keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

Pari tv-sarjalisäystä + katsotut elokuvat

Englannin Amazonissa oli sen verran halvalla Supernaturalin kolmoskauden blu-ray, että oli pakko hommata se korvaamaan dvd-boksi. Nyt kasassa ovat blu-raylla kaudet 3-5 (1 ja 2 dvd:llä), jossakin välissä pitää hommata ykköskauden blu-ray, ja kakkoskausi ilmestyy ilmeisesti ensi vuonna.

Viitoskausi on ollut taas erinomainen, ja kautta on viisi jaksoa jäljellä. Olen katsonut aina jakson illassa, en tosin joka ilta, muuten olisivat jo loppuneet. Paljon hauskoja juttuja ollut, tuntuu että sarja naurattaa enemmän kuin useimmat komediat. Esmes Ben Edlund on mainio kirjoittaja. Joka tapauksessa X-Filesin ja vastaavien ystävät missaavat aika paljon, jos eivät tsekkaa Supernaturalia.

Californicationin kolmoskausi puolestaan saapui CDonista. En vielä ole aloittanut sitä, mutta pitää katsastaa se pian. Tällä kertaa en kuitenkaan taida enää katsoa useita jaksoja putkeen, koska jatkoa ei ole luvassa pitkään aikaan, neloskausi kun ei ole edes vielä alkanut jenkeissä.

AMC:llä (Breaking Bad, Mad Men) on vastikään lähtenyt käyntiin uusi, kuulemma sarjakuvaan perustuva zombie-sarja The Walking Dead, joka oli saanut todella isot katsojaluvut. Mitä luin kommentteja, ihmiset tuntuivat tykänneen pilotista. Pitää pitää mielessä.

Jokunen leffa tullut katsottua taas. Romulus, My Father (4/5) oli Eric Banan ja Franka Potenten tähdittämä tosipohjainen draama, perustuen Raimond Gaitan muistelmiin. Potente emotional fuck-upina, Bana kovana mutta rakastavana nuoren poikansa isänä. Ei mikään kovin pirteä elokuva.

Sherlock Holmes (3½/5) oli ihan kiva, mutta eipä tuota uudestaan jaksaisi katsoa, eikä sinänsä kauheasti haittaisi vaikka jatkoa ei tulisi. No, sitä kuitenkin tulee, on sentään ihan hauskaa nähdä Noomi Rapace elokuvassa.

Milos Formanin Goya's Ghosts (4½/5) oli aika surullinen, vuoden 1792 Espanjaan sijoittuva elokuva, jossa Natalie Portman joutuu Espanjan inkvisition kynsiin. Stellan Skarsgård kuuluisana taiteilijana ja Javier Bardem sleazeball-pappina.

Kaiken se kestää (4/5) oli hyvä ranskalaistrilleri, jossa äidinkielenopettaja alkaa suunnittelemaan murhasta syytetyn vaimonsa pelastamista vankilasta. Hyvät päähenkilöt ja ihan jännä, ei nyt mitään erityisen nerokasta, mutta katsomisen arvoinen.

Vacancy (5/5) oli erinomainen kauhutrilleri, josta tuli hyvät fiilikset jo alkukrediiteissä, joihin oli panostettu. Todella jännä, yllättävän tyly, paljon mainioita, mieleenpainuvia kohtia ja hyvät hahmot & näyttelijät. Sama tyyppi ohjasi näköjään Predatorsin.

Dear Frankiessa (4/5) Emily Mortimer pestaa Gerard Butlerin päiväksi esittämään lapsensa isää. Erittäin hyvä draama, kiva nähdä Butleria välillä tällaisessa pienessä elokuvassa, jossa hän ei tapa koko ajan ihmisiä.