Fantastic Four

Odotukseni Fantastic Fourin suhteen eivät olleet erityisen korkealla. Leffa oli kuitenkin yllättävän viihdyttävä. Vakavahenkisen, mainion Batmanin jälkeen oli kivaa nähdä tällainen em. elokuvan realismista kaukana pysyttelevä höpösupersankarielokuva, joka ei ota itseään hirveän vakavasti. Leffa käsitteli paljolti Fantastic Four-tiimin syntymistä, hahmojen pääsemistä sinuiksi uusien voimiensa kanssa, eikä niinkään pahiksen suurten suunnitelmien pysäyttämistä. Mitään erityisen megalomaanista suunnitelmaa ei edes ollut, mikä oli kivaa vaihtelua.

Hauskaa läppää heitettiin riittävästi, ja näyttelijät istuivat hyvin rooleihinsa, vaikka eivät sinänsä mitään Bale-tasoa olleetkaan. Toimintakohtaukset eivät tarjonneet mitään omaperäistä tai erityisen mahtavaa, mutta viihdyttivät kuitenkin. Täytyy sanoa, etten muista milloin CGI olisi viimeksi pistänyt yhtä pahasti silmään kuin trailerissakin näkyneessä kohdassa, jossa Reed Richards venyttää käden oven alitse. Käsi oli todella tökeröä, yliselvää CGI:tä, mikä ei kuitenkaan sinänsä pilannut kohtausta, kun en ole mikään niuho efektien kanssa. Muuten tehosteet olivat ihan kivoja, ja supervoimat oli toteutettu hyvin. Jatko-osassa niitä päästään varmasti käyttämään sitten enemmän hyväksi.

En ole ikinä lukenut Fantastic Four-sarjakuvaa, joten en voi verrata leffaa siihen. Popcorn-höpöviihteelle nenäänsä nyrpistelevien kannattaa skipata leffa suosiolla, muuten tämä on oikein kivaa vastapainoa esim. War of the Worldsin ja Batman Beginsin synkistelyille.

Klo. 1.30:

Maximiin tulin (Fantastic Fouriin) kerrankin sen verran myöhään, että parvekkeen ensimmäiset kolme keskiriviä oli jo vallattu. Niinpä testasin ensimmäistä kertaa sisäänkäynnin yläpuolella sijaitsevan nelosrivin, jonka keskelle asetuin. Sehän oli aika hyvä, vaikka melko korkealla olikin. Ei tankoa edessä kuten ykkösrivillä, eikä kukaan edessä istuva voisi pilata elokuvaa. Ties vaikka ottaisin vakiopaikaksi. Äänen kannalta olisi kenties järkevämpää istua siinä edempänä, mutta noh. Olipa hyvä, että leffan edessä näkyi Into the Blue-traileri (tosin muistin taas, miksen pahemmin katso enää trailereita: hirveää spoilausta), koska sen aikana parvekkeelle tulvi mattimyöhäisiä, jotka töllistelivät kankaan edessä paikkaa itselleen hakien.

Ei leffakokemus ollut muutenkaan ihan häiriötön. Takanani olevalle riville istunut heppu, ehkä ikäluokkaani, tärisytti penkkiriväni jalallaan (en ole varma, miten/miksi) muutamaan otteeseen. Mielessä kävi, olisiko tämä protesti edessä olevaa päätäni vastaan, mutta istuin sen verran matalalla siinä penkillä (oikein lysähtäneenä), ettei kyse voinut olla siitä. Kunhan taas yksi ääliö, jolle leffateatterissa oikeaoppisesti istuminen on liian vaikeaa. Kunpa teatterissa penkeissä olisi nappi, joka toisi paikalle muskelimiehen. Osoittaisin kiusantekijääni hiljaa sormella, katsettani kankaasta irroittamatta, ja kuuluisi vain tukahdettuja vastalauseita, raahausääntä ja oven iloinen kolahdus, ja voisin jatkaa tyytyväisenä elokuvan katsomista tietäen, että häiriötekijä olisi paiskattu naamalleen asfalttiin.

Kathy Griffinillä on ollut ikäviä ongelmia oikean silmänsä (ja ikävän lääkärin) kanssa.

Tom Cruise and Katie Holmes sing "Candy Shop"