Elokuvia ja sarjoja

Käväistiin hakemassa Teknisiltä suht edullinen HTC Wildfire, joka lyhyen testailun perusteella vaikuttaa erittäin näppärältä Android-puhelimelta. Iso plussa siitä, että mukana on kameran salamavalo (jota voi myös käyttää lamppuna), joka puuttui kalliimmasta Samsung Galaxy S:stä.
Pitää kirjoitella myöhemmin arvostelu, niin blogiin tulee taas tsiljoona vierailijaa, kuten Galaxy S:stä kirjoitettuani. Vähän hassua, että puhelimen paketissa selitetään asiat suomeksi, mutta suomenkielinen manuaali löytyy vain netistä.

Viime aikoina on ollut kaikenlaista hässäkkää, esim. on pitänyt miettiä pitääkö kuun päätteeksi muuttaa uuteen vuokrakämppään vai omaan asuntoon. Vaimo kun vaihtoi työpaikkaa, minkä vuoksi pitää lähteä pois nykyisestä työsuhdeasunnosta. Tämän asian vuoksi missasin elämäni ensimmäisen blogimiitin, mikä oli erittäin harmillista.

Saksalainen Requiem (4/5) pohjautuu (löyhästi) samaan tositapaukseen kuin The Exorcism of Emily Rose, josta tykkäsin paljon. Tämä on kuitenkin hyvin erilainen leffa. Kun Exorcismissa yliluonnollisuudet olivat aika yksiselitteisiä ja nähtiin Emilyn näkökulmasta, Requiem on realistisempi ja seuraa päähenkilön koettelemuksia ulkopäin ilman dramaattista scorea niin, että on helppo katsoa elokuvaa tulkiten tilanteen siten, että päähenkilö on vain henkisesti sairas. Emily Rosessa oli pahiskissoja sun muuta, tässä ainoa normaalista poikkeava asia on päähenkilön outo käytös. Katsastamisen arvoinen.

The Black Balloon (4/5) oli hyvä australialaisleffa, jossa pääosapoju ihastuu uimarityttöön (Gemma Ward). Harmaita hiuksia pojalle aiheuttaa tämän kehitysvammainen veli, jonka äitinä nähdään Toni Collette. Hyvä draama, joka kuvaa uskottavan oloisesti elämää perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi.

Regarding Henry (3½/5) tuli katsottua ensimmäistä kertaa, tuntuu vähän oudolta ettei leffa ole tullut aiemmin vastaan, kun olen aina pitänyt Harrison Fordista. Eipä tuo nyt mikään erityisen ihmeellinen sinänsä ollut, mutta ihan viihdyttävä. Tarinassa Fordin esittämä menestyvä jäykkisasianajaja kokee dramaattisen elämänmuutoksen, joka kääntää miehen prioriteetit ja ihmissuhteet päälaelleen. Tulipahan sekin sitten viimein nähtyä.

Flight of the Conchordsin kakkoskausi (4/5) oli taas hyvä, ellei ihan niin hyvä kuin ensimmäinen. Omilla nimillään esiintyvät, käsikset myös kirjoittaneet pääosaheput halusivat itse lopettaa sarjan tuohon, ja varmaan ihan hyvä niin. Biiseissä ei ollut tällä kaudella mitään Inner City Pressuren veroista, mutta oli siellä kuitenkin hyviä kipaleita, suosikkini tällä kaudella olivat Hurt Feelings, We're Both In Love With A Sexy Lady ja Carol Brown, Fashion is Danger oli myös ihan jees. Aika paljon oli tällä kaudella tuttuja naamoja vierailijoina, esim. Lucy Lawless. Sarja tosiaan kertoo kahdesta uusiseelantilaisesta muusikosta, jotka yrittävät löytää menestystä New Yorkissa low budget -agenttinsa avulla. Erittäin hyvä komedia, suosittelen. Fashion is Danger -biisissä Jemainen asu muistutti kovasti Babylon 5:n EarthForce-pukua.













Viggo Mortensenin tähdittämä Good (4/5) oli varsin hyvä, vaikka IMDb-keskiarvo ei ole kovin hääppöinen. Elokuvassa Mortensenin esittämä, natseja halveksuva professori kiinnittää Hitlerin huomion armomurhaa käsittelevällä romaanillaan ja päätyy natsien konsultiksi. Samalla miehen paras, natsivastainen ystävä löytää itsensä yhä vaikeammista olosuhteista. Edmund Burken toteamus "all that is necessary for evil to triumph is for good men to do nothing" tiivistää elokuvan sanoman.

En ole pitänyt kiirettä Surrogatesin (4/5) katsomisen kanssa. Odotukset olivat aika matalalla, joten yllätyin siitä, miten viihdyttävä leffa lopulta olikaan. Vajaan puolentoista tunnin mittaisena Surrogates ei jäänyt paljoa pohdiskelemaan tarinan esittämiä ideoita, mutta tällaisenakin elokuva oli kiva scifi-pätkä. Oli etenkin hauskaa nähdä tässä CGI:llä nuorennettu Bruce Willis.

Columbon viitoskausi (4-4½/5) oli taas tuttua Columbo-laatua. Kuten varmaan sanoin aiemminkin, sarja toimii hienosti näin vuosikymmeniäkin myöhemmin.

Repo Men (3½/5) oli taas sellainen, josta minulla ei ollut kummoisia odotuksia ja joka oli yllättävän viihdyttävä. Jude Law ja Forest Whitaker olivat hyvä parivaljakko, ja leffa kovin väkivaltainen. Elokuvan yksi kohtaus toi paljon mieleen yhden kohdan Oldboysta, tuntuisi ettei varmaan ollut sattumaa. Repo Men kompuroi pahasti loppumetreillä, mutta jos siihen ei takerruta, oli tämä katsomisen arvoinen. Hyvä etten skipannut leffaa kokonaan.