torstaina, huhtikuuta 26, 2012

Läjä uusia blu-ray-levyjä

Blogi ei taas vaihteeksi ole päivittynyt moneen viikoon. Täytyy kyllä sanoa, että tässä on viime aikoina ollut melko kiireistä, kun olen käynyt muutamaan otteeseen ensin Ruokolahdella lehtihommissa ja sitten matkannut loppuviikoksi Helsinkiin vanhoihin töihin sairaslomalaista tuuraamaan. Tällä viikolla ei tarvitse mennä, joten saa vähän hengähtää.

Näiden kiireiden vuoksi Mass Effect 3 on nyt ollut muutaman viikon tauolla, muuten peli olisi varmaan jo läpäisty.

Kävin eilen hakemassa vähän ennen iltakuutta Soneralta sen kolmen kuukauden Canal+-diilin/kortin. Myyjä sanoi, että siinä voi mennä parikinkymmentä tuntia, että se aktivoituu ja kanavat alkavat näkyä. Vielä ei näy mitään, ja vähän huolettaa, onko jotain vialla, kun boksi sanoo yhä että "ei korttia", vaikka kortti kyllä boksissa on. Ehkä se vain tekee niin aktivoitumiseen asti, ehkä boksin kortinlukijassa on jotain vikaa, ei voi tietää. Katsoo nyt, tapahtuuko tässä päivän aikana mitään.

Jokunen uusi levy on viime kerran jälkeen tullut hankittua.
 
Greenbergin hommasin Huuto.netistä kuudella eurolla postituskuluineen. Vuokrasin tämän joskus dvd:llä ja tykkäsin paljon.
Mad Menin ykkös- ja kakkoskausi olivat jo dvd:llä, mutta diiliä ei voinut ohittaa, kun molemmat kaudet sai blu-raylla Huuto.netistä yhteishintaan 11 euroa, sisältäen postituskulut. Neloskausi on yhä katsomatta, eihän se ole istunut tv-tason laatikossa vasta kuin vuoden Heroesin neloskauden kanssa. Sekin yhä katsomatta.
Serenityä sai odottaa Verkkokauppa.comista. Tein tilauksen 30. tammikuuta, ja levyn postituksesta tuli tekstiviesti 11. huhtikuuta. Hinta 7,40e, eli ei nyt mikään huippuhalpa, mutta siedettävä.
Lord of War oli Anttilassa viitosella, joten sitä ei tarvinnut miettiä. Kerran olen leffan nähnyt.
The Disappearance of Alice Creediä (Anttilasta 5e) en ole nähnyt aiemmin.
Kuten viimeksi sanoin, se jäi vaivaamaan, että Red Ring -trilogian ensimmäinen ja paras osa oli vain dvd:llä ja muut blu-raylla. Onneksi levy löytyi vielä Anttilasta, 5e tämäkin.
Carlos on nyt tullut tv:stäkin, ei tosin tullut seurattua. Anttilasta tämänkin sai viitosella.
Edge of Darknessia ei ole ikinä tullut katsottua ja sopivasti missasin sen kun tuli taannoin töllöstä. Prismassa dvd tuli vastaan 2,5 eurolla, joten päätin sillä korjata virheen, vaikka dvd-leffoja ei noin yleensä ole tapana ostaa, jos blu-ray on saatavilla.
Aiemmin näkemäni T4:n vuokraversio oli kai se teatteriversio, nyt olisi tuo director's cut, tiedän kyllä ettei versioilla ole mitään kovin suurta eroa. Lukeudun tosiaan T4:n ystäviin, blu-rayn sain Huuto.netistä neljällä eurolla, ei tarvinnut postituksia maksaa kun kävin noutamassa myyjältä.
Mulholland Drivekin viidellä eurolla Anttilasta. Noita viiden euron levyjä on ollut nyt paljon myynnissä monen viikon ajan. Hienoa, jos tuo muuttuu sellaiseksi vakihintaluokaksi, kun normaalisti tuohon hintaan on saanut blu-ray-levyjä lähinnä jostakin poistokorista. Mulholland Driven olen nähnyt niin monesti, ettei blu-rayn katsomisella ole mitään kiirettä.
My Bloody Valentine (Anttila 5e) on kannen mukaan kaikkien aikojen paras kauhuelokuva. Toivottavasti on edes hyvä, kun en ole sitä koskaan nähnyt.
Doomsdayhin olen aina suhtautunut vähän varauksella, en tosiaan ole sitä nähnyt. Oli kyllä tullut vastaan aiemminkin Helsingin Anttilassa viitosella, mutta nyt se lähti mukaan Lappeenrannan Anttilasta samaan hintaan.
The Box oli jo dvd:llä, mutta blu-rayn sai Huuto.netistä postituskuluineen viidellä eurolla, joten oli aika päivittää. Onhan tuossa mukana esmes Kellyn kommenttiraita, mitä ei dvd:ltä löydy. Donnie Darko ja Southland Tales löytyvätkin jo hyllystä blu-raylla. Itse asiassa minulla on kaikki kolme leffaa sekä blu-raylla että dvd:llä, Donnie Darko vielä dvd:nä kahdesti, kun toinen on normiversio ja toinen director's cut.