The Crazies In Treatment

The Crazies (4½/5) oli mainio kauhuleffa, josta en tiennyt etukäteen muuta kuin taglinen ja julisteen/dvd-kotelon kuvan, siitä tietty pystyi jo päättelemään jotain. Pääosaheppukin tuli yllätyksenä. Pikkukaupunkimiljöö on hyvä, jännitystä rakennetaan toimivasti eikä verta säästellä. Ei mitään kovin omaperäistä, mutta toimii.

The Clearingissa (3/5) Willem Dafoe kidnappaa elämässään menestystä nauttineen Robert Redfordin. Helen Mirren vaimona saa henkistä tukea lapsiltaan ja FBI:ltä. Vähän tylsästi ohjattu trilleri on ihan ookoo, mutta ei mitään ihmeellistä. Leffan tärkeintä antia on Redfordin ja Dafoen sanailu näiden matkatessa tuntematonta määränpäätä kohti. Ei todellakaan mitään edge of your seat -kamaa, mutta ihan katsottava, jos haluaa nähdä Redfordin ja Dafoen yhdessä.

Mona Lisa Smile (3½/5) ei ollut niin paha chick flick kuin olin pelännyt. Julia Roberts yrittää saada 50-luvulla taideopettajana yhteiskunnan aivopesemät naisoppilaansa tajuamaan, että elämässä voi tavoitella muutakin kuin naimisiinmenoa ja kotiäitinä olemista. The Wiren McNulty eli Dominic West on tässä piristys mieskatsojalle. Tarina lässähtää loppupuolella, kun elokuvan ääliöhahmoa kohtaan pitäisi alkaa sympatiseeraamaan.

The Family Stone (3½/5) oli vähän kuin Meet the Parents naisen (Sarah Jessica Parker) näkökulmasta, vähän draamapainotteisempana. Tämä oli lojunut mitkään laatikossa, piti nyt katsastaa kun tajusin Luke Wilsonin olevan mukana. Vähän tiukkapipo SJP menee tässä jouluksi poikaystävänsä (Dermot Mulroney) vanhempien & perheen luo, jotka eivät ole innoissaan naisesta. Ihan kelvollinen, jos haluaa katsoa "perhe koolla joulun alla" -leffan.

Once (5/5) tuli katsottua jo aiemmin tänä vuonna Canalilta, mutta lainasin nyt kirjastosta kun vaimo ei ollut nähnyt. Yhä erinomainen musikaalidraamakomedia. Nyt toisella katselulla kokonaan esitettyjen biisien olisi välillä toivonut menevät ohi nopeammin, kun olivat vielä aika hyvin muistissa, mutta muuten oli ihan kiva katsoa tämä taas uudelleen, hahmot ovat niin sympaattisia.

In Treatmentin (5/5) 35 jakson mittainen kakkoskausi oli vähintään yhtä erinomainen kuin ensimmäinen kausi, luultavasti vielä parempi. Potilaat taisivat olla edelliskertaa mielenkiintoisempia, ykköskauden vastaavia vähättelemättä, ja Paulia nähtiin aiempaa enemmän vastaanoton ulkopuolella, mikä on aina hauskaa vaihtelua. Tämä on suurimpia sarjasuosikeitani ja onkin hienoa tietää, että ensi vuonna ilmestyy taas uusi kausi.