torstaina, elokuuta 11, 2005

Ikeassa

Maanantaina käväistiin Espoon Ikeassa, jossa kierrellessä vierähti useampi tunteroinen. Vaikka ajatus Ikea-visiitistä ei pahemmin etukäteen innostanut, kieltämättä aloin pikkuhiljaa kiinnostumaan ainakin vähän huonekalujen tölläyksestä ja testaamisesta. Olihan mahdollista, että joutuisin hankkimaan niitä syksymmällä seuraavaan asuntooni. Tällä kerralla mukaan lähti kuitenkin vain noin kymmenen euron edestä rojua: roskakori, WC-harja ja näppärä, siisti valkoinen kotelo 64:lle CD/DVD-levylle, jonka voisin täyttää seuraavalla Kuusamon visiitillä DVD-levyilläni. Ikävää jättää kotelot, mutta luulenpa, että niiden raahaaminen etelään olisi aika tympeä urakka.

Sisätiloissa hot dog-päivällisen ajan pitäneen sadekuuron päätyttyä Ikeasta lähtiessä katsoimme kauempana uhkaavasti vellovia, synkkiä pilviä. Salamoista ei ollut puutetta. Liikkessä olinkin kuullut ohimennen uutisten mainitsevan lämpimän päivän päättyvän etelässä ukkosmyrskyyn. Vettä ei tullut, tai enintään sitä ripsi vähän, ja lähdimme etsimään bussipysäkkiä. Parin minuutin kuluttua harmitti taas, ettei sateenvarjoa ollut mukana, kun vettä tuli niskaan kuin saavista.

Juoksimme lähimmälle bussipysäkille, jossa seisoskeli myös teinityttökaverikaksikko ja kolmas tyttö. Jotain paketintapaista edessään pitelevä tyttö totesi, ettei paljon auta suojautua. Ei niin, oli ihan sama seisoiko siinä katoksessa, vettä tuli helvetillisen jyrinän säestyksellä tupaan sellaisella paineella, että kastuminen läpimäräksi oli väistämätöntä, ja sydänkin taisi pampattaa vähän ylikierroksilla. Onneksi ei mennyt hirveän pitkään, kunnes bussi tuli. Seuraavalla pysäkillä, paremmassa suojassa, katsoin kun salama iski ei kauhean kauas, jonnekin edellä olevien rakennusten taakse. Kotimatkalla poikkesimme vuokraamaan Kinseyn, joka oli ihan kiva leffa.

Melkein käy sääliksi MM-kisoihin osallistuneita, kun sattuivat kohdalle niin surkeat kelit, jotka alkoivat sopivasti avajaispäivänä. Avajaispäivää edeltävässä city-maratonissa oli vielä kiva, aurinkoinen päivä, mutta avajaisissa tulikin sitten jo vettä niskaan. Maanantaina sentään oli aurinkoista päivän, mutta se kostautuikin sitten sillä kisailutkin keskeyttäneellä myrskyllä. Enpä kyllä ole jaksanut kisoja seurata, eilen vain vilkaisin viitisen minuuttia keihästelyä, jonka jälkeen nukahdin.

Sainpa muuten Counter Striken toimimaan, kun satuin kokeilemaan GameSpylla. Aiemmin pelkästään pelin kautta yrittäessäni tuli jotain VAC-valitusta, ja luulin että systeemi luuli minun käyttävän cheatteja. Eipä näköjään, huijauskoodien käyttäjät kun näköjään bannataan pysyvästi. Peli oli ja on yllättävän hauska, ihan kivaa vaihtelua BF2:lle.