keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2005

Potilas X

Jalka ei ole enää juurikaan kipeä, mutta pienoinen turvotus jatkuu jo toista viikkoa, joten yritin eilen soittaa varatakseni lääkärille ajan. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut. Netissä sanottiin että aika kannattaisi varata 8-10 välillä, joten päätin soittaa seuraavana päivänä. Tänään sitten soitin klo. 9.20. Jouduin kuuntelemaan puhelimen tuuttausta (aina joskus kuului "hetki vielä"-toteamus tai pikainen, etäinen näppäimistönnaputtelu/työtilaääni, jota seurasi tuuttaus) kaksikymmentä minuuttia, ennen kuin maailman vittumaisimmalta ihmiseltä kuulostava nainen vastasi lopulta.

Oli niin EVVK-asenteella liikenteessä, että ihme ettei alkanut parjaaman kynsienviilaussessionsa keskeyttämisestä. Jossakin vaiheessa tiedusteli yhdellä sanalla tylysti, että "henkilötunnus". Ei, että "mikä sinun henkilötunnuksesi onkaan?", vaan "voi huoh, senkin kallisarvoista aikaani vievä pikku paska"-tyyliin todettu "henkilötunnus". Lopulta tämä sitten totesi, että 55 minuutin kuluttua olisi lääkäri vapaana. Totesin, että ajattelin huomiseksi sitä aikaa varata, kun en ollut varma ehtisinkö löytää paikan päälle (entuudestaan oudolle alueelle ensin bussilla matkattuani) siinä ajassa. Ei kuulemma voisi varata kuin samalle päivälle. Kiva. Sanoin soittavani huomenaamulla uudestaan. Otti päähän tyypin asenne vielä pitkään puhelun jälkeen.

Toinen syy, miksen halunnut tänään lähteä minnekään, oli se että minulla oli vielä kaksi vuokraleffaa katsomatta. Eilen vuokrasin elokuvat Blade 3, Napoleon Dynamite, Sky Captain and the World of Tomorrow ja Ocean's Twelve (jälkimmäiset kaksi katsoin tänään). Blade 3 oli aika heikko esitys. Napoleon Dynamite oli hyvä, joskin elokuvan hahmot olivat itsetiedottomuudessaan hitusen masentavia. Sky Captain oli ihan jees, vähän style over substance, eikä tunnetasolla pahemmin liikuttanut. Ocean's Twelve oli parempi, minun silmissäni kyllä kaukana siitä Chudin arvostelijan "vuoden paras leffa"-tittelistä, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin. Ehkä eniten häiritsi, miten pieneen rooliin moni porukasta jäi, suurimpana syntinä Don Cheadlen täydellinen haaskaus.

Aina joskus, harvoin, käy niin ikävästi että yksi maailman parhaista TV-sarjoista päättyy kokonaan, niin ettei siitä tule näkymään enää jaksoja. Eilen/tänään kävi näin valitettavasti Angelille. Jaksosta spoilausta luvassa, joten jos ei ole nähnyt... Mutta niin. Mitäpä siitä. Meno oli sarjalle uskollisen masentavaa. Nykyisen, vielä elossa olevan porukan viattomin jäsen, jakson ajan tehtävästään masentunut Lorne, ampui tylysti porukan kanssa yhteistyötä tekevän pahis-Lindseyn erinomaisessa, yllättävässä kohdassa:"You kill me? A flunky?! I'm not just... Angel...kills me. You don't... Angel..." Mainiota.

En ole nähnyt missään mainintaa tsoukkiviittauksesta alkukauden Life of the Party-jaksoon. Kun Lindsey sanoi Evelle, että tämä on niitä harvoja asioita, joihin Angel ei ole kajonnut. Kun tuossa vanhassa jaksossa nähtiin Angel ja Eve kovin läheisinä lumon vaikutuksesta.

Jonkun vakihahmon oli tietysti kuoltava jakson aikana, ja kyseinen kohtalo lankesi täydestä nörtistä täydeksi badassiksi sarjan aikana kehittyneelle, kovimman kohtelun noin muutenkin saaneelle (ainakin on-screen), sarjan mielenkiintoisimmalle hahmolle, Wesleylle. Miehen viimeiset hetket tarjosivatkin ehkä kauden liikuttavimman hetken (ainakin ensikatselulla, Fredin kohdalla en oikein ollut 100% varma, että tämä kuolisi, mutta kuolihan se). Surullista oli se (Wesin kohtalo), mutta tämä oli kuitenkin toimiva lopetus erinomaiselle, traagiselle hahmolle.

Olisi ollut kiva nähdä vielä kerran hahmot taistelemassa pahiksia porukalla, mutta tällainen yksi yhtä (tai useampaa) vastaan-taktiikka oli nyt tarinan kannalta välttämätöntä. Nyt mitään erityisen ihmeellistä äksöniä ei nähty, joten Shells-jakson yhteenotto aikaa hidastavan Illyrian kanssa jäi kauden mieleenpainuvimmaksi toimintakohtaukseksi.

Sarjan viimeinen kohtaus oli surullinen, kun (porukan vanhan päämajan,) Hyperion-hotellin viereiselle sivukujalle (näin luin) kokoonnuttuaan porukka kuulee Wesleyn kuolleen, ja Illyria toteaa Gunnin kuolevan pian haavaansa. Etäisyydessä nähdään jumalaton määrä lähestyviä, vihaisia demoneita (Buffystäkin tuttu lohari lentelee taivaalla).
Gunn:"OK. You take the 30 000 on the left..."
Illyria:"You're fading. You'll last 10 minutes at best."
Gunn:"Then let's make them memorable."
Spike:"In terms of a plan?"
Angel:"We fight."
Spike:"Bit more specific."
Angel:"Well, personally, I kind of want to slay the dragon. Let's go to work."

Jota seuraa "häh? Eiih!"-reaktio, kun tajuaa koko sarjan päättyneen siihen. Myöhemmin tajuaa, että lopetus oli upea. Pelit-lehden Niko Nirviä lainatakseni:"Hieno loppu! Periaatteessa mahdollista jatkaa jos joku rahoittaa, mutta siihen asti A&Co. kuolivat periaatteen vuoksi. Mikä on aina hienoa, TV-sarjoissa ja elokuvissa ainakin." Indeed. Surullista, mutta ikimuistoista.

Täältä voi lukea Angelin DVD-boksien kommenttiraitojen transcriptejä.

Klo. 23.43 kirjoitusvirhekorjailua & Hyperion-selvennys

Klo. 1.44:

Brr, Helsingissä oli ensimmäistä kertaa melko vilpoisaa T-paidassa ja shortseissa. Espoossa sitten oli vähän lämpimämpää.

Doom-elokuvan traileri on nyt nähtävissä. Jaa-a. Hirviöt näyttävät sopivan iljettäviltä (eikä niitä ole onneksi tehty tietokoneilla, tietääkseni), muuten on vaikea mennä sanomaan mitään, kun hahmoista ei saa mitään kuvaa. Enpä kyllä tässä vaiheessa odota vielä ihmeitä.

Angelista piti vielä sanoa, että lopetus tuntui aluksi vähän töksähtävällä, koska siitä jäi kummastelemaan, että kamoon, miten hitossa siinä taistelussa kävi. Sitten kun tajusi, että jengi oli tuhoontuomittu, lopetuksen hienous valkeni. Sitähän pohjusteltiin ainakin jo edellisessä jaksossa, että jos sankarit lähtisivät tappamaan pääjehuja, edessä olisi varma kuolema. No, niin olikin, eikä sitä tarvinnut lähteä liikaa alleviivaamaan. Lisäksi paljon parempi hyvästellä rakkaat hahmot kun nämä ovat lähdössä viimeiseen taistoonsa, kuin katsoa näiden saavan turpiinsa ja kuolevan, jakson päättyessä siihen. Indeed, näin oli parempi. Vaikka koko masentavasta lopetuksesta kyllä tulee hieman surullinen fiilis, kun sitä ajattelee, ja sitä tulee epäilemättä ajattelemaan vanhoja jaksoja katsoessakin. Mutta se ei ole välttämättä huono juttu.

Kaiken kaikkiaan taisin pitää loppujen lopuksi vähän enemmän Angelista kuin Buffystä, joka sekin on lähellä sydäntä.

Klo. 2.40:

Niin tosiaan, unohtui siitä mainita, että sain säädettyä Kerio Personal Firewallin niin, että alkoivat nettipelitkin toimimaan. Hienoa oli se. Half-Life 2-tsydeemi ei vaan päästänyt sisään, kun ilmeisesti hommeli joka ei päästä cheatteja käyttäneitä sisään, ei päästänyt minuakaan, vaikken ole mitään cheatteja käyttänytkään. En näytä olevan ainoa, joka on moista vääryyttä kokenut. No eipä tuo maailma siihen kaadu, aivan sama. Nimittäin onnistuin pelailemaan Splinter Cell 3: Chaos Theoryä ja Battlefield 2:a netissä, ja sepä vasta oli hienoa.

Splinter Cellissä oli hauskaa hiippailla pelikaverin kanssa tehtävää suorittaen, laittaen välillä viestiä toiselle. Pari kertaa systeemi pätkäisi yhteyden molemmilta, mutta muuten oli tosi hauskaa. Enemmän aikaa kului sitten tuoreen Battlefield 2:n (demon) parissa. Hupaisaa oli se, vihollisen lippuja vallatessa. Pelissä pystyy liikkumaan jalan, autolla, hävittäjällä tai helikopterilla (olen kyllä aika huono lentäjä), ja noissa ajokeissa pystyy toinen tulemaan kyytiin ammuskelemaan. Moninpelidemossa yksi kisa kestää 12 minuuttia, mikä oli ihan sopiva aika. Battlefieldissä ei yhteys pätkäissyt kertaakaan, vaikka se oli päällä koneen kanssa tolkuttoman pitkään, eikä pelikään tökkinyt yhtään. Kannattaa kokeilla.

Ennen kuin sain Kerion pelittämään oikein, onnistuin pelaamaan netissä TrackMania: Sunrisen demoa, jossa on rutkasti kenttiä, ainakin tuossa moninpelissä. Kivaa oli sekin.

Klo. 3.12:

Tässä vielä tänne asti jaksaneille kyseenalaisena palkintona viimeinkin se YleX:ltä kuulunut Kaupunkiopas-jakso, jota tähditin. Päivitys siihen: Espooseen jäin ainakin viideksi kuukaudeksi ja Helsingin suuruus ei ahdista tippaakaan. Saatan myös kuulostaa paikoitellen dorkalta, joka voi johtua osittain haastattelutilanteen jännittämisestä. Pahoittelen myös mahdollista järkytystä, joka aiheutuu yhdistäessä tuttuun (?) bloggaajaan tämän ääni.

Ah, vielä loppuun, kun mainitsin Angelin Wesin muodonmuutoksen sarjan aikana: nörtti-Wes ja badass-Wes. Ja pakko laittaa vielä ex-Fred, Illyria.

11 Comments:

Blogger Jani said...

Kappas vaan, katselin tuota Angelia toisella silmällä enkä tajunnutkaan sen olevan viimeinen jakso. Ajattelin vain, että kerrankos noita sarjan päähenkilöitä nykyisin tapetaan vain myöhemmin henkiinherättämistä varten.

7/27/2005 11:00 ip.  
Blogger osmo-ahven said...

Hmmm.. Ocean's twelve oli kyllä aivan sietämättömän huono. Kohtaukset oli sidottu toisiinsa yhtä löyhästi kuin UunoTurhapuro-elokuvissa. Kerrassaan vituttavaa

7/27/2005 11:15 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jani: juu, näin siinä valitettavasti kävi...

Olli: en tiennytkään uudesta blogistasi, kiva. Hm, jouduin kyllä pitämään unitauon kesken Oceanin...olin kyllä muutenkin väsynyt. Mutta en nyt sietämättömän huonoksi sanoisi, tosin nyt ole niin varma, että jaksaisin uudestaankaan katsoa.

Maailman Keisari: multa saisi tarvittaessa jakson (ei tuota vaivaa), tosin veikkaan että asia ei niiiin paljon jää sinua vaivaamaan... Pääsin Buffyyn sisään vasta kolmoskaudella, Angeliin nähtyäni yhden neloskauden jakson (telkussa oli menossa kakkoskausi). Kun noihin pääsee sisään, koukutus on armoton.

7/27/2005 11:57 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Hauskaa nimipäivää, Atso!

7/28/2005 3:20 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Kiitoksia!!

7/28/2005 4:47 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

BF2:n demo tökkii. Latausviiveitä, grafiikkabugeja ja muuta häröilyä. Kokeilepa ihan retail versiota, pelittää paljon paremmin ja näyttää makeammalta entä demo. Battlefieldin valttia tulee olemaan erilaiset modit; peliin on valmisteilla ainakin neljä erilaista WWII-modia, joista jo vuosikausia hiottu Forgotten Hope tulee olemaan paras!

7/28/2005 11:19 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Hmm, itse en kyllä havainnut mitään ongelmia demon kanssa. Täysi versio toki kiinnostaisi kovasti, mutta minulla on jo about kahdeksan peliä tällä hetkellä kesken, joten hankin pelin hieman myöhemmin.

7/28/2005 11:48 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

http://www.peliplaneetta.net/arvostelut/526/

tsekkaas tuo, paras ja perusteellisin BF2:n arvostelu - suomeksi.

7/29/2005 1:45 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jep, luin. Ehdottomasti hankittava...mutta ei ihan vielä. :) Yritän saada ensin pelattua edes pari kesken olevasta pelistä loppuun tai edes kyllästymispisteeseen. Lisäksi en vielä tiedä nettitilanteesta syyskuun jälkeen, kun on kämpän vaihto edessä. Ostan varmaan viimeistään sitten, kun netti uudessa kämpässä on varmistunut.

7/29/2005 6:22 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Jep, kannattaa odotella. BF2 tuli markkinoille aika raakileena, mutta syksyn aikana on tulossa pilvin pimein erilaisia päivityksiä, lisäosia ja modeja. Lisäksi EA:lta on tulossa yllätys koskien BF2:sta -- useat lähteet veikkailevat BF1942:n "käännöstä" BF2:lle tai ihan uutta WWII modia. Myös ensimmäinen virallinen lisäosa Battlefield 2: Special Forces on tulossa kauppoihin marraskuun tienoilla - ja toinen vielä tuntematon lisälevy tulee ulos maaliskuussa 2006:

http://pc.ign.com/articles/632/632446p1.html

Joo... mutta kuten tuli jo todettua, BF2 tuntuu vielä hieman keskeneräiseltä. Erityisesti kentät, äänet, aseet ja joukot ovat aika huonosti suunniteltuja ja tasapaksuja. Uskoni on päivityksissä tai viimeistään niissä modeissa :)

7/31/2005 11:31 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Kappas, juu. :) Kiitos tiedoista! Pitää tosiaan katella sitten syksympänä.

8/01/2005 6:16 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home