torstaina, helmikuuta 17, 2011

Muutto lähestyy, uusia levyjä & katsotut leffat

Blogi päivittyy hitaasti, mutta kyllä tämä tästä, kunhan helmikuun jälkeen on muutto hoidettu pois alta. Tämän kuun jälkeen oli tosiaan edessä lähtö nykyisestä vuokrakämpästä, ja hetken aikaa näytti jo siltä, että pitäisi mennä taas toiseen sellaiseen. Lopulta kuitenkin saatiin hommattua ikioma, vuonna 2007 remontoitu asunto vuonna 1985 rakennetusta vaaleansinisestä, puisesta, kaksikerroksisesta kerrostalosta. Kiva kämppä rauhallisella ja nätillä alueella.

Muutto on sitten ensi viikon sunnuntaina. Muuttoauto pitää tietty olla, VW Pololla ei paljon sohvaa ym. kärräillä. Laitoinkin nyt sitten Googleen asiaankuuluvaa hakua, ja ensimmäinen ei-sponsoroitu linkki oli juuri oikea. Sain vuokrattua muuttopäivälle korotetun Fiat Ducaton, jollaisella sattumoisin ajoin muuttokuorman kanssa Helsingistä Imatralle ja takaisin viime kesänä. Hinta oli ihan kohtuullinen (jos vertaa joihinkin muihin), 64 euroa sisältäen 50km ajelua (ei tarvitse tankata), mikä riittää hyvin, uusi kämppä kun on vajaan kolmen kilometrin päässä nykyisestä. Nyt ei onneksi tarvitse ajella tuolla Ducatolla tuntitolkulla ja Helsingin vilinässä, vaikka eipä sen kanssa kyllä ollut mitään ongelmia, onpahan vain aika isokokoinen auto.












Yllä uusimmat dvd-hankinnat. Hienoa saada pitkästä aikaa katseluun uutta Derren Brownia. Nurse Jackiesta olen nähnyt vain pilotin aikoinaan ruutu.fi:stä, joten kiva nähdä viimein jatkoa sarjalle. Kumpaakaan en ole vielä katsonut, mutta Friday Night Lightsin kolmoskautta on nyt pari levyä katsottuna. Erittäin hyvä kausi taas, ja suosittelen jälleen katsastamaan sarjan. Huhtikuussa ilmestyy sarjan viides ja samalla viimeinen kausi, sitä ennen pitää tilata neljäs.

Viime päivityksen jälkeen katsomani leffat ja sarjat:

- Luokka (Entre les murs) (5/5) - erinomainen, hyvin realistisen oloinen kuvaus äidinkielenopettajan arjesta koulussa.

- Grace (2/5) oli aika turhake kauhuelokuva. Vähän halpasen oloinen ja kovin tylsä. Odotin tarinaan menevän kohti ennalta-arvattavaa ratkaisua, mutta sitten tajusin olleeni väärässä, ja elokuva osoittautui vielä typerämmäksi kuin olin kuvitellut.

- Patriot Games (4/5) ja Clear and Present Danger (3½/5) - aiemmin kummastelin sitä, etten ollut nähnyt aiemmin Harrison Fordin Regarding Henryä. Samaan aikaan en ollut myöskään nähnyt näitä kahta, mikä on jo oudompaa. No, nyt on nekin nähty. Patriot Games voisi löytyä hyllystäkin, jatko-osa oli selvästi heikompi, vaikka pääosin viihdyttävä olikin.

- The Bucket List (3½/5) oli parempi kuin odotin, ihan kiva, harmiton komedia.

- Sons of Anarchyn ykköskausi (5/5) tuli katsottua loppuun. Tykkäsin kovasti ja suosittelen katsastamaan. Moottoripyöräjengin seuraaminen ei kuulostanut erityisen mielenkiintoiselta, mutta sarja oli erinomainen. Onneksi kakkoskausi odottaa vielä katsomista. Paremmalla ajalla pitää kirjoitella lisää sarjasta.

- World's Greatest Dad (5/5) oli erinomainen musta komedia. En tiennyt leffasta muuta kuin että siinä on Robin Williams pääosassa ja Richard Kelly tuottajana, ja että se oli kai saanut hyviä arvioita. Hauskimpia leffoja pitkään aikaan, pitää hommata joskus hyllyyn.

- Letters to Juliet (3/5) oli sellainen ihan ok kertakäyttö-chick flick, jonka katsoo tuskailematta kerran.

- Hostel part 2 (4½/5) oli ykkösen tavoin aika sairas leffa, mutta jälleen erittäin hyvin tehty ja toimi varsin mainiosti.

- She's Out of My League (3/5) oli ihan menettelevä höpökomedia, jolta olisi Jay Baruchelin vuoksi voinut odottaa enemmän. T.J. Miller oli tässä aika huono sidekick, jonka funny bone on tainnut murtua useasta kohdasta. Pysyttele sinä vain lohikäärmeiden treenaamisessa, T.J. Miller.

- Piranha (4/5) oli varsin hyvin toimiva ja kovin väkivaltainen kauhuttelu, joka ei ottanut itseään turhan vakavasti.

- Youth in Revolt (3½/5) oli vähän parempi kuin odotin, ihan kohtuuhauska ja kertakatselun arvoinen. Harmi että olin nähnyt joskus teatterissa tämän trailerin, varmaan katsoin koska en odottanut leffalta paljoa.

- Four Lions (4½/5) oli myös parempi kuin odotin. Erittäin hauska musta komedia kömpelöistä terroristeista. Chris Morrisin tuotantoon kannattaa muutenkin tutustua, itselläni on hyllyssä The Day Today, My Wrongs 8245-8249 and 117 (joka ei ollut kovin ihmeellinen), Brass Eye ja Jam, jos pois jätetään jotkut pikkuroolit. Noista suosittelisin etenkin The Day Todayta ja Brass Eyeta, Jam on vähän hit-and-miss, mutta on siinäkin erittäin hyviä pätkiä.

4 Comments:

Anonymous Mervi said...

Toi Friday Night Lightsin kolmas kausi olis meilläkin seuraavaksi tiedossa. Tosin odotukset eivät ole kovinkaan korkeat, kakkonen kun oli aika tylsää katsottavaa.

Se SOA lässähtää siinä jatkokausien aikana. Ennemmin sitä katsoo kuin turpiinsa ottaa ja hetkittäin se on ihan briljanttikin (Tig on mun ehdoton suosikki).

2/17/2011 7:23 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jeps, no saa nähdä huomaanko itse mitään muutosta SoA:n tasossa, minä kun viihdyin erittäin hyvin FNL:n kakkoskaudenkin parissa. :)

DVD Talkissa SoA:n kakkoskausi sai 4/5 ja 4½/5, joten en ole ainakaan vielä sen osalta erityisen huolissani.

2/17/2011 7:29 ip.  
Blogger Unknown said...

FNL:n loppukaudet olivat melkolailla loistavia, joten sen kakkoskauden avuttomuus pääsi jo melkein unohtumaan. Suosittelen tsekkaamaan loputkin!

3/18/2011 4:08 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Kiva että pidit! Neloskausi on lähtenyt Amazonista 9. päivä, joten tulee varmaan lähiaikoina.

3/19/2011 12:23 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home