keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

Pari tilausta & päivän leffa

Amazon.comista menivät tilaukseen The Sarah Connor Chroniclesin aluekooditon 1. kauden blu-ray ($20,49), jonka saa tällä hetkellä kaksi dollaria halvemmalla kuin R1-dvd:n, sekä Breaking Badin kakkoskauden R1-dvd. Yhteishinta alle tullirajan, noin 35 euroa. Harmittaa vähän, että missasin Sarah Connorin ykköskauden lopun, olisin muuten voinut hankkia suoraan kakkoskauden, mutta toisaalta tuohon hintaan ykköskaudenkin olisi kyllä voinut hankkia joka tapauksessa.

Ajattelin, että jos tilaisi vielä kakkoskauden, jahka ovat postittaneet nuo edelliset, niin siinä olisivat sitten huhtikuun hankinnat. Plus tietty 30 Rockin 5. huhtikuuta ilmestyvä kolmoskausi. Jätän sen Fringen ykköskauden blu-rayn myöhemmäksi, vaikka sen saisikin nyt halvalla, en minä olisi kuitenkaan katsomassa sitä aikoihin, kausi on vielä sen verran hyvin muistissa.

Tiistain leffana oli Coco avant Chanel (englanniksi Coco Before Chanel, huomasin nyt), josta pidin enemmän kuin olin odottanut. Koska en ollut lukenut siitä etukäteen mitään, ja tiesin vain että se sai Oscar-ehdokkuuden puvustuksesta, en tajunnut että kyseessä oli tosipohjainen tarina vasta kuin elokuvan lopussa. Käsis ei kuitenkaan ilmeisesti seurannut turhan tarkasti todellisuutta, joten sinänsä ihan sama. Audrey Tautou oli erittäin hyvä, elokuvan ei tarvinnut selitellä sanoin hahmon motivaatioita, kun tämän kasvoilta pystyi lukemaan kaiken tarpeellisen. Katsastamisen arvoinen.