Samsung Galaxy S3 -arvostelu (sis. kuvia & videon)
21.7.: Lisätty loppuun maininta kännykän päivittämisestä + lisää kameralla otettuja kuvia.
17.7.: Kameraan liittyen lisäisin, että vaikka sanoin tekstissä, ettei kännykän kamera korvaa oikeaa kameraa, niin taannoin ristiäisissä kuvailin pelkästään S3:n kameralla ja ihan kelpo jälkeä tuli.
16.6.: Lisäsin vielä loppuun pari kuvakaappausta S Memosta ja maininnan lukitusruutuun lisättävästä tekstistä. Mainittakoon samalla tässä, että puhelin on kulkenut housujen taskussa yhtä vaivatta kuin Galaxy S, eli ei ole aiheuttanut sen suhteen päänvaivaa.
Samsung Galaxy S on ollut käytössä vajaat pari vuotta, ja olen ollut siihen tyytyväinen. Galaxy S2:n ilmestynen ei vielä houkutellut päivittämään puhelinta, etenkin kun vanha kytkysopimus kestäisi tähän kesään asti. Sen sopparin päättymisen lähestyessä Galaxy S3 alkoi kiinnostaa, ja laitoin sinisen mallin DNA:lta ennakkotilaukseen. Sininen luuri sitten viivästyi jonkin verran, mutta tuli lopulta viime viikon lopulla, tosin käsiksi siihen pääsin vasta sunnuntaina palatessani reissusta.
Laatikosta paljastuivat oheiset roippeet sekä DNA:n microSIM-kortti:
Galaxy S:n neljän tuuman näyttö kalpenee S3:n 4,8-tuumaisen rinnalla:
Kahdeksan megapikselin kamera on huima parannus ensimmäiseen Galaxyyn, jolla vähän hämärässä oli aika toivotonta saada järkeviä kuvia.
Eihän tuo nyt oikeaa kameraa vieläkään korvaa, mutta parannuksen 1. Galaxyyn on helppo huomata.
Vajaan viikon käytön jälkeen olen erittäin tyytyväinen puhelimeen. Akku on kestänyt aina hyvin päivän läpi, tänään kännykkä on ollut yölatauksen jälkeen hyvin paljon käytössä ja akkua on iltakahdeksan aikaan 25% jäljellä. Eli hyvin pärjää yhdellä latauksella päivän yli, ja jos nettiä ei pidä koko ajan päällä kuten minulla on nyt ollut, eikä puhelinta räplää tuntitolkulla, niin yhden latauksen luulisi riittävän pariksikin päiväksi.
S3 toimii todella ripeästi ilman takkuilua, eikä ohjelmien avautumista tarvitse odotella. Esmes Sammon verkkopankkiohjelmakin yllätti toimimalla nyt selvästi nopeammin kuin vanhassa kännykässä. Prossuhan tässä oli neliytiminen 1,4 GHz ja muistia gigatavu. Kännykän 720x1280 pikselin tarkkuudella toimivan ruudun suhteen ei ole mitään valittamista.
Puhelimen
Netissä roikkuminen on isomman näytön ansiosta entistä miellyttävämpää. Selainohjelmakin on parantunut ykkös-Galaxystä, selvästi tärkeimpänä ja hyödyllisimpänä uudistuksena valikkonapin kautta löytyvä "työpöytänäkymä"-toiminto, joka vaihtaa nettisivun mobiiliversion täysversioon.
Kuvien jälkeen vielä pari näytettä videosta, jota voi ottaa parhaimmillaan 1920x1080-tarkkuudella.
Zoomaus onnistuu äänenvoimakkuusnapista tai vaihtoehtoisesti kätevämmin suoraan ruudusta käsin tekemällä normaalin zoom-liikkeen sormilla.
Puhelimen ylänurkassa vilkkuva LED-valo kertoo siitä, jos on missannut puhelun tai on saanut lukemista odottavia viestejä. Kätevää tuokin, kun makoilevaa puhelinta etäältäkin vilkaisemalla näkee, onko mitään mennyt ohi. Lisäksi laite värisee ainakin missatun puhelun jälkeen, kun sen nostaa ylös. Sekin on hyvä kun ladattaessa kännykässä palaa punainen valo ja latauksen ollessa valmis se muuttuu vihreäksi.
Galaxyn mukana saa kahdeksi vuodeksi 50 gigatavun Dropbox-tilin, ja pienellä vaivalla, kuten digikuvien siirtämisellä kamerasta omaan Dropbox-kansioon tietokoneella olen saanut kasvatettua tuon 54,25 gigatavuun. Dropboxiin nakatut tiedostot ovat sitten ohjelman Android-versiolla ladattavissa omaan kännykään. Kännykän kameralla otetut kuvat ja videot saa siirtymään automaattisesti Dropboxiin, jolloin ne voi sitten halutessaan poistaa puhelimesta tilaa viemästä.
Ääninauhurin tekemien äänitteiden äänenlaatu on huimasti parempi kuin ensimmäisessä Galaxyssa, mikä on hienoa, kun käytän kännykkää haastatteluiden nauhoittamiseen lehtihommissa. Vanhalla kännykällä 7 minuutin ja 59 sekunnin pituinen .amr-äänite oli kooltaan 750 kilotavua, nyt Galaxy S3:lla tehty 7:47 pituinen .3ga-tallenne (laatu "korkea", vaihtoehtona on myös "normaali") oli 7,1 megatavun kokoinen. Nuo 3ga-tiedostot pyörivät amr:n tavoin esim. VLC playerilla. Uudessa nauhurissa on lisäksi S1:stä puuttunut hyödyllinen pause-toiminto sekä mahdollisuus leikellä äänitteitä puhelimessa.
Samsungin Kies (tietokoneohjelma, jolla voi esim. päivittää puhelinta tai siirtää tiedostoja) toimii näköjään yhtä huonosti S3:n kanssa kuin vanhakin kännykkä, jonka tosin sain lopulta pelaamaan ohjelman kanssa. Silloin kun sain muodostettua yhteyden S3:lla ohjelmaan USB-kaapelin kautta, ohjelma hyytyi heti.
Sinänsä tuolla ei ole ollut tällä erää väliä, kun tiedostot saa helposti nakattua Dropboxiin tai käyttämällä puhelinta massamuistina. Muutenkin tiedostojen jakaminen on toteutettu erinomaisesti, kun eri ohjelmista on erittäin helppoa lähettää esim. äänitteen, kuvan tai muistion eteenpäin Jaa-toiminnolla Gmailiin, Dropboxiin, Facebookiin, Picasaan, Google+:aan jne. Sellaista tosin luin ja itsekin sitten totesin, että sama tunnari (sähköposti) Dropboxiin ja Picasaan aiheuttaa sen, etteivät Picasa-uploadit onnistu. Jospa tuo korjaantuu jossakin vaiheessa, minulle tuolla ei kyllä ole niin hirveästi väliä, kun ei ole ollut tapana lähetellä suoraan Picasaan kuvia.
Ääninauhurin lisäksi haluaisin mainita erityisesti S3:n muistio-ohjelman, S Memon, joka on ihan näppärä. Vanhassa Galaxyssäni muistioon pystyi vain kirjoittamaan tekstiä, tässä voi kirjoittaa näppiksellä, piirtää sormella ja äänittää ääntä. Yksittäisen muistion voi halutessaan lukita pin-koodilla, ja muistioista voi tehdä joko jpg:n tai PDF:n.
Puhelimen mukana tulee erilaisia pienoisohjelmia kuten radio, yksi erittäin hyvä lisäys on assistive light, jolla kameran salamaa voi käyttää lamppuna, jonka valossa näkeekin erittäin hyvin.
En ole ikinä ostanut mitään Google Playsta (entinen Android Market), varmaan osittain siksi, koska en halua naputella pankkikortin tietoja minnekään, ellei ole ihan pakko. Nyt puhelin tiedusteli heti alkuasennuksessa palvelua varten pankkikorttitietoja (joita ei toki ole pakko syöttää), jotka syötin siihen, joten ohjelmien ostaminenkin onnistuisi nyt helposti. Google Playn voi laittaa pyytämään vielä pin-koodia oston yhteydessä, joten esim. kukaan kännykkävoro ei pääse ostamaan ohjelmia omin päin.
Kuten jo alkupuolella totesin, olen ollut Galaxyyn erittäin tyytyväinen. Laite on nopea ja toimii hyvin, isoa 4,8 tuuman ruutua on mukava katsella ja käsitellä. Ominaisuudet kuten näytön pysyminen hereillä ja hyvin tehdyt ohjelmat ja parannukset vanhoihin tekevät käyttämisestä mieluisaa. Kyllähän tällä taas pärjää ainakin sen pari vuotta.
Lopuksi vielä muutama kuva, joita en hoksannut ottaa tuohon aiempaan läjään. Kuvakaappauksia on helppo ottaa pyyhkäisemällä kädellä koko ruudun yli. Kaikki kuvat ovat kalenteriohjelmasta paitsi ensimmäinen, josta selviää, mitä eri tapoja ruudun lukitsemiseen on.
16.6.12: Lukitusruutuun (joka tulee kun kännykkää ei käytä tai virtanappia kerran painamalla) voi asetuksista lisätä scrollaavan tekstin, mikä on hyvä siltä varalta että puhelin joskus jää epähuomiossa jonnekin. Näin ruudun aktivoimalla siihen tulee nyt itselläni näkyviin yhteystietoni ja lupaus löytöpalkkiosta.
Tuossa vielä S Memosta pari kuvakaappausta leikepöytää käytettäessä. Eli muistion kohdalla ruutua painaessa voi valita näkyviin leikepöydän, josta on helppo selailla tiedostoja muistioon liitettäväksi.
21.7.12: Aiemmin huoletti, kuten ensimmäisen Galaxyn kohdalla, miten puhelimen päivittäminen onnistuisi kun siihen tarkoitettu Kies-ohjelma toimii niin huonosti. Paljastui, että varsin hyvin, sillä puhelimeen tulee ilmoitus kun päivitys on ladattavissa kännykällä netin kautta, eli ilman Kiesiä.
Ehkä pari kertaa on tullut ilmoitus päivityksestä ja molemmilla kerroilla kaikki on sujunut täysin ongelmitta.
Lisää kännykän kameralla otettuja kuvia:
10 Comments:
Jaa. Tuolla voi näköjään zoomata videoidessa FullHD tarkkuudella. SGS2:lla ei ainakaan voi.
Just. Eipä tuolla zoomilla kyllä uskoakseni ole hirveästi käyttöä, kuvanlaatuhan kuitenkin heikkenee selvästi samalla.
Minulla Smart Stay on toiminut todella hyvin, kun muutin asetuksista näytön aikakatkaisun 15 sekuntiin. Jos näytön aikakatkaisu oli vaikkapa 30 sekuntia, niin Smart Stay useimmiten ei toiminut, välillä kylläkin. Eli jos haluaa käyttää Smart Stay asetusta kannattaa muuttaa asetuksista näytön aikakatkaisuksi 15 sek.
Miten kuvat saa nimettyä, mulla ei anna nimetä kuvia
Valikkonappi kuvan ollessa auki ja sieltä Nimeä uudelleen.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Eli tallentuuko näyttö kaappaus galleriaan?
Kyllä, png-muodossa 720*1280-tarkkuudella. Kännykkä luo kuvakaappauksille Screenshots-albumin galleriaan.
Onko kaikissa paketeissa sama sisältö ostopaikasta riippumatta?
Juu, eiköhän.
Lähetä kommentti
<< Home