juttu, sillä en ollut pyytänyt mitään noista. En muutenkaan ole vaivautunut tilaamaan FF:ltä arvostelukappaleita aikoihin, koska jossakin vaiheessa sieltä ei enää tullut mitään toivomiani levyjä, joten lakkasin yrittämästä. Kävi nyt mielessä, että mitä jos tuossa on tullut jokin virhe ja levyt on lähetetty väärälle tyypille, mutta enpä usko. Toinen, uskottavampi teoriani on, että jos kaikki pyytävät nykyään Blu-ray-levyjä, toisin kuin minä, niin minulle voi yhtä hyvin lähettää läjän dvd-levyjä, kun muille ei kelpaa. Tuo kuulostaisi sinänsä ihan loogiselta, mutta enpä tiedä mitä versioita arvostelijat suosivat, ja FF:n julkaisuista suurin osa näkyy tulevan vain DVD:llä.

En tiedä, mutta ihan sama, kivaa aina saada ilmaisia leyvjä, joten kiitos niistä FF:lle.

Muissa uutisissa, viime päivinä ei ole tullut katseltua muuta kuin The L Wordia. Viitoskauden varauksestani tuli ilmoitus kirjastosta, joten oli aika katsoa hyllyssä viime lokakuusta asti istuneen neloskauden. Kolmoskauden olin katsonut maaliskuussa 2008, ja neloskauden ekan jakson katsoin tässä jokunen viikko sitten, mutta se jäi sitten. Nyt kuitenkin piti katsastaa se tuon kirjastovarauksen vuoksi. Siinä ekassa jaksossa oli ehkä vähän alkukankeutta, itse kausi oli varsin mainio, tosin silti jäi vähän sellainen fiilis, että se on ehkä heikoin kausi. Lauantaina lainaamastani viitoskaudesta on kolme ja puoli jaksoa jäljellä, ja se on ollut erinomainen. Kuudennella ja samalla viimeisellä kaudella näkyy olevan vain kahdeksan jaksoa, miksiköhän.

The L Wordin kanssa tuli lainattua myös Wim Wendersin The State of Things, jota en ole ehtinyt vielä katsoa.