Uusia töitä, uusia blu-ray-ostoksia
2. heinäkuuta nimittäin alkoivat tiedotussihteerin työt Lappeenrannassa. Olihan tuo toimittajan homma mielenkiintoista ja olisin kyllä viihdynyt tuolla pidempäänkin, mutta kun nyt sai vihdoinkin vakituisen työsuhteen, niin pakkohan siihen oli tarttua.
Jälkimmäinen Batman-peli Arkham City tuli Amazon UK:sta, josta sen sai noin 13 punnalla. Eilen pelailin vähän aikaa, kivalta vaikutti. Yksi peli mitä odotan yli muiden on Heavy Rainin tekijöiden Beyond: Two Souls, jossa näyttelee Ellen Page. Häntä nähdään paljon tässä pelin motion capturea esittelevässä reilun kahdeksan minuutin pituisessa videossa.
Jokunen blu-ray on tullut taas viime päivityksen jälkeen hankittua:
Tuo kolmikko lähti CDonista 2,95 eurolla, kun käytin postimaksut poistavan koodin.
Matrix-blu-ray-boksin sai Amazon UK:sta kymmenellä punnalla, joten pitihän se tilata. Leffojen, etenkin jatko-osien katsomisesta on niin pitkä aika, että voisi katsella noita ennemmin kuin myöhemmin.
Nurse Jackien kolmoskauden blu-ray oli Amazonissa vajaat pari kymppiä, joten tulipa sekin tilattua, vaikka olin vähän ajatellut että jos odottaisi tv-esitystä. Samaa tasoa tämä kuin edelliset kaudet. Samat jutut ärsyttävät, ts. päähahmon paras ystävä ja pomo lähinnä, ja olisivat jo unohtaneet turhan God-hahmon (etenkin kun Buscemi ei enää esitä häntä). Lisäksi kakkoskauden lopun lupaamaa kehitystä tarinalle ei lopulta tullut, kun kirjoittajat vaivihkaa resetoivat tilanteen melko nopeasti. Mutta kiva sarja kuitenkin, Sopranos-kaksikko Edie Falco ja Paul Schulze ovat aina hyviä.
The Brothers Bloom oli jo dvd:llä, mutta blu-ray on aina houkutellut ja se tuli viimein hommattua CDonista. Kirjoittaja-ohjaajalta tulossa seuraavaksi Willisin ja Gordon-Levittin tähdittämä scifi-leffa Looper. Miehen /Filmcast-vierailut ovat aina hauskoja.
No nyt on viimein Caprica blu-raylla odottamassa katsomista. Ranskan Amazonista piti tilata, kun se on julkaistu vain siellä bd:nä. Moni ei sarjasta innostunut, mutta myös positiivisia reaktioita on tullut, joten saapa nähdä mitä itse pidän. Pilotin olen nähnyt region 1 -dvd:ltä, eikä se nyt varsinaisesti synnyttänyt mitään "no olipa se hyvä" -reaktiota, mutta ei myöskään tappanut mielenkiintoa sarjan katsomista kohtaan.
Nyt ovat Supernaturalin kaudet 1-6 blu-raylla. Kahden ekan kauden hinnan laskemista sai odotella, mutta nyt ne sai 27 euron yhteishintaan Amazon UK:sta. Houkuttelisi aloittaa sarja alusta, mutta jääneekö hamaan tulevaisuuteen, kun ensimmäistä katselua odottavia sarjojakin on ihan riittävästi.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home