sunnuntai, elokuuta 28, 2005
Ei se toimi, kannettava. Melkein ehdin polttaa digikuviani koneelle, kun se jumittui taas. Sen jälkeen ei enää toiminut, enkä myöhemmin pahemmin enää viitsinyt kokeillakaan. Soitan maanantaina Acerille ja tiedustelen, minne toosan voi viedä huoltoon.
lauantaina, elokuuta 27, 2005
Tilt!
Aivan aluksi nopeasti totean, että tajusin töistä tultuani, miksei electronini kelvannut enää Playlle: korttini tiedoissa minulla oli Kuusamon osoite, joka toimi vielä Torniossa, koska olin kirjoilla Kuusamossa, mutta eipä toki enää nyt kun olen Espoossa kirjoilla. Laitoin Galactican uudestaan tilaukseen.
Mutta joo, suosittelen lämpimästi Acerin kannettavia kaikille. Oman Acer TravelMate 4600:n DVD-asema toimi kunnolla nelisen kuukautta (sitten levyjen äänet alkoivat pätkimään), ja tänään, vähän päälle puoli vuotta koneen hankinnasta, levisi kovalevy. Menin kesken Battlefield 2-pelin katsomaan bussiaikatauluja. Aika normaalia, että jätän pelin pyörimään taustalle. Hiiri ei sitten toiminut, laskin sen pelin piikkiin. Ennen kuin olin saanut katsottua aikataulun, koko paska jumahti siihen Reittioppaan sivulle. Jouduin sammuttamaan koneen, ja uudelleen käynnistäessä kovalevyn tarkistus jumahti 34 prosenttiin. Sammutus ja uudelleen päälle, ja tällä kertaa jatkuvasti sama tulos: ruutu pysyy mustana. Kiva.
Vajaan puoli tuntia toisaalla angstattuani laitoin koneen taas päälle, ja ilo oli ylimmillään, kun ruutu heräsikin henkiin. Taas kovon tarkistus, mutta edelliskerran kokemuksen jälkeen päätin skipata sen. WinXP käynnistyi, samoin Firefox. Suuri helpotus valtasi mieleni. Laitoin osoitekenttään www.reittiopas.fi, painoin enteriä, ja voila, kone oli taas jumissa. Jatkossa pääsin yhdellä boottauksella biosiin, joka sekin pian jumittui. Tämän jälkeen ruutu pysyi taas koneen uudelleen käynnistäessä mustana.
Paskemminkin asiat toki voisivat olla, onhan tuossa sentään vielä monta kuukautta takuuta jäljellä, joten toivottavasti olen happy camper koko jutun päätteeksi. Lisäksi takuuhuolto oli joka tapauksessa edessä jossakin vaiheessa sen DVD-aseman vuoksi. Nytpähän saa senkin samalla korjuutettua. Todella ärsyttävä tapaus kuitenkin, etenkin kun Enterin palstan deadline olisi ensi viikolla, ja maanantain ja tiistain olen vapaalla, ts. ei ole edes työnettiä käytössä. Laitoinkin viestiä pomon suuntaan, josko saisin lisäaikaa. Leffa-arviot voinen naputella kämppäni omistajien vanhalla PC:llä. Jospa jostakin löytyisi diskettikin, polttavaa asemaa siinä tuskin sentään on.
Asiasta kolmanteen, alustavasti näyttäisi vähän siltä, että hääkellot kilkattavat allekirjoittaneelle ensi kesänä. Mikä tuntuu todella oudolta ajatukselta, eipä kyllä sillä että mitenkään ikävältä.
It's All About Love tuli katsottua tänään. Eipä nyt mikään kovin kummoinen, mutta katsoihan tuon kerran. Turhan sekava, liikaa turhuutta, Sean Penn turhassa roolissa. Kivasti kuvattu, kivaa musiikkia ja paikoitellen kiva tunnelma kuitenkin.
Lisäys: Toisaalta, IMDb-foorumin viestit ("could this movie be only a pilosophical view over the love feeling!?") sai minut pohtimaan, että ehkä pitäisin leffasta toisella katselukerralla enemmän. Saapa nähdä. Milloin edes ehdin/viitsin alkaa katsomaan sitä uudestaan.
Klo. 23.18:
Soittelin kämpälle Miialle ja päivittelin tälle digikuvien kohtaloa (hänenkin kuviaan oli kovalevyllä). Kertoi, että hänen kylässä käynyt kaverinsa oli laittanut koneen päälle ennen kuin hän oli ehtinyt mainita viasta. No, kovalevyn tarkistus oli lähtenyt pyörimään, ja oli päässyt johonkin 62 prosenttiin (itselläni jumahti 34 prosentissa), kun asiasta paremmin tietämättömät tytöt olivat katsoneet parhaaksi sammuttaa koneen. Eiiih, totesin kuullessani asiasta, ja pyysin häntä käynnistämään koneen uudestaan.
Jännitin, lähtisikö koko kovotsekkaus enää päälle. Lähti se, ja piinaava jännitys oli mielessäin, kun kuulin prosenttien etenemisestä kohti ihanteellista satasta. Kuinkas ollakaan, tsekkaus meni loppuun asti ja kone siirtyi siitä WinXP:n käyttäjän valintaan. Totesin jo, että paras jättää se siihen, mutta sitten tajusin, että kone menisi ennen pitkää johonkin hibernaatioon, joten pyysin laittamaan kaikki säädöt neveriin virranhallinta-asetuksissa. Tämä onnistui, ja pyysin jättämään koneen siihen.
Hitsin vitsi, voisiko olla, että toivo ei ole täysin mennyttä? En uskalla toivoa liikoja. Ensimmäinen tavoite olisi kuitenkin saada kopsattua ziljoona digikuvaa CD:lle kovolta. Niiden menetys jäisi eniten harmittamaan, jos filut menisivät kovalevyn mukana. Kuten Jaakko totesikin, tällaisessa tapauksessa sitä tajuaa varmuuskopioiden tärkeyden.
Aikamoista tunteiden vuoristorataa tämä konesähellys on ollut. Ensin itutus ja masennus koneen seottua, sitten toivon pilkahdus ja riemu WinXP:n käynnistyessä, jota seuraa ensimmäistä kertaa lievempi pettymys ja asian hyväksyminen koneen jäädessä jumiin, pettymyksen syventyminen digikuvien mahdollisen menetyksen tajutessa, sekä jännityksen ja toivon kohoaminen koneen osoittaessa aiempaa lupaavampia elonmerkkejä. Saa nähdä, mitä seuraavaksi on luvassa.
Oikeastaan koneen kohtalon harmittelu jäi kovasti taka-alalle illalla, kun kuulin lähiomaisteni terveysongelmista/huolista. Huolia, joiden rinnalla jonkun kovalevyn ja digikuvien kohtalo on yks hailee. Näidenkin kanssa onnellinen loppu on kuitenkin onneksi hyvinkin mahdollinen.

perjantaina, elokuuta 26, 2005
Quite a catch
Ostinpa sitten CM:stä vielä Catch-22:n (taisi olla 6,95e), kun jäi mietityttämään viimeksi, olisiko se pitänyt ostaa. En ole nähnyt leffaa. Nyt saa kuitenkin taas riittää halpisleffojen osto, seuraava hankinta on luultavasti joku TV-sarjaboksi. Jos se electron yleensä toimisi. Voisi yrittää taas tilata sitä Galacticaa.
75 sivua jäljellä A Short History of Nearly Everythingistä, nyt sivulla 500. Pitäisikö tässä jo alkaa suunnittelemaan seuraavan kirjan hankintaa. Superstud olisi vahvoilla, pitää vielä mietiskellä.

torstaina, elokuuta 25, 2005
Kritiikkiä odotellessa (päivitykset alhaalla)
Blogikriitikko X:llä on hauska idea. Odottelen innolla, milloin tämäkin blogi ilmaantuu (jos on ilmaantuakseen) siihen, epäilemättä lytättäväksi. Mikä on quite alright, aika tyhjänpäiväistä huttuahan tämä oikeasti onkin (lisäys: mutta hyvällä tavalla!).
Tulipa eilen ostettua pari DVD:tä alekorista: Cabin Fever (5,95e) ja It's All About Love (6,95e). CF:n olin kerran aiemmin nähnyt, IAAL:stä olin vain lukenut jotain, ja kiinnosti nähdä (en katsonut vielä). CF:stä tykkään (moni näemmä ei), tosin voin kokemuksesta sanoa, ettei sitä kannata näyttää deittielokuvana.
Katsottiin tänään Millenniumin jakso A Room with No View ja sitten Anamnesis, joka minulla piti jättää kesken töihin lähdön vuoksi. Patti Smithin Dancing Barefootia käytetään siinä erinomaisesti alussa. Anamnesiksessa sanottiin, että Darwinin evoluutioteorian julkaisu aiheutti itsemurhia. Mieleen tuli, että kesken oleva A Short History jne. käsittelee parhaillaan Darwinia, eikä tuosta mainittu mitään, eikä myöskään Wikipedia tiedä moisesta. En muualtakaan löytänyt mainintaa asiasta (en kyllä etsinyt pitkään), mutta voihan se toki olla totta.
Linkkivinkkinä Suburban Myths.
Klo. 21.29:
Linkkivinkkisivuani selailtua lisäisin, että parempiakin sivuja aiheesta on kyllä epäilemättä nähty. Unohtui mainita, että hoksasin nyt vasta alkuviikosta, missä Helsingin Akateeminen kirjakauppa sijaitsee. Olikin oikein mainio paikka, kiva valikoima englanninkielisiä kirjoja. Etenkin tykkäsin kovasti siitä, kun liikkeestä löytyi pari Buffy-kirjaa (jo vanhentunut ensimmäinen The Watcher's Guide ja olikohan se tämä script book) ja Keith Toppingin jakso-opas Angelin viitoskaudelle. The Watcher's Guide vaikutti aika tyhjänpäiväiseltä, kässärikirja oli turhan tyyris (ottaen huomioon, etten ehtisi/jaksaisi lukea sitä), mutta Toppingin (jonka Buffy-jakso-oppaita olen lukenut) kirja lähti mukaan vajaalla 13 eurolla. Olisihan siellä ollut kaikenlaista kivaa, kuten Hollywood Animal, The Office Scripts 1 yms.
Äkäpussi kirjoitti blogikriitikoista, ja uskoi X:n olevan "selkeää vittuilua blogien arviointibuumia kohtaan". Hm, niin, makes sense. Minä en edes tiennyt, että blogien arviointi on nyt buumi. Olen ihan pihalla näistä blogimaailman trendeistä and whatnot. Älyäni puolustaakseni totean kuitenkin, etten lukenut kuin muutaman arvion X:ltä, joten ehkä olisin tajunnut hommelin lukemalla enemmän. Toisaalta, ehkä en...
2 minuuttia myöhemmin:
Okei, selailin pikaisesti lisää X:n arvioita, ja olihan tuo tosiaan ihan selvää, ettei kirjoittaja ole tosissaan noita kirjoittanut. Toisaalta, eihän se muuta sitä, että tuo oli ihan hauska idea. Mutta päivitykset päättyvät tältä päivältä tähän, ärsyttää jo itseänikin tämä tuuba.
Päivitys klo. 23.39: Wikipedia-linkki korjattu, kun Blogger ei tajua joitakin merkkejä linkeissä. Pahoittelen turhaa Blogilista-päivitystä.

keskiviikkona, elokuuta 24, 2005
Miksi bussini oli lähes tunnin myöhässä
Tämän vuoksi. Espoon Isosta omenasta oltiin siis menossa kämpälle. Pysäkillä oli ainakin yhdessä vaiheessa (kun laskin) yli 40 ihmistä, kun busseja ei kuulunut.
Muilta uutissivuilta ei mainintaa vielä löydy, tsk tsk.
Eilen tuli tehtyä sitä sun tätä. Hankin if-kotivakuutuksen uuteen vuokrakämppään, maksoi reilut 90 euroa, enemmän kuin odotin. Sampossa kävin perustamassa tilin takuuvuokralle, jolle piti laittaa kahden kuukauden vuokra. Syyskuun alussa pitää myös maksaa sen kuun vuokra. Aika kuiviin imevät minut, onneksi kuun alussa tulee sentään palkka.
Illalla sitten vaihteeksi Ikeaan, josta lähti mukaan sekalaista sälää 17 euron edestä: pyykkikori, rasioita ruoille, kehyksiä valokuville, kansioita lehdille, ehkä unohdan jotain. Ensimmäinen syyskuuta saan uuden kämpän avaimet kätöseen. Eniten tässä jännittää se ADSL-yhteys, että onko se mistään kotoisin ja toimiiko Battlefield 2-demo sillä riittävän hyvin, että viitsin hankkia koko version.

sunnuntai, elokuuta 21, 2005
Blogimainontaa
Kaveri informoi minua, ettei sen aiemmin kuvailemani Hare Krishna-klipin (jossa turisti pyytää minua ottamaan kuvan itsestään) julkaisu netissä ole mitenkään laitonta tms., joten tässäpä se.
Mainostetaanpa joitakin lukemiani blogeja, joita ei ole mainittu tuossa oikealla linkeissä.
Rakas päiväkirjani... ja kirjoittajan kaverin 23 vuotiaasta hautaan saakka onnistuvat yleensä hymyilyttämään/naurattamaan.
Ainoa ruokaan liittyvä blogi jota tilaan on Herkkupeput, jonka ohjeita en ole vielä soveltanut, mutta luultavasti jossakin vaiheessa.
Ihan suomalaisen kirjoittama Inside the Bannus Field sai osaltaan minut tilaamaan Battlestar Galactican. Harmi vain ettei tilaus onnistunut...
Kirjava on myös oikein mukava blogi.
P.S.: En ole oikeasti noin käsi englannissa...

Kuukauden about siistein video...
...on tässä. Otettu sen brittiläisen mindfuck-hepun sarjasta, jota on Suomessakin näkynyt. Valitettavan vähän näin sitä, toivottavasti niitä saa joskus DVD:llä.
lauantaina, elokuuta 20, 2005
Hare Krishna
Futuraman ykköskausi CDonissa 20,95 euroa, paljasta Juro. Enpä kuitenkaan jaksa tilata, milloin ehtisin sen katsoa? Ehkä vuoden päästä.
Matkalla töihin Helsingin keskustassa jalkakäytävällä tanssahteli eteenpäin iloinen Hare Krishna-lössi minua kohti. Kaivelin laukusta digikameran ja otin pari kuvaa ja sitten videota katuvalojen vaihtumista iloisesti odottelevasta porukasta. Joku about 30-vee ulkomainen miesturisti tuli englanniksi pyytämään, että ottaisin hänen digikamerallaan kuvan hänestä seurueen edessä. Suostuin toki, mutta juuri miehen päästyä paikalleen katuvalo ehti sopivasti vaihtua, ja pieni kulkue jatkoi matkaansa miehen jäädessä töjöttämään siihen vähemmän kuvauksellisesti.
Hän tuli takaisin, enkä ollut varma, olinko yleensä edes onnistunut näpsäisemään mitään kuvaa sillä kameralla. Ilmeisesti en ainakaan mitään järkevää. Mies kysyi vielä apua karttansa kanssa, että missä olisi Lönnrotinkatu, mutta en kyllä äkkiseltään muistanut, missä se nyt sattui olemaan. Sitten tiemme erosivat, oltuani täysin hyödytön tälle miehelle vajaan parin minuutin ajan. Sain koko jutun digikameran videolle ja nauroin jälkeenpäin koko tilanteen huvittavuudelle sitä katsoessani. Voisin laittaa sen nettiin, mutta lieneekö laillista, kun siinä on sen miekkosen naamataulukin, ja nykyään sitä ollaan niin herkkiä internaatin suhteen, että tällaista foobikkoa ihan pelottaa.
Eilen käytiin kattelemassa ilotulituksia, kun olivat ne SM-kisat. Ihan hienoja olivat, tosin olisi ollut hienompaa jos oltaisiin oltu lähempänä. Ja kyllähän se paukuttelu vähän alkoi toistamaan itseään, joskin välillä oli sitten hienompia raketteja poksahtelemassa, esim. sydänkuvion tekevät olivat näppäriä.

keskiviikkona, elokuuta 17, 2005
Diili
Kävin tänään allekirjoittamassa sopimuksen kämpästä. Pitää vielä hommata kotivakuutus ja käydä perustamassa tili, jolle laittaa takuuvuokra. Siitä kun vien todistuksen välitysfirmaan ensi kuun alussa, saan avaimet käteeni. Kylläpä minua juoksutetaan. Asioin tuolla ikäluokkaani luultavasti olevan tytön kanssa, joka oli sinänsä avulias ja ystävällinen, mutta teititteli ja käyttäytyi muutenkin tosi virallisesti. Tylsää tuollainen.
Torstaina selviää, olenko perjantaina vapaapäivänä katsomassa ilotulituksen SM-kisoja, vai tyhjeneekö kämppä jo tuolloin (eikä vasta lauantaina) kokonaan (sunnuntaihin asti), jolloin jäisin neljän seinän sisälle, luultavasti Battlefield 2-demoa ja Counter Strikea pelailemaan. Houkuttelisi jo BF2:n osto, mutta en nyt vielä uskalla. Pitää ensin varmistaa, että ADSL-yhteys toimii uudella asunnolla, ja ettei yhteys ole ihan onneton. Toivottavasti ei, koska sen kanssa olen jumissa sitten helmikuun loppuun.
Ei tosiaan onnistunut se Galactica-tilaus Playsta, card declined, se herjasi. Ei ymmärrä, rahaa on tilillä ja kortin omistajan tiedot samat kuin ennenkin. Syyttävät katseet kääntyvät Sampoon. Pitänee soittaa sinne, ellei ala toimimaan. Tai no, voisin tiedustella asiasta samalla kun perustan sen tilin.
Kirjauduin MBnetiin ja sain käyttööni 50 megaa kotisivutilaa. Nyt kun keksisi vielä mitä sillä tekisi. Ajattelin jo, että perustaisin bussikuskianekdootteja keräävän sivun, mutta lieneekö ihan paska idea. Tänään kiirehdin ehtiäkseni 17.27 bussiin töihin. Vähän turhaan kylläkin, koska lähdön koittaessa bussi ei inahtanutkaan kuskin toistuvista yrityksistä huolimatta. Tämä jo totesi luovuttajan elkein, ettei auto käynnistyisi. Vaikka mies tuntui sanovan tämän koko bussille, hän sanoi sen epävarmuudessaan niin hiljaa, ettei juuri kukaan luultavasti kuullut sitä, eikä kukaan liikahtanutkaan. Hän jatkoi vielä yrittelyä, ja lopulta kosla heräsi henkiin. Kuskin päivä oli pelastunut.

tiistaina, elokuuta 16, 2005
Kämppä
Käväistiin asunnon esittelyssä puoli kuudelta iltapäivällä. Jännitin, että tuleeko paljon ihmisiä katsomaan sitä. Tulihan sinne muutama: pari tyttöä (kahdestaan), mies ja nainen, jotka ehkä yrittivät saada mukana olevan mummon pois kontoltaan (uuteen kämppään), joku mies (ehkä sillä oli vaimokin mukana, en tiedä), ja...no, ainakin nuo, saattoi olla joku muukin.
Kämppä oli ihan kiva, eipä kyllä mikään hirveän iso, mutta tarvinneeko ollakaan. Keittiö, WC/suihku (joka oli vähiten hieno huone), olohuone, makuuhuone (kapea sänky), jossa ovi vaatehuoneeseen. Oma piha oli kiva. Postilaatikko, johon menisi sisään isommatkin paketit, heti oven edessä; DVD-paketin nouto siitä lienee miellyttävä kokemus.
Kaikki tuntuivat täyttävän taloa esittelevältä mieheltä saatavan asuntohakemuksen, minä mukaanlukien. Mies sanoi, että valitu(i)lle soitettaisiin joko illalla tai seuraavana päivänä.
Käväistiin syömässä ja ostoksilla, ja bussimatkalla kotiin asuntoa esitellyt mies soitteli. Sanoi, että olin jäänyt esittelystä mieleen, ja että hän voisi viedä asiaa eteenpäin minun kanssani. Kiittelin, ja luonnollisesti suostuin. Myöhemmin illalla hän kertoi sopineensa asiasta asunnon omistajan/omistajien kanssa, ja että voisin käydä allekirjoittamassa sopimuksen keskiviikkona.
Kiva, nyt on sitten kämppä helmikuun loppuun!

sunnuntai, elokuuta 14, 2005
Battlestar Galactica (uusi)
Erinäisten hypetysten lukemisen (kuten että parasta scifiä sitten B5:n, Pelit-lehden Nirvin mukaan, ja samaa sanoo joku täällä) jälkeen huomasin, että minisarjan ja ensimmäisen kauden saa Play.comista yhteishintaan 38 euroa. Pitäisiköhän tilata molemmat, jahka kotiin pääsen. Vai joskus myöhemmin. Nähtäväksi jää.
Klo. 1.42:
Tilasin nyt sitten tuon mini seriesin, vajaat 12 euroa. Voi olla, että katson ensin sen ja sitten päätän, tilaanko jatkoa. Jolloin toisaalta tarjoushinta voi olla jo mennyt ohi...hm.

lauantaina, elokuuta 13, 2005
Lukemista
Palasin pienen tauon jälkeen eilen A Short History of Nearly Everythingin pariin. Tauko johtui erinäisistä lehdistä, jotka ovat viime aikoina ilmestyneet: Pelit, Psychology Today, Empire, mitä vielä... En muista milloin uusin FHM tuli, mutta sekin tulee nykyään taas aina ostettua (Torniossa lehteä ei saanut yhtään mistään). Uusi Enter ja Bitti tulevat varmaan lähitulevaisuudessa. Taannoin ostamassani GQ:ssa oli suht paljon mielenkiintoisia juttuja, mutten varsinaisesti ainakaan vielä koukuttunut siihen, joku sen jälkeen ilmestynyt, kaupan hyllyyn jäänyt music issue aiheutti pienen plaah-reaktion.
Lost-pilotti keräsi Englannissa BBC:llä keskiviikkona näkyessään ennätykselliset kuusi miljoonaa katsojaa, luki täällä. Ensimmäisen kauden DVD-boksi ilmestyy 6. syyskuuta, pitäisi tilata. Syyskuun 28. ilmestyvä The Lost Chronicles: The Official Companion Book, jonka mukana tuleepi DVD, pitäisi varmaan myös hommata.
Minua häiritsee, jos jossakin blogissa mainitaan että joku elokuva on katsottu, muttei sanota elokuvan nimeä. Kuten nyt esim. tässä. Häirinneekö ketään muuta. 24:n neloskausi olisi nyt R2-DVD:nä, mutta voisinpa ehkä odotella ja katsoa, mitä ekstroja loppuvuodesta ilmestyvä R1-boksi pitää sisällään. Viime kerralla uutuutena olisi ollut lyhyt johdatus neloskauteen (Jack sanoo kuulemma fuck, ja varmaan muutakin, mutta teeveessä Jack ei ikinä sano fuck). Ainakin kommenttiraitojen (joita oli S2:ssa & S3:ssa) puute R2-boksissa tuntuu oudolta, joten ensimmäinen veikkaukseni olisi, että niitä löytyisi sitten R1-boksista.

perjantaina, elokuuta 12, 2005
Stealth indeed
Hassua, Stealthin pressinäytökset oli jo merkattu elokuulle, mutta keskiviikkona on näköjään tullut tällainen tiedotus:"Elokuva Stealth ei tule Suomessa ensi-iltaan valkokankaalle. Pahoittelen." Buhuu... No ei sentään, joskin täysin elämättömänä päivänä olisin voinut käydä sen ilmaiseksi katsomassa. Mutta, leffan floppaamisella jenkeissä lienee asian kanssa tekemistä. Btw, kertokaa joku Finnkinollekin asiasta...
Jotkut piruparat ovat palanneet tällä viikolla koulunpenkille. Itse säästyn tänä syksynä tuolta ihanuudelta taas pitkästä aikaa, eikä harmita yhtään. Koulu on toki vielä kesken, mutta sanoisin, että jos aion vielä (sen jälkeen) jatkossa opiskella, niin se ei luultavasti tule liittymään mitenkään mediaan. Psykologia on aina kiinnostanut minua ja voisin kuvitella opiskelevani sitä. Mutta nähtäväksi jää, miten pitkään näitä töitä riittää, ja sitä rataa.

torstaina, elokuuta 11, 2005
Ikeassa
Maanantaina käväistiin Espoon Ikeassa, jossa kierrellessä vierähti useampi tunteroinen. Vaikka ajatus Ikea-visiitistä ei pahemmin etukäteen innostanut, kieltämättä aloin pikkuhiljaa kiinnostumaan ainakin vähän huonekalujen tölläyksestä ja testaamisesta. Olihan mahdollista, että joutuisin hankkimaan niitä syksymmällä seuraavaan asuntooni. Tällä kerralla mukaan lähti kuitenkin vain noin kymmenen euron edestä rojua: roskakori, WC-harja ja näppärä, siisti valkoinen kotelo 64:lle CD/DVD-levylle, jonka voisin täyttää seuraavalla Kuusamon visiitillä DVD-levyilläni. Ikävää jättää kotelot, mutta luulenpa, että niiden raahaaminen etelään olisi aika tympeä urakka.
Sisätiloissa hot dog-päivällisen ajan pitäneen sadekuuron päätyttyä Ikeasta lähtiessä katsoimme kauempana uhkaavasti vellovia, synkkiä pilviä. Salamoista ei ollut puutetta. Liikkessä olinkin kuullut ohimennen uutisten mainitsevan lämpimän päivän päättyvän etelässä ukkosmyrskyyn. Vettä ei tullut, tai enintään sitä ripsi vähän, ja lähdimme etsimään bussipysäkkiä. Parin minuutin kuluttua harmitti taas, ettei sateenvarjoa ollut mukana, kun vettä tuli niskaan kuin saavista.
Juoksimme lähimmälle bussipysäkille, jossa seisoskeli myös teinityttökaverikaksikko ja kolmas tyttö. Jotain paketintapaista edessään pitelevä tyttö totesi, ettei paljon auta suojautua. Ei niin, oli ihan sama seisoiko siinä katoksessa, vettä tuli helvetillisen jyrinän säestyksellä tupaan sellaisella paineella, että kastuminen läpimäräksi oli väistämätöntä, ja sydänkin taisi pampattaa vähän ylikierroksilla. Onneksi ei mennyt hirveän pitkään, kunnes bussi tuli. Seuraavalla pysäkillä, paremmassa suojassa, katsoin kun salama iski ei kauhean kauas, jonnekin edellä olevien rakennusten taakse. Kotimatkalla poikkesimme vuokraamaan Kinseyn, joka oli ihan kiva leffa.
Melkein käy sääliksi MM-kisoihin osallistuneita, kun sattuivat kohdalle niin surkeat kelit, jotka alkoivat sopivasti avajaispäivänä. Avajaispäivää edeltävässä city-maratonissa oli vielä kiva, aurinkoinen päivä, mutta avajaisissa tulikin sitten jo vettä niskaan. Maanantaina sentään oli aurinkoista päivän, mutta se kostautuikin sitten sillä kisailutkin keskeyttäneellä myrskyllä. Enpä kyllä ole jaksanut kisoja seurata, eilen vain vilkaisin viitisen minuuttia keihästelyä, jonka jälkeen nukahdin.
Sainpa muuten Counter Striken toimimaan, kun satuin kokeilemaan GameSpylla. Aiemmin pelkästään pelin kautta yrittäessäni tuli jotain VAC-valitusta, ja luulin että systeemi luuli minun käyttävän cheatteja. Eipä näköjään, huijauskoodien käyttäjät kun näköjään bannataan pysyvästi. Peli oli ja on yllättävän hauska, ihan kivaa vaihtelua BF2:lle.

maanantaina, elokuuta 08, 2005
Espoossa taas
Lauantaina VR:n matkapassilla ilman paikkavarauksia Jyväskylään matkustaessa hermoilin taas tuttuun tapaan, milloin joku tulisi pyytämään minua siirtymään paikaltaan. Yllättäen sain kuitenkin olla rauhassa junan vaihdonkin jälkeen, ja sain jopa nukuttua ehkä noin tunnin verran. Oltuani valveilla perjantaiaamusta lähtien, nukahdin muutamaksi tunniksi parin tunnin kaupungilla kiertelyn jälkeen. Illalla oli vuorossa visiitti Alkio-kavereiden luokse, missä katseltiin myös MM-kisojen avajaisia, jotka eivät tehneet vaikutusta.
Sunnuntaina kävin kirkossa rippikoululaisten konfirmaatiossa, koska Miia oli siellä työtehtävissä/puhumassa. Näpsin kuvia ja muutaman videoklipin digikameralla, jonka salamavalo ei oikein riitä muutaman penkkirivin päästä kuvatessa.
Tänään oli sitten lähtö Jyväskylästä klo. 14.15, perillä 17.30. Leppoisin junamatka tähän mennessä, koska oli kerrankin paikkavaraus, ehdottomasti kuuden euron arvoinen. PC-paikalla istuessa tuli pelailtua loppuun Max Payne 2. Hieno peli oli se, ja pelattavaa riitti. Sitten pelasin vielä läpi F.E.A.R.:n ja Fahrenheitin demot, molemmat hyviä.
Tiistai ja keskiviikko taas vapaapäiviä.

perjantaina, elokuuta 05, 2005
The Island & Wedding Crashers
Yöllä tuli nukuttua vajaat viisi tuntia, ja kahdeksan jälkeen piti vääntäytyä ylös ja tallustaa puoli yhdeksän bussille. Maximissa katsoin The Islandin, joka oli varsin mainio, ja paras Michael Bayn ohjaama leffa, if ya ask me (Bad Boys 2 näkemättä, mutta...). Pari hitusen ennen loppukrediittejä salista ulos kävellyttä miekkosta voi olla toista mieltä. Pah, jos katson kaksi tuntia elokuvaa josta en välitä, niin kyllä minä katson sen viimeisenkin minuutin (ennen krediittejä), vaikka lopputulos olisi jo selvillä. Outoa käytöstä.
Mutta joo, kiva sekoitus scifiä ja toimintaa, sopivasti huumorilla höystettynä. Tarina kelpasi hyvin meikälle, ja oli päätpois-meininkiä hitusen fiksumpi tapaus. Mukana tonyscottmaisia leikkauksia, mutta ei niin paljoa että olisi häiritsemään päässyt. Toimintakohtaukset antoivat kiksejä, ja Ewanin ja Scarlettin kemiat pelasivat. Product placementtia harrastettiin häpeilemättä, täytyy sanoa. Jenkeissä leffa floppasi ainakin ensi-iltaviikonloppuna (122 miljoonan taalan budjetti, 12 miljoonan lipputulot), mitä en kyllä ymmärrä. Ebertkin sentään antoi kolme tähteä neljästä. Traileri (joka tuli vastaan joskus teatterissa) paljastaa taas liikaa, onneksi muistin vain yhden pätkän siitä, sekin kyllä häiritsi. Tämän vuoksi en katso nykyään juuri ikinä trailereita.
Leffan jälkeen oli 16 minuuttia aikaa lähistöllä Bristolissa näkyneeseen Wedding Crashersiin, joka olikin kesän parhaita komedioita (eipä sillä että olisi hirveästi komedioita tullut kesällä vastaan). Wilson ja Vaughn esittävät aikalailla vakioroolejansa, ja miehet muodostavat mainion parivaljakon. Vaughn pääsi tässä naurattamaan enemmän, koska tämän ei tarvinnut kehitellä Owenin tavoin edes puolivakavaa draamaa. Totuttuja kaavoja noudattava tarina, toki, mutta mikäpä siinä. Two thumbs up.
Aamulla pitäisi jaksaa lähteä 7.04 junalla Jyväskylään. Sieltä paluu maanantaina.
Lauantai klo. 5.34: Ainiin, en ole enää niin varma, oliko se Hitchhiker's Guide to the Galaxy loppujen lopuksi niin erikoinen. Ajattelin aiemmin, että vitsien ollessa kirjoista jo tuttuja, niille ei enää jaksanut nauraa. Mutta ehkäpä ne paremminkin eivät naurattaneet, koska ne eivät toimineet niin hyvin leffassa. Voipi hyvinkin olla näin, juu. Ah well. Proceed with caution. Minä lähden Jyväskylään.

keskiviikkona, elokuuta 03, 2005
Uutta kivaa
Vaikka aloin nukkumaan "jo" siinä kolmelta, heräsin lopullisesti harmillisesti vasta kahdelta tekstiviestiin, jossa Kuusamosta kotoisin oleva kaveri kehaisi Kaupunkiopas-juttua. Tämä oli sitten ainakin kolmas kerta, kun se on kuulunut YleX:ltä. Hassusti joka esityskerralla olen saanut tekstiviestiä kaverilta/kavereilta, jotka ovat sattuneet ilman erityistä mainintaa sen kuulemaan.
Kiiruhdin sitten postilaatikolle, jossa ilokseni odotti paitsi uusi Pelit-lehti, myös CDon-paketti, jossa Angel season 5-boksi. Nyt on kaikki 12 Buffyverse-kautta (ja myös kaikki Joss Whedonin sarjojen boksit, ts. myös Firefly) kasassa, joy. Ruotsalainen boksi ei harmillisesti kyllä ollut samanlainen hieno kirjamainen kuin Englannin ja Suomen R2-boksit, vaan kai samaa mallia kuin Suomen Buffy-kausipuoliskoboksit. Muovikotelo, levyt nipussa muoviläpysköissä, joita voi selata nopeasti. Vaikka ei niin hieno eikä ihan niin ohut kuin kirjamallit, ainakin levyjen ottaminen ja takaisin laittaminen käy hitusen nopeammin. Boksista tuli kateltua nyt blooperit, pari dokumenttia ja Shells-jakson siistit toimintakohtaukset.
Paikkoja vähän siistiessä katsahdin pöydällä lojuvaan värikkääseen mainoskuoreen. En tiedä monta päivää se oli siinä ollut, jotenkin vaistomaisesti jättää tuollaiset kuoret täysin huomiotta. Nyt kuitenkin tajusin, että se oli Mikrobitiltä. Avasin kuoren ja paljastui, että kampanjatarjouksessa saisi 25 eurolla kahdeksan kuukauden numerot, mukamas 35 euron arvoiset 5.1-kuulokkeet, 50 megaa kotisivutilaa ja pari turhaa romppua. Tämä oli sen verran hyvä diili, että vaikka Bitti ja dear Enter ovatkin kilpasilla, annoin nyt pirulle pikkusormen ja tilasin lehden.
Olen nyt kolme päivää elänyt Janin mainiolla tonnikalasalaattiohjeella. Kiitän ohjeesta, ja suosittelen!
Lisäys 20:15: yksi sana oli jäänyt pois.

tiistaina, elokuuta 02, 2005
Haluaa
Uudessa Psychology Todayssa kehuttiin Freaks and Geeks-sarjaa kirjoittaneen Paul Feigin kirjaa Superstud: Or How I Became a 24-Year-Old Virgin. Huomasin Amazonin sivulta, että Feig on kirjoittanut myös kirjan Kick Me: Adventures in Adolescence. Pitänee tutustua molempiin, jahka ehdin. Freaks and Geeks-DVD pitäisi myös joskus tilata, missasin sarjan TV:ssä lähes kokonaan. Mainio Undeclared (Ihan pihalla), F&G-sarjan luojalta sekin, jossa Feig oli ohjaajana, ilmestyy R1-DVD:nä (viimeinkin) 16. elokuuta.
Angel-soundtrack olisi myös kiva.
Lisäys: onnistuin jotenkin tässä dellaamaan edellisen merkinnän, kiva.
Lisäys 2: Jani pelasti edellispäivän merkinnän, kiitokset! Muistin nyt, että Blogger pyytää viestiä poistaessa vahvistuksen, joten en kyllä ole sitten voinut poistaa merkintää vahingossakaan. Oh well.

Vähemmän leffaviikko (julkaistu 01.08.2005 klo. 2:13)
Taidan skipata huomisen Amityvillen ja löhöillä päivän sohvalla Angelin kakkoskautta katsellen, yhä hieman turvonnutta jalkaa koholla pitäen, josko siitä olisi mitään hyötyä. Keskiviikkona voisin skipata Skeleton Keyn ja käydä lääkärillä, olettaen ettei mitään kehitystä tapahdu. Saatan kuitenkin keksiä jotain tekosyitä lykätäkseni tuota visiittiä eteenpäin.
Jos kuitenkin kävisin lekurilla, tämä saattaisi kehoittaa olemaan paikoillani muutaman päivän, jolloin missaisin kaikki leffat ja ehkä myös viikonlopun Jyväskylän visiitin. Selviäisin kyllä ilman suurempaa harmittelua, mitä leffojen missaamiseen tulee, kunhan näkisin perjantain The Islandin ja Wedding Crashersin. Toisaalta molemmista on näytökset myöhemminkin, joten eipä tuo maailma siihen kaatuisi. Plaah, saapa nähdä.
Ei ole tullut vähään aikaan kuunneltua musiikkia, joten viime yönä aikaa vierähti kiitettävästi valikoidessani kipaleita vaa! timattomaan 256 megan mp3-soittimeen. Zipale, jota oli mukavinta kuulla pitkästä aikaa, oli Siouxsie & The Bansheesin Swimming Horses. Haluaisin kuulla sitä käytettävän leffassa.
Mutta noh, taidan siirtyä Angelia katsomaan, minulla on kiitettävän paljon kautta näkemättä, kauden puolivälin tienoilla suurin osa jaksoista ovat olleet minulle uusia. Mikä on kivaa. Viitoskausikin oli postitettu, joten se toivottavasti ilmaantuu viimeistään keskiviikkona.