perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Vuoden 2010 viimeinen dvd-lisäys

Vuoden viimeiseksi dvd-hankinnaksi jäi tänään postista noutamani, Amazon UK:sta tilattu Columbo - The Complete Series -boksi, joka sisältää kaikki 69 Columbo-jaksoa 35 levyllä.






Hyvää uutta vuotta!

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Operaatio Anttilassa

Ohessa uusimmat roippeet. Dragon Age: Origins tuli ilmatteeksi postissa, kun tilasin taannoin Pelaaja-lehden. Vähän aiemmin olin saanut Sandiskin 8 gigan microSDHC-muistikortin kännykkään Mikrobitin tilattuani, joten hyviä diilejä ovat olleet. The World of Karl Pilkington tuli postissa maanantaina. Kirja koostuu jo kuulluista keskusteluista Pilkingtonin, Gervaiksen ja Merchantin välillä, mutta mukana on myös välillä Karlin piirustuksia ja kirjaa varten kirjoittamia juttuja, joten 4,49 euron hintaisena tuon hankkimista ei tarvitse harmitella. En ole vielä aloittanut An Idiot Abroad -kirjaa. Tokyo Drift -blu-ray ja Blind Date -dvd lähtivät mukaan Lappeenrannan Anttilasta maanantaina siellä käydessäni. Tokyo Driftin näin aikoinaan pressinäytöksessä ja viihdyin sen parissa mainiosti, Blind Datea en ole nähnyt.

Tuolla Anttilassa vaimon pyöriessä toisaalla minua alkoi ärsyttämään blu-ray-alelaarissa vallitseva täydellinen kaaos, joka on toki tuttu näky. Mikä järki siinä on, että asiakkaan pitää kaivella sekaista koteloläjää siinä toivossa, että pohjalta sattuisi käteen jotain ostamisen arvoista? Kuinka vaikeaa voi olla pitää noissa jotain järjestystä yllä, ettei valikoiman perusteellinen selaaminen tuntuisi täysin epätoivoiselta tehtävältä? Ja miksi me asiakkaat pidämme tällaista hyväksyttävänä ja itsestäänselvyytenä? Kuten John Merrick julisti Elefanttimiehessä:"I am not an animal! I am a human being!"

Aloin siinä sitten laittamaan koteloita pystyyn ja toisensa perään, toiveena se, että läjästä saattaisi löytyä jotain hankkimisen arvoista. Eipä tuo suuri vaiva ollut, ja lopulta toinen kahdesta vierekkäisestä korista oli järjestyksessä ja levyt kerrankin helposti selattavissa. Tyytyväisenä siirryin sivummalle ja katsoin, kun aiemmin toista läjää tutkinut mies pääsi nauttimaan työni tuloksista selatessaan ongelmitta kokoelmaa. Verenpaineeni tosin kohosi hieman nähdessäni miehen nostavan kotelon levyjen päälle ja jättävän sen niille sijoilleen. Miehen lähdettyä palasin levyjen luokse ja katsoin sabotöörin aiheuttamaa kaaoksen alkua.

Siistin sottapytyn jäljet ja päätin samantien järjestellä myös viereisen korin läjän. Siirsin siitä ensimmäiseen koriin levyjä saadakseni sen täyteen, ja laitoin koreihin kuulumattomat uutuusjulkaisut sekä dvd-levyt omiin pinoihinsa. Lopulta olin valmis.

Odotin turhaan, että joku myymäläpäällikkö tulisi puristamaan kiitollisena kättäni soittokunta kintereillään fanfaareita ilmoille kajauttaen. Lopuksi siirsin vielä muutaman blu-ray-uutuuden pinosta (kuvassa oikealla) viereiseen hyllyyn kavereidensa luokse. Liikkeestä lähtiessäni katsoin tyytyväisenä, kun joku nuorukainen selasi sivistyneen oloisesti levyjä. Siinä missä murhe ja pessimismi olisi vallannut tämän tulevaisuuden toivon mielen aiemmin esillä olleen levykaaoksen edessä, tyyneys paistoi nyt pojan kasvoilla hänen sormiensa selaillessa vaivattomasti alennuslevyjä.

perjantaina, joulukuuta 24, 2010

Hyvää joulua!

CDonin joulukalenterin viimeisessä luukussa oli Assassin's Creed ladattavissa PC:lle ilmaiseksi.

Columbon neloskausi tuli katsottua läpi. Seurasin Columboa ammoisina aikoina töllöstä, mutta kun dvd-hyllyyn tuli sarjan kakkoskausi, en oikein jaksanut alkaa katsomaan sitä. Neloskauden hankinnan myötä päätin kuitenkin vilkaista sarjaa pitkästä aikaa, ja pian olinkin koukussa. Kauden suosikkijakso oli By Dawn's Early Light, Patrick McGoohan oli siinä erinomainen jakson pahiksena (voitti roolistaan Emmyn). The Complete Series -boksi lähti nyt sitten tilaukseen. Turha ostaa enää noita kotimaisia bokseja, kun tuo tulee halvemmaksi ja sisältää reilusti enemmän kamaa kuin mitä Suomessa on julkaistu.

Columbon jälkeen vuorossa oli 24:n 8. kausi. Siitä taitaa olla nyt neljäs jakso kesken. Tuttuun tapaan olen tykännyt paljon, ja on sääli, että tämä on sitten viimeinen kausi. Toisaalta en olisi ikinä uskonut, että jokin lempparisarja kestäisi Foxilla näin pitkään. Ensimmäistä kertaa tulee katsottua 24:a blu-raylta, ja eron dvd-julkaisuihin huomasi kyllä heti.

Hyvää joulua!

tiistaina, joulukuuta 21, 2010

Paketti Amazonista ja pari leffaa

Vähän hirvittää välillä tuo Amazonin paketointi.
Yksi sisään taitettu pahvilärpäke, jonka kuka tahansa voisi aukaista ja sulkea tuosta vain, suojaa tilausta ulos tippumiselta. Toisaalta kaikki oli tallessa, joten mitään valittamisen aihettahan tässä nyt ei oikeasti ole. Tilaus oli postitettu 4.12., joten olin iloinen ja helpottunut, että paketti saapui (luvatusti) ennen joulua. Tuossa siis, jos kuvasta on vaikea saada selkoa, 24 S8 -blu-ray, Vampire Diaries S1 -blu-ray, The Ricky Gervais Show S1 -dvd, Flight of the Conchords S1-S2 -dvd ja An Idiot Abroad -kirja. "5 disc set includes exclusive bonus disc", luki tuossa 24-boksin päällystarrassa. Lieneekö mainospuhetta, vai puuttuneeko tuo levy oikeasti jostakin julkaisusta.

David Mametin kirjoittama ja Neil Jordanin ohjaama We're No Angels (4, tosin tekisi kyllä mieli sanoa 4,5/5) oli erittäin kiva komedia, jonka voisi hankkia kokoelmaankin. Olin aiemmin jättänyt tämän lainaamatta kirjastosta ehkä heikon IMDb-keskiarvon vuoksi, mutta leffan tullessa taas vastaan päätin katsastaa sen. Kannatti, koska elokuva oli tosiaan oikein hauska. Elokuvassa harmittoman oloiset vangit (Sean Penn ja Robert De Niro) karkaavat vankilasta pahisvangin vanavedessä ja päätyvät pikkukylään Kanadan rajalle, missä heitä luullaan papeiksi. Etenkin De Niron tuskastunut ja turhautunut naamanvääntely nauratti tämän joutuessa vetämään ihmisille rooliaan.

Aiemmassa päivityksessä unohtui mainita Smilla's Sense of Snow (3½/5), joka oli ihan jees, mutta en tiedä jaksaisiko sitä uudestaan katsoa. Gabriel Byrneä oli kiva nähdä ja Julia Ormondin päähenkilö Smilla oli ihan mielenkiintoinen, vähän ehkä tuli mieleen Avalonin Ash, sellainen vakava ja vähäpuheinen. Kirjaa, johon elokuva perustuu, voisi kyllä joskus vilkaista.

perjantaina, joulukuuta 17, 2010

The curious case of Edmund Hillary

Mount Everestin huipulle ensimmäisenä (Tenzing Norgayn kanssa) päässeellä Edmund Hillarylla (s. 20.7.1919) oli sekä onnea että epäonnea lento-onnettomuuksien suhteen.

16.12.1960 Hillary myöhästyi lennoltaan Chicagosta New Yorkiin. Tämän kone, 84 ihmistä lennättänyt Douglas DC-8 ja 44 ihmistä kantanut T.W.A. Super Constellation -propellikone törmäsivät New Yorkin yllä. Kaikki koneissa olleet sekä kuusi ihmistä maassa kuolivat tuohon aikaan Yhdysvaltain tuhoisimmassa lentoturmassa, joka vaati yhteensä 134 ihmisen hengen. DC-8:ssa matkustanut, Illinoisista kotoisin ollut 11-vuotias Stephen Baltz tosin selvisi itse törmäyksestä hengissä pudottuaan lumipenkkaan. Vakavista palovammoista ja häkämyrkytyksestä kärsineenä hän kuitenkin kuoli seuraavana aamuna. Ohjaaja Hollis Framptonin oli määrä matkustaa New Yorkiin samalla lennolla, jolle Hillary ei ehtinyt, mutta hän päätti siirtää paluutaan päivällä vieraillakseen valokuvaaja Edward Westonin retrospektiivissa Minneapolisissa.

Edmund Hillaryn vaimo Louise ja nuorin pariskunnan kolmesta lapsesta, noin 16-vuotias tytär Belinda, menehtyivät pian nousun jälkeen lentoturmassa vuonna 1975 näiden ollessa matkalla Hillaryn luokse Nepaliin, missä tämä oli rakentamassa sairaalaa. "And this certainly, for me, was an absolute disaster, really because the two people that meant most to me in life had been killed in one fell swoop. It did take me quite a number of years to get over it" (käännös), Hillary kertoi vuonna 1991.

28.11.1979 miehen piti olla Antarktiksella selostajana Air New Zealandin sightseeing-lennolla, joka päättyi ohjelmasta poiketen Mount Erebuksen seinämään. Hillary oli kuitenkin joutunut jäämään pois lennolta Yhdysvalloissa odottavien töiden vuoksi, ja miehen ystävä, Peter Mulgrew otti tämän paikan. Kaikki koneessa olleet 257 ihmistä menehtyivät. Hillary nai myöhemmin Mulgrewin lesken, joka oli ollut hänen läheinen ystävänsä vuosia.

Edmund Hillary kuoli Uudessa-Seelannissa, kotikaupungissaan Aucklandissa tammikuussa 2008 88-vuotiaana.

tiistaina, joulukuuta 14, 2010

Levyhankinnat ja leffakatselut

Lappeenrannan Anttilasta maanantai-iltana lähtiessä olin jo vaimon kanssa autossa lähtöä tekemässä, moottori käynnissä, kun keksin, että jos vielä käytäisiin leffapuolella. Yhdeksän euron hintainen Boy A -blu-ray lähinnä oli jäänyt kaivelemaan mieltä. Nappasin sen, ja lopulta mukaan lähtivät myös dvd:llä Ewan McGregorin tähdittämä Brassed Off, Columbon neloskausi ja Dharma & Gregin ykköskausi. Boy A:n olen nähnyt kerran, Brassed Offia en, Columbosta vaikea sanoa näin monen vuoden jälkeen, D&G:tä joskus satunnaisesti.

Muistan nähneeni How to Train Your Dragonin (5/5) trailerin joskus elokuvissa, eikä se vaikuttanut erityisen mielenkiintoiselta, etenkin jos traileri oli dubattu. Leffa olisi luultavasti jäänyt hyllyyn, ellen olisi kuullut niin paljon siitä hypetystä /Filmcastissa, jonka (ja The Tobolowsky Filesin, jonka pohjalta ilmestyy ensi vuonna kirja) juontaja David Chen taisi käydä katsomassa filmin teatterissa yli puoli tusinaa kertaa. Olihan se vallan mainio. Juonessa sinänsä ei ole mitään erityisen ihmeellistä, mutta ensivaikutelmalta vähän tylsän näköiset hahmot ovat todella hyvin kirjoitettuja, animoituja (hauskan ilmeikkäitä) ja (ääni)näyteltyjä, ja toimintakohtaukset hienoja. Ehdottomasti kannattaa katsastaa, vaikka vähän ahdistaisi. Ei varmasti kaduta, tämä oli vuoden parhaita elokuvia.

Shall We Dancessa (3½/5) tylsistynyt aviomies ja perheenisä Richard Gere hiippailee salaa tanssitunneille ihastuttuaan vähän siellä työskentelevään Jennifer Lopeziin. Stanley Tucci tässä hassussa sivuroolissa ja Susan Sarandon vähän turhan pieneksi jäävässä vaimon roolissa. Ihan kiva, harmiton draamakomedia, jonka tanssikohdista en saanut hirveästi irti ja jota en jaksaisi katsoa toista kertaa.

The Jane Austen Book Club (4/5) oli parempi kuin odotin. Paljon tuttuja naamoja tässä, esim. Maria Bello, Amy Brenneman, Jimmy Smits, Maggie Grace, Emily Blunt jne. Ryhmä naisia alkaa pitää lukupiiriä, jossa käsitellään yhtä Jane Austen -kirjaa kuukaudessa. Ainoana miehenä porukassa on sympaattinen Grigg (Hugh Dancy), jota en tunnistanut Adam-leffan Adamiksi, täysin erilainen rooli tässä. Lisäksi Marc Blucas eli Buffyn Riley oli tässä Emily Bluntin miehenä. Hyvä jos olen pitänyt käsissäni Jane Austenin kirjoittamaa kirjaa, ja kieltämättä kirjakeskusteluista saisi paljon enemmän irti, jos kirjat olisivat tuttuja, mutta elokuva oli silti oikein kiva draama.

Enpä sitten muistanut katsoa sitä Sin Nombrea, josta aiemmin mainostin, että se oli CDonissa katsottavissa ilmaiseksi. Hankin kyllä siihen katseluoikeudet aikomuksena katsoa se seuraavana päivänä. Sitä päivää seuraavana yönä kuitenkin vasta tuli mieleen, että se leffahan piti katsoa. Siinä vaiheessa ilmaisleffa oli vaihtunut Faintheartiin, joka ei kauheasti kiinnosta. No, katsoo Sin Nombren myöhemmin, onpahan ainakin mukavampi katsoa TV:stä kuin läppärin näytöltä.

Kies-ongelmaan ratkaisu, Android 2.2 Galaxy S:ään

Olin jo paljolti luopunut toivosta, että saisin päivitettyä Android 2.2-käyttiksen (aka Froyo) Galaxy S -puhelimeen Samsungin surkean Kies-ohjelman, jolla päivitys pitäisi tehdä, vuoksi. Tämä kun ei millään suostunut Windows 7:llä tekemään yhteistyötä puhelimen kanssa kaapelilla tai bluetoothilla. Videot ja kuvat sain sentään siirrettyä ilman Kiesiä koneelle. Kaivelin taannoin vanhan Vista-läppärin esiin, että jos päivitys onnistuisi sillä, mutta sama ongelma toistui, ohjelma jäi mietiskelemään itsekseen yhteyttä yrittäessä. Tämän jälkeen tuli mieleen, olisiko ongelma sittenkin puhelimen päässä.

Ryhdyin taas kaivelemaan Googlella mahdollisia ratkaisuja. Motivaatiota puhelimen päivittämiseen lisäsi se, että jostakin syystä Gmail-synkronointi ei ollut toiminut moneen päivään, ts. en saanut enää ilmoituksia uusista maileista. Toivoin, että käyttiksen päivittäminen korjaisi asian. Lopulta vastaan tuli uutta infoa. Kies ei kuulemma tykkää yli 16 merkin mittaisista tiedostojen nimistä. Niinpä poistin läjän ohjelmia ja tiedostoja. Esmes Skyfire -ja Dolphin Browser -selaimet jättivät asennuksen poistonkin jälkeen puhelimeen kansiot, jotka dellasin käsin. Lopulta testasin yhteyttä, ja ihme ja kumma, Kies tunnisti viimein puhelimen ja ehdotti ohjelmiston päivitystä. Tuolloin muistin lukeeneni suosituksen, että ennen päivitystä kannattaisi palauttaa puhelimeen tehdasasetukset, joka poistaisi sisäiselle muistille asennetut ohjelmat, viestit ym.

Niin sitten tallentelin tiedostoja, numeroita ja muistiinpanoja ennen tehdasasetusten palautusta, joka tapahtuu siis näin: valikko -> asetukset -> yksityisyys -> alkuperäisten tietojen palautus. Tuo sujui ongelmitta, ja sitten laitoin Kiesin päivittämään ohjelmiston. Latauksessa meni useampi minuutti, mutta lopulta kaikki oli ok ja päivitys asentunut.

Tietty nyt tätä kirjoittaessa muistin, että joku suositteli tehdasasetusten palauttamista sekä ennen että jälkeen päivityksen, ja minä en tietenkään muistanut tehdä sitä toistamiseen. No, lieneekö tuolle tarvetta, kun puhelin kuitenkin toimii ongelmitta ja ripeästi. Ne Gmail-ilmoituksetkin palasivat päivityksen myötä.

Ensimmäisiä juttuja, jotka 2.2-päivityksessä on huomannut muuttuneen:

- flash-tuki nettiselaimessa, joten ainakin Yle Areenan ja Ruutu.fi:n videot näkyvät puhelimella (mikä tuntui aika vinkeältä ensikokeilulla), mitä nyt 384kbs-netillä reilujen miettimistaukojen kera
- näppiksessä uudistuksia, esmes yläriviltä saa kirjainta pohjassa pitämällä valittua myös numeroita ja erikoismerkkejä
- yhteystiedoissa uusi hakuikkuna, joka säästää listauksen rullaamiselta
- näppäinlukituksen avaamiskehoitus on vähän erilainen
- Gmail-ohjelmaan on tullut uusia toimintoja, lähinnä kai viestin yläosassa sijaitsevat toiminnot, mm. reply
- kameraohjelmassa napukka, jolla voi ottaa kuvan käyttäjän puolella olevalla kameralla, jota käytetään videopuheluissa
- asetukset-listauksessa (langattomat toiminnot, näyttö yms.) uudet pirteät logot
- alasvetovalikossa uusi "autom. kierto" -napukka, ts. pysty/vaakatilan automaattinen kierto
- sovelluksissa uusi tehtävienhallintaohjelma, jolla näkee (ja voi sulkea) näppärästi auki olevat ohjelmat, tallennustilan ja käytössä/vapaana olevan muistin määrän
- Press Reader -ohjelma, jonka valitessa tulee vain ilmoitus "palvelu on käytettävissä pian"
- äänihakutoiminto Google-haun yhteydessä, aika hyödytön pikatestauksen perusteella

Kies muka tallensi yhteystiedot puhelimelta ennen päivitystä, mutta eipä noita sitten löytynyt, kun yritin palautusta. No, olinkin kirjoittanut tärkeimmät numerot ennen päivitystä ylös. SIM-kortilla olleet numerot pysyivät toki tallessa.

Nyt kun Kies lähti toimimaan, lisäsin muutaman mp3:n puhelimeen, vaikka tuon tekeminen aika kankeaa ohjelmalla olikin. Olikohan tuokin päivityksen myötä uutta, vai enkö vain hoksannut aiemmin, että kenelle tahansa kontaktille voi asettaa oman soittoäänensä (Muokkaa yhteystietoja -toiminto valitulle henkilölle -> valikko-napista Muokkaa -> Soittoääni -> Ääni), aiemmin tein tuon asettamalla eri ryhmille oman soittoäänensä.

Ihan positiivinen ensivaikutelma tuli tuosta 2.2-päivityksestä. Pelkona vähän oli, että jos se tuo jotain uusia bugeja aiemmin hyvin toimineeseen puhelimeen, mutta eipä noita ole tullut vastaan.

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

TV-sarjoja ja kirjoja tilaukseen

The Vampire Diariesin 22 jakson mittaisen ykköskauden blu-ray oli/on Amazon UK:n 12 Days of Christmas -alennuksessa 23 puntaa (kassalla hinta nousee vähän tuotesivulla ilmoitetusta) / 27 euroa, joten ajattelin tutustua, kun siitä on puhuttu hyvää. Onpahan jokin toinenkin vampyyrisarja True Bloodin kolmoskautta odotellessa. Tuossa samassa alennusmyynnissä olisi Galactica-blu-ray-boksi noin 80 eurolla, mutta en nyt raaskinut ostaa sitä.

Flight Of The Conchordsin S1-S2 -boksi meni tilaukseen, kun kakkoskausi on yhä näkemättä, ja toki sarja kuuluu muutenkin hyllyyn. Ykköskauden katsoin viime huhtikuussa, joten onkin jo aika saada katsottua sarjan jälkipuolisko. Lisäksi pääsen sitten vihdoin kuuntelemaan season 2:n soundtrack-cd:tä, jonka ostin syyskuussa uutena/muoveissa Huuto.netistä postituskuluineen 5,55 eurolla. Hyvä diili oli se.

24:n 7. kausi tuli katsottua dvd:ltä (jonka sittemmin myin Huuto.netissä ja ostin sieltä blu-ray-julkaisun) heinäkuussa 2009, enkä ole sen jälkeen katsonut sarjaa jaksoakaan, joten aika pitkä tauko tuli ennen viimeistä kautta. Nyt siis tilasin tuon 8. kauden blu-rayn. Reilun 50 euron hinta kyllä vähän hirvitti, mutta en minä jaksa odotella alennuksia tms., tämä pitää nähdä nyt ja heti, suosikkisarjoja kun on.

The Ricky Gervais Show -podcastin 1. kauden animoituna tarjoavan The Ricky Gervais Show season 1 -dvd:n sai Amazonista hintaan 7,32 puntaa eli 8,6 euroa, joten sen tilaaminen oli aika no-brainer. Onhan nuo jutut toki jo kuultu, mutta mitäpä siitä, mieluusti kuulee taas uudelleen animaatioiden kera.

Näistä muista poiketen Play.comista tilattu The World of Karl Pilkington on suurimmalti osin suoria lainauksia podcasteista, mutta mukana on myös vähän originaalia Karl-tekstiä ja tämän tekemää kuvitusta. Taitaa olla podcastinsa kuunnelleelle vähän turhake, mutta eiköhän tuo ole 4,49 euron arvoinen.

An Idiot Abroad: The Travel Diaries of Karl Pilkington on nimensä mukaisesti Karlin päiväkirja An Idiot Abroad -sarjan reissuilta. Tämä on toinen kirja Karlin matkoista, Happyslapped by a Jellyfishissä mies kirjoitti lomamatkoistaan.

Tuli jo vähän paniikki, että ovatko Happyslapped ja Karlology tallessa viime kesän muuton jäljiltä, kun huomasin että jälkimmäinen on loppuunmyyty. Molemmat onneksi löytyivät, tosin Karlologyn kansilehti on ties missä. Luultavasti tulee vielä vastaan, pääasia että itse kirja on tallessa. Molemmat ovat erinomaisia, jos tykkää Karlin jutuista.
iTunesista saa ladata ilmatteeksi vuoden 2006 podfather-trilogian (Halloween, Thanksgiving ja Christmas) sekä viime lokakuulta Karl Pilkington: A Day in the Lifen, joita suosittelen.

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010

Levylisäykset ja katselut

Siinäpä viimeisimmän levyhankinnat. Fringen kakkoskauden blu-rayn sai tosiaan Amazonin alesta noin 25 eurolla, kuten jo kerroinkin. Eastern Promises -blu-rayn sai CDonin bonusrappusten ansiosta alehintaan 7,90 euroa ostaessani inFamousia ja Just Cause 2:a pelialesta yhteishintaan 34,95e. EP:n olen nähnyt kerran, ja tuohon hintaan se oli pakko tilata.

A Knight's Tale (4/4) oli parempi kuin odotin. Ihan hauska, hyviä hahmoja ja yllättävän hyvää draamaa. Mielenkiintoisesti tässä käytettiin modernia musiikkia pillipiipareiden sijaan, IMDb:ssä selitettiin mitä ohjaajalla oli mielessä:"Helgeland used modern music to try to elicit an emotional response in the movie audience akin to what medieval people would have felt when hearing the music of that time." Kuulostaa ehkä epäilyttävältä, mutta hyvinhän tuo toimi.

Millennium-trilogian kakkososan jälkeen kesti aikaa, ennen kuin sain katsottua Pilvilinna joka romahti -päätösosan (4/5). Ensimmäinen elokuva on selkeästi sarjan paras verrattuna näihin jatko-osiin, mutta toisin kuin kakkososan jälkeen, kolmosen katsottuani olisin voinut katsoa piakkoin vielä jatkoa tarinalle.

Toy Story 3:n (5/5) voi helposti laskea vuoden parhaimpien (ja hauskimpien) elokuvien joukkoon. Täydellinen sekoitus draamaa, komediaa ja toimintaa. Paikoitellen myös vähän creepy. Jos joku ohittaa tämän ajatellen "en minä mitään animaatioita jaksa katsoa", niin sanoisin, että kyllä sinä tämän jaksat katsoa. Kuten animaatiot yleensä, näyttää TS3 hienolta blu-raylla.

Jotkut eivät siedä Twilightia, itsekin vähän kallistuin tuohon ryhmään kunnes lainasin kirjastosta ykkösosan, joka ei ollut hassumpi. Odotin, että erinomaisesta Hard Candysta vastanneen David Sladen ollessa ohjaajana tämä olisi selvästi paras kolmikosta, mutta Eclipse (4/5) oli lopulta samaa tasoa muun sarjan kanssa. Slade olisi voinut varmasti tehdä leffasta paremmankin, mutta eipä tuollaisessa megaprojektissa varmasti paljon sooloilla. Ensi vuonna tulee sitten taas jatkoa.

Entouragen katsomisessa oli pitkä tauko. Katsoin neloskauden loppuun syyskuussa -09 ja hankin viitoskauden dvd:n viime helmikuussa. DVD kuitenkin lojui pinossa noin yhdeksän kuukautta ennen kuin sain aloitettua kauden. 12 jakson mittainen viitoskausi (5/5) hujahtikin sitten aika nopeasti läpi. Jälleen mainio kausi ja rutkasti isoja nimiä vierailijoina esittämässä itseään. Entouragessa on hauskaa nähdä näyttelijöiden lisäksi ohjaajia esittämässä itseään, tällä kaudella esim. Frank Darabont ja Gus Van Sant. Kuutoskaui julkaistiin syyskuussa, tällä kertaa myös blu-raylla, hienoa.