torstaina, helmikuuta 17, 2011

Muutto lähestyy, uusia levyjä & katsotut leffat

Blogi päivittyy hitaasti, mutta kyllä tämä tästä, kunhan helmikuun jälkeen on muutto hoidettu pois alta. Tämän kuun jälkeen oli tosiaan edessä lähtö nykyisestä vuokrakämpästä, ja hetken aikaa näytti jo siltä, että pitäisi mennä taas toiseen sellaiseen. Lopulta kuitenkin saatiin hommattua ikioma, vuonna 2007 remontoitu asunto vuonna 1985 rakennetusta vaaleansinisestä, puisesta, kaksikerroksisesta kerrostalosta. Kiva kämppä rauhallisella ja nätillä alueella.

Muutto on sitten ensi viikon sunnuntaina. Muuttoauto pitää tietty olla, VW Pololla ei paljon sohvaa ym. kärräillä. Laitoinkin nyt sitten Googleen asiaankuuluvaa hakua, ja ensimmäinen ei-sponsoroitu linkki oli juuri oikea. Sain vuokrattua muuttopäivälle korotetun Fiat Ducaton, jollaisella sattumoisin ajoin muuttokuorman kanssa Helsingistä Imatralle ja takaisin viime kesänä. Hinta oli ihan kohtuullinen (jos vertaa joihinkin muihin), 64 euroa sisältäen 50km ajelua (ei tarvitse tankata), mikä riittää hyvin, uusi kämppä kun on vajaan kolmen kilometrin päässä nykyisestä. Nyt ei onneksi tarvitse ajella tuolla Ducatolla tuntitolkulla ja Helsingin vilinässä, vaikka eipä sen kanssa kyllä ollut mitään ongelmia, onpahan vain aika isokokoinen auto.












Yllä uusimmat dvd-hankinnat. Hienoa saada pitkästä aikaa katseluun uutta Derren Brownia. Nurse Jackiesta olen nähnyt vain pilotin aikoinaan ruutu.fi:stä, joten kiva nähdä viimein jatkoa sarjalle. Kumpaakaan en ole vielä katsonut, mutta Friday Night Lightsin kolmoskautta on nyt pari levyä katsottuna. Erittäin hyvä kausi taas, ja suosittelen jälleen katsastamaan sarjan. Huhtikuussa ilmestyy sarjan viides ja samalla viimeinen kausi, sitä ennen pitää tilata neljäs.

Viime päivityksen jälkeen katsomani leffat ja sarjat:

- Luokka (Entre les murs) (5/5) - erinomainen, hyvin realistisen oloinen kuvaus äidinkielenopettajan arjesta koulussa.

- Grace (2/5) oli aika turhake kauhuelokuva. Vähän halpasen oloinen ja kovin tylsä. Odotin tarinaan menevän kohti ennalta-arvattavaa ratkaisua, mutta sitten tajusin olleeni väärässä, ja elokuva osoittautui vielä typerämmäksi kuin olin kuvitellut.

- Patriot Games (4/5) ja Clear and Present Danger (3½/5) - aiemmin kummastelin sitä, etten ollut nähnyt aiemmin Harrison Fordin Regarding Henryä. Samaan aikaan en ollut myöskään nähnyt näitä kahta, mikä on jo oudompaa. No, nyt on nekin nähty. Patriot Games voisi löytyä hyllystäkin, jatko-osa oli selvästi heikompi, vaikka pääosin viihdyttävä olikin.

- The Bucket List (3½/5) oli parempi kuin odotin, ihan kiva, harmiton komedia.

- Sons of Anarchyn ykköskausi (5/5) tuli katsottua loppuun. Tykkäsin kovasti ja suosittelen katsastamaan. Moottoripyöräjengin seuraaminen ei kuulostanut erityisen mielenkiintoiselta, mutta sarja oli erinomainen. Onneksi kakkoskausi odottaa vielä katsomista. Paremmalla ajalla pitää kirjoitella lisää sarjasta.

- World's Greatest Dad (5/5) oli erinomainen musta komedia. En tiennyt leffasta muuta kuin että siinä on Robin Williams pääosassa ja Richard Kelly tuottajana, ja että se oli kai saanut hyviä arvioita. Hauskimpia leffoja pitkään aikaan, pitää hommata joskus hyllyyn.

- Letters to Juliet (3/5) oli sellainen ihan ok kertakäyttö-chick flick, jonka katsoo tuskailematta kerran.

- Hostel part 2 (4½/5) oli ykkösen tavoin aika sairas leffa, mutta jälleen erittäin hyvin tehty ja toimi varsin mainiosti.

- She's Out of My League (3/5) oli ihan menettelevä höpökomedia, jolta olisi Jay Baruchelin vuoksi voinut odottaa enemmän. T.J. Miller oli tässä aika huono sidekick, jonka funny bone on tainnut murtua useasta kohdasta. Pysyttele sinä vain lohikäärmeiden treenaamisessa, T.J. Miller.

- Piranha (4/5) oli varsin hyvin toimiva ja kovin väkivaltainen kauhuttelu, joka ei ottanut itseään turhan vakavasti.

- Youth in Revolt (3½/5) oli vähän parempi kuin odotin, ihan kohtuuhauska ja kertakatselun arvoinen. Harmi että olin nähnyt joskus teatterissa tämän trailerin, varmaan katsoin koska en odottanut leffalta paljoa.

- Four Lions (4½/5) oli myös parempi kuin odotin. Erittäin hauska musta komedia kömpelöistä terroristeista. Chris Morrisin tuotantoon kannattaa muutenkin tutustua, itselläni on hyllyssä The Day Today, My Wrongs 8245-8249 and 117 (joka ei ollut kovin ihmeellinen), Brass Eye ja Jam, jos pois jätetään jotkut pikkuroolit. Noista suosittelisin etenkin The Day Todayta ja Brass Eyeta, Jam on vähän hit-and-miss, mutta on siinäkin erittäin hyviä pätkiä.

perjantaina, helmikuuta 04, 2011

Elokuvia ja sarjoja

Käväistiin hakemassa Teknisiltä suht edullinen HTC Wildfire, joka lyhyen testailun perusteella vaikuttaa erittäin näppärältä Android-puhelimelta. Iso plussa siitä, että mukana on kameran salamavalo (jota voi myös käyttää lamppuna), joka puuttui kalliimmasta Samsung Galaxy S:stä.
Pitää kirjoitella myöhemmin arvostelu, niin blogiin tulee taas tsiljoona vierailijaa, kuten Galaxy S:stä kirjoitettuani. Vähän hassua, että puhelimen paketissa selitetään asiat suomeksi, mutta suomenkielinen manuaali löytyy vain netistä.

Viime aikoina on ollut kaikenlaista hässäkkää, esim. on pitänyt miettiä pitääkö kuun päätteeksi muuttaa uuteen vuokrakämppään vai omaan asuntoon. Vaimo kun vaihtoi työpaikkaa, minkä vuoksi pitää lähteä pois nykyisestä työsuhdeasunnosta. Tämän asian vuoksi missasin elämäni ensimmäisen blogimiitin, mikä oli erittäin harmillista.

Saksalainen Requiem (4/5) pohjautuu (löyhästi) samaan tositapaukseen kuin The Exorcism of Emily Rose, josta tykkäsin paljon. Tämä on kuitenkin hyvin erilainen leffa. Kun Exorcismissa yliluonnollisuudet olivat aika yksiselitteisiä ja nähtiin Emilyn näkökulmasta, Requiem on realistisempi ja seuraa päähenkilön koettelemuksia ulkopäin ilman dramaattista scorea niin, että on helppo katsoa elokuvaa tulkiten tilanteen siten, että päähenkilö on vain henkisesti sairas. Emily Rosessa oli pahiskissoja sun muuta, tässä ainoa normaalista poikkeava asia on päähenkilön outo käytös. Katsastamisen arvoinen.

The Black Balloon (4/5) oli hyvä australialaisleffa, jossa pääosapoju ihastuu uimarityttöön (Gemma Ward). Harmaita hiuksia pojalle aiheuttaa tämän kehitysvammainen veli, jonka äitinä nähdään Toni Collette. Hyvä draama, joka kuvaa uskottavan oloisesti elämää perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi.

Regarding Henry (3½/5) tuli katsottua ensimmäistä kertaa, tuntuu vähän oudolta ettei leffa ole tullut aiemmin vastaan, kun olen aina pitänyt Harrison Fordista. Eipä tuo nyt mikään erityisen ihmeellinen sinänsä ollut, mutta ihan viihdyttävä. Tarinassa Fordin esittämä menestyvä jäykkisasianajaja kokee dramaattisen elämänmuutoksen, joka kääntää miehen prioriteetit ja ihmissuhteet päälaelleen. Tulipahan sekin sitten viimein nähtyä.

Flight of the Conchordsin kakkoskausi (4/5) oli taas hyvä, ellei ihan niin hyvä kuin ensimmäinen. Omilla nimillään esiintyvät, käsikset myös kirjoittaneet pääosaheput halusivat itse lopettaa sarjan tuohon, ja varmaan ihan hyvä niin. Biiseissä ei ollut tällä kaudella mitään Inner City Pressuren veroista, mutta oli siellä kuitenkin hyviä kipaleita, suosikkini tällä kaudella olivat Hurt Feelings, We're Both In Love With A Sexy Lady ja Carol Brown, Fashion is Danger oli myös ihan jees. Aika paljon oli tällä kaudella tuttuja naamoja vierailijoina, esim. Lucy Lawless. Sarja tosiaan kertoo kahdesta uusiseelantilaisesta muusikosta, jotka yrittävät löytää menestystä New Yorkissa low budget -agenttinsa avulla. Erittäin hyvä komedia, suosittelen. Fashion is Danger -biisissä Jemainen asu muistutti kovasti Babylon 5:n EarthForce-pukua.













Viggo Mortensenin tähdittämä Good (4/5) oli varsin hyvä, vaikka IMDb-keskiarvo ei ole kovin hääppöinen. Elokuvassa Mortensenin esittämä, natseja halveksuva professori kiinnittää Hitlerin huomion armomurhaa käsittelevällä romaanillaan ja päätyy natsien konsultiksi. Samalla miehen paras, natsivastainen ystävä löytää itsensä yhä vaikeammista olosuhteista. Edmund Burken toteamus "all that is necessary for evil to triumph is for good men to do nothing" tiivistää elokuvan sanoman.

En ole pitänyt kiirettä Surrogatesin (4/5) katsomisen kanssa. Odotukset olivat aika matalalla, joten yllätyin siitä, miten viihdyttävä leffa lopulta olikaan. Vajaan puolentoista tunnin mittaisena Surrogates ei jäänyt paljoa pohdiskelemaan tarinan esittämiä ideoita, mutta tällaisenakin elokuva oli kiva scifi-pätkä. Oli etenkin hauskaa nähdä tässä CGI:llä nuorennettu Bruce Willis.

Columbon viitoskausi (4-4½/5) oli taas tuttua Columbo-laatua. Kuten varmaan sanoin aiemminkin, sarja toimii hienosti näin vuosikymmeniäkin myöhemmin.

Repo Men (3½/5) oli taas sellainen, josta minulla ei ollut kummoisia odotuksia ja joka oli yllättävän viihdyttävä. Jude Law ja Forest Whitaker olivat hyvä parivaljakko, ja leffa kovin väkivaltainen. Elokuvan yksi kohtaus toi paljon mieleen yhden kohdan Oldboysta, tuntuisi ettei varmaan ollut sattumaa. Repo Men kompuroi pahasti loppumetreillä, mutta jos siihen ei takerruta, oli tämä katsomisen arvoinen. Hyvä etten skipannut leffaa kokonaan.