lauantaina, heinäkuuta 21, 2012

Läjä uusia pelejä + sirkusreissu

Steamissa on ollut nyt kesäale, jonka seurauksena pelikokoelma on kasvanut kahdeksalla pelillä.
Nyt alesta lähti siis mukaan Amnesia: The Dark Descent (3,74e), Borderlands - Game of the Year Edition (7,49e), Dear Esther (3,99e), Fallout 3 - Game of the Year Edition (4,99e), Fallout: New Vegas - Ultimate Edition (9,99e), Left 4 Dead 2 (4,99e), The Longest Journey (2,49e) ja Thief: Deadly Shadows (2,49e).

Fallout 3:n olen pelannut PS3:lla jo läpi, mutta ajattelin, että sitä voi hyvinkin tehdä mieli pelailla PC:llä myöhemmin, joten tuohon hintaan asiaa ei tarvinnut pähkäillä pitkään. Läjä pelejä oli jo tätä ennen aluillaan/kesken, joten näillä varmaan pärjäisi minun pelaamistahdilla pari vuotta. Tuo aiemmin ostamani Alan Waken lisäri (American Nightmare) on yhä lataamatta, kun pääpelikin on vielä kesken.

MM-lätkän alla tehty Canal+-diili päättyy alkuviikosta ja digiboksiin laitettava kortti pitää täten palauttaa. Sopivasti tänä sunnuntaina tulee Game of Thronesin kakkoskausi putkeen. En katsonut yksittäisiä jaksoja kun ajattelin, että katson mieluummin kauden HD:nä myöhemmin, mutta taidanpa nyt sittenkin ottaa jaksot talteen ja katsoa ne, kun tulevat näppärästi paketissa, kuten Canalilta välillä noita sarjoja tulee. 


Esim. Housen viimeinen kausi tuli yksittäisten jaksojen lisäksi jossakin vaiheessa kahdessa pätkässä eri viikonloppuina. Ne ovat tallessa odottamassa katsomista, seiskakautta kun olen katsonut blu-raylta muistaakseni vasta pari jaksoa. Mutta niin, Game of Thronesin kakkoskauden voi sitten katsoa joskus blu-raylta HD:nä, nyt houkutus on liian suuri katsoa nuo töllöstä.


Käytiin taannoin sirkuksessa, mikä oli yllättävän hyvä kokemus. En olisi odottanut, että taikurin show tekee suuren vaikutuksen, mutta tuo estraditaikuuden maailmanmestaruuden voittanut miekkonen oli aika cool tyyppi ja show hieno. Lopussa nähtiin huima numero, jossa moottoripyörillä ajeltiin ympäri häkkiä. Paikalle huristeli aina välillä yksi tyyppi lisää, ja lopulta ajajia oli neljä. Oikeastaan se oli hurjin kohta, kun kolme tyyppiä ajeli pyörillään häkin keskelle astelleen, henkilökuntaan kuuluneen tytön ympärillä. Olihan tuo lopussa nähty neljän pyörän show myös varsin jännä. Siinä kohtaa piti alkaa kuvaamaan kännykällä kun ajattelin, että joku onnettomuustutkintalautakunta haluaisi luultavasti todistusaineistoa (huom, laadun saa paremmaksi tuolta asetuksista):

Tässä eräänä sateisena päivänä matkakeskukselta kotiin kävellessäni pysähdyin kuvaamaan kännykällä tiellä kulkevaa etanaa ja myöhemmin vielä toista (viimeinen kuva).