lauantaina, heinäkuuta 30, 2005

Leffaviikko

Ensi viikolla olisi kivasti katsottavaa, olettaen että jaksaa käydä katsomassa kaikki. Tiistaina The Amityville Horror, keskiviikkona The Skeleton Key ja Millions, torstaina CSA: Confederate States of America ja perjantaina The Island ja Wedding Crashers.

Yöllä jumahdin vaihteeksi pelaamaan Battlefield 2-demoa, ja alkoi kieltämättä houkuttelemaan kovasti täyden version ostaminen. Päivällä kuitenkin tajusin, että Miia tulee reilun viikon kuluttua elokuuksi Espooseen, joten elämättömät nettipelipäivät ovat vähän out of the question. Eli pitää katella sitten syksymmällä uudestaan.

PS2:lle ilmestyvän 24-pelin traileri on kuulemma nähtävissä täällä, käyttäjätunnus: preview, salasana: C3%qt24. Tarkastan jahka pääsen kotiin. Kiifferin Calorie Mate-mainoksen (Japaniin) puolestaan pitäisi näkyä täällä. Seuraavaa 24-kautta odotellessa voi myös lueskella Kiiffer-lainauksia tai lainauksia hänestä (työkaverit & muut).

Klo. 20.39:

Kiifferiä nähdään myös Punaisen ristin sivulla.