perjantaina, joulukuuta 17, 2010

The curious case of Edmund Hillary

Mount Everestin huipulle ensimmäisenä (Tenzing Norgayn kanssa) päässeellä Edmund Hillarylla (s. 20.7.1919) oli sekä onnea että epäonnea lento-onnettomuuksien suhteen.

16.12.1960 Hillary myöhästyi lennoltaan Chicagosta New Yorkiin. Tämän kone, 84 ihmistä lennättänyt Douglas DC-8 ja 44 ihmistä kantanut T.W.A. Super Constellation -propellikone törmäsivät New Yorkin yllä. Kaikki koneissa olleet sekä kuusi ihmistä maassa kuolivat tuohon aikaan Yhdysvaltain tuhoisimmassa lentoturmassa, joka vaati yhteensä 134 ihmisen hengen. DC-8:ssa matkustanut, Illinoisista kotoisin ollut 11-vuotias Stephen Baltz tosin selvisi itse törmäyksestä hengissä pudottuaan lumipenkkaan. Vakavista palovammoista ja häkämyrkytyksestä kärsineenä hän kuitenkin kuoli seuraavana aamuna. Ohjaaja Hollis Framptonin oli määrä matkustaa New Yorkiin samalla lennolla, jolle Hillary ei ehtinyt, mutta hän päätti siirtää paluutaan päivällä vieraillakseen valokuvaaja Edward Westonin retrospektiivissa Minneapolisissa.

Edmund Hillaryn vaimo Louise ja nuorin pariskunnan kolmesta lapsesta, noin 16-vuotias tytär Belinda, menehtyivät pian nousun jälkeen lentoturmassa vuonna 1975 näiden ollessa matkalla Hillaryn luokse Nepaliin, missä tämä oli rakentamassa sairaalaa. "And this certainly, for me, was an absolute disaster, really because the two people that meant most to me in life had been killed in one fell swoop. It did take me quite a number of years to get over it" (käännös), Hillary kertoi vuonna 1991.

28.11.1979 miehen piti olla Antarktiksella selostajana Air New Zealandin sightseeing-lennolla, joka päättyi ohjelmasta poiketen Mount Erebuksen seinämään. Hillary oli kuitenkin joutunut jäämään pois lennolta Yhdysvalloissa odottavien töiden vuoksi, ja miehen ystävä, Peter Mulgrew otti tämän paikan. Kaikki koneessa olleet 257 ihmistä menehtyivät. Hillary nai myöhemmin Mulgrewin lesken, joka oli ollut hänen läheinen ystävänsä vuosia.

Edmund Hillary kuoli Uudessa-Seelannissa, kotikaupungissaan Aucklandissa tammikuussa 2008 88-vuotiaana.