maanantaina, elokuuta 08, 2005

Espoossa taas

Lauantaina VR:n matkapassilla ilman paikkavarauksia Jyväskylään matkustaessa hermoilin taas tuttuun tapaan, milloin joku tulisi pyytämään minua siirtymään paikaltaan. Yllättäen sain kuitenkin olla rauhassa junan vaihdonkin jälkeen, ja sain jopa nukuttua ehkä noin tunnin verran. Oltuani valveilla perjantaiaamusta lähtien, nukahdin muutamaksi tunniksi parin tunnin kaupungilla kiertelyn jälkeen. Illalla oli vuorossa visiitti Alkio-kavereiden luokse, missä katseltiin myös MM-kisojen avajaisia, jotka eivät tehneet vaikutusta.

Sunnuntaina kävin kirkossa rippikoululaisten konfirmaatiossa, koska Miia oli siellä työtehtävissä/puhumassa. Näpsin kuvia ja muutaman videoklipin digikameralla, jonka salamavalo ei oikein riitä muutaman penkkirivin päästä kuvatessa.

Tänään oli sitten lähtö Jyväskylästä klo. 14.15, perillä 17.30. Leppoisin junamatka tähän mennessä, koska oli kerrankin paikkavaraus, ehdottomasti kuuden euron arvoinen. PC-paikalla istuessa tuli pelailtua loppuun Max Payne 2. Hieno peli oli se, ja pelattavaa riitti. Sitten pelasin vielä läpi F.E.A.R.:n ja Fahrenheitin demot, molemmat hyviä.

Tiistai ja keskiviikko taas vapaapäiviä.

2 Comments:

Blogger osmo-ahven said...

I feel your pain mister.
Itse Helsingistä Ouluun matkustaessani koin ahdistuksen hetkiä kun istumapaikat todellakin olivat kortilla juuri päättyneen tuska-festarin takia. Samassa vaunussa matkaa tehnyt Reidar Palmgren (näyttelijä) joutui useita kertoja vaihtamaan paikkaa ja olikin muiden julkkisten tapaan jopa silmiin pistävän kohtelias. Sellaisia ne julkkikset ovat, melkein jumalolentoja.
No anyway. Ei tällä minun jutullani ollut muuta merkitystä kun kehuskella sillä, että olen matkustanut samassa junassa Reidar Palmgrenin kanssa, joka kuuluu sarjaan Ollin tapaamat julkkikset joita kukaan muu ei tunne.
Tunnettehan sentään Wallu Valpion, siinäpä oli pieni mies.

8/09/2005 12:34 ap.  
Blogger Atso Suopanki said...

Minulla on Reidar Palmgren-juliste seinälläni. Olen kade.

8/10/2005 8:02 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home