tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Yksi uusi dvd + katsotut sarjat ja leffat

Amazon.comista tilattu Friday Night Lightsin kakkoskausi tuli maanantaina postissa. Yksi Amazon UK -hankinta puolestaan näyttää kadonneen matkalla. Viikko sitten noutamastani tilauksesta, jossa oli Boston Legalia ja Entouragea, puuttui niiden kanssa tilattu Sons of Anarchy S1&S2 -blu-ray-boksi. Se lähetettiinkin erikseen, mutta kutakuinkin samaan aikaan, eikä sitä ole kuulunut. Arvioitu saapumisaika sille oli 10. tammikuuta, viikko sitten noutamilleni levyille taas 11.1. Laitoinkin Amazonille tänään päivällä asiasta palautetta, vielä ei ole tullut vastausta. Harmillista, mutta jos Amazon vain lähettää uuden tilalle, niin eipä tuo nyt niin vakavaa ole.

Pandorumissa (4/5) ei ollut juuri mitään uutta. Yksi kohta tuntui kovasti Alien³:sta matkitulta ja toinen Event Horizonista. Samapa tuo, leffa oli kuitenkin hyvää B-viihdettä, ja oli kivaa nähdä toimiva scifi-kauhuleffa pitkästä aikaa. Varmaan tämän innoittamana kaivoin PS3:n Dead Spacen esiin ja pääsin nyt ohi kohdasta, johon turhauduttuani olin aikoinaan jättänyt pelin kesken.

Entouragen kuutoskausi (5/5) oli tuttuun tapaan erinomainen. Tällä kaudella keskityttiin paljon Turtlen ja Draman kuvioihin, mikä oli piristävää.

Salt (4½/5) oli erittäin hyvä toimintaleffa. Blu-raylla oli teatteriversio, director's cut ja extended cut, joka oli director's cutia muutaman minuutin lyhyempi. Katsoin director's cutin ja jälkeenpäin kelailin eri versioita. DC lienee ihan hyvä valinta ensikatselulle.

40 vuotta sitten tehty Columbon ykköskausi (4/5) toimi erittäin hyvin nykypäivänäkin. Mukana oli joitakin kömpelöitä ohjaajien tekemiä ratkaisuja / kuvaustyylejä ja toiset keissit olivat vähemmän mielenkiintoisia kuin toiset, mutta Columbo on niin hyvä hahmo, että tätä on aina ilo seurata.

Forgetting Sarah Marshall oli mielestäni ihan kiva, mutta ei mikään erityisen ihmeellinen komedia. Get Him to the Greek (4½/5), jossa nähdään taas Russell Brandin rokkarihahmo, oli selvästi parempi tapaus ja vallan hauska leffa. Brand ja (An Idiot Abroadin) Karl Pilkington juonsivat aikoinaan (2005-2006) yhdessä ainakin muutaman radio-ohjelman, jotka ovat varsin hauskoja. Ne löytyvät tältä sivulta, olettaen että linkit toimivat yhä.

Olin nähnyt paljon kehuja The Kids Are All Rightista (5/5), ja olihan se erinomainen draama. Sellainen realistisen oloinen; vaivaantuneita hiljaisia hetkiä ja hahmot puhuivat kuin oikeat ihmiset ilman, että olisivat laukoneet koko ajan jotain nokkeluuksia. Score oli myös oikein kiva.