tiistaina, toukokuuta 31, 2005

Leffoja

Kävin katsomassa iltasella (17.45) sen The Woodsmanin, oli tosi hyvä. Bacon on kyllä mainio. Ulkona satoi vettä tullessa ja mennessä, kastuin. Ensimmäistä kertaa kävin Kinopalatsissa, leffa näkyi kolmossalissa, joka ei ollut kovin iso. Aamukymmeneltä olisi se Kung Fu Hustle, joten voisi ehkä nukkuakin vähän ennen sinne lähtöä. Päätin skipata sen Cursedin torstaina.

Telkusta tuli Patricia Arquetten sarjan, Mediumin pilotti. Sarjan luoja on vastuussa myös Moonlightingista, eli Konnankoukkuja kahdelle. Missasin paljon keskeltä, joten vaikea alkaa hirveästi sanomaan siitä.

Häiritsi kyllä alussa se, kun Arquetten miehen kuollut isä käväisi sängyllä turisemassa naiselle, se tuli liian alussa ja oli liian in your face-tyyliin pläjäytetty "se osaa kommunikoida kuolleiden kanssa"-hetki. Olisin tykännyt enemmän jos katsojalle ei olisi heti alkuun tehty selväksi, että sillä on jotain ihmekykyjä. Vielä parempi ehkä, jos katsoja olisi laitettu epäilijän asemaan, että onko tuo ihan täysipäinen välttämättä.

En tiedä... Pidin Joan of Arcadiassa siitä, kun Joan kyseenalaisti omaa mielenterveyttään. Ja hitto, sen ensimmäisen kauden finaali oli erinomainen sekoilujakso (jonka viimeisen minuutin olisin kyllä leikannut pois, ja jättänyt mysteerin ilmaan). Ei sinänsä hirveästi liity asiaan. Kuitenkin, Mediumissa myös häiritsi alkupuolella (kaipa se joskus loppui) ylipitkään käytetty käsivarakuvaus, niin kuin joku olisi unohtanut ottaa kameran jalustan mukaan. Mutta, missasin tosiaan keskeltä sen verran, etten vielä tiedä pidänkö sarjasta, joten pitänee tsekata seuraava jakso.

Mutta joo, en ylläty jos nukun herätyksen ohi ja missaan Kung Fu Hustlen. Jospa en. Nähtäväksi jää.

maanantaina, toukokuuta 30, 2005

Linkkejä

sunnuntai, toukokuuta 29, 2005

Leffasuunnitelmia

Ajattelin, että jos kävisi katsomassa maanantaina The Woodsmanin (jossa taisi olla valitettavan ajankohtainen teema, vaikken tarkkaan ole lukenut juonikuvausta), tiistaina Kung Fu Hustlen, keskiviikkona Mr. and Mrs. Smithin, torstaina Cursedin ja perjantaina Hitchhiker'sin. Siinäpä sitä olisi yhdelle viikolle. Selailin tuon Cursedin arvosteluita IMDb:n external reviewsistä, jotkut pitivät sitä ihan siedettävänä, joten voisihan sen tsekata, ihmissusileffoja tulee sen verran harvoin vastaan.

Viime yönä kämpälle päästyäni asensin heti webbikameran, joka onneksi toimi ongelmitta. Tänään päivällä sitten älysin myös säätää kameran tarkennusta, ja kuvanlaatu parani selvästi. Aikamoinen tekniikan ihmelapsi olen.

Viime tiistaina tuli käytyä Sin Cityn jälkeen Linnanmäellä. Bussilla sinne matkatessa matka tökkäsi, kun vissiin joku muuttoautontapainen oli pysäköinyt (vilkku päällä) meistä nähden oikealle ja jättänyt peilinsä sojottamaan sivulle. Tämän vuoksi bussi ei mahtunut siitä, kun vasemmalla puolella oli parkissa henkilöauto. Siinäpähän sitten oltiin. Kuski totesi, että se sivupeili kuuluu aina parkissa laittaa pois tieltä. Nyt ei ollut laittanut. Kuski sitten kävi ulkona katselemassa, josko toista kuskia kuuluisi. Ei kuulunut. Kävi tsekkaamassa peiliä, josko sitä saisi liikutettua, muttei uskaltanut tehdä sille sitten mitään. Takana ärtyneesti töötännyt pakettiauto ohitti bussin vasemmalta, jalkakäytävän kautta. Bussikuski palasi sisälle ja lähti peruuttamaan autoa kohti parinkymmenen metrin (tai mitä lie, ei hajuakaan) päässä olevaa risteystä. Sinne tapaturmitta päästyämme muuttoauton kuski ja tämän kaveri ilmaantuivat viimein autolleen. Bussikuski totesi, että nyt on kavereiden vuoro peruuttaa, ja palasi auton luo. Muuttoauto peruutti, ja ohi mennessämme kolmenkympin tietämillä olevat muskelimiehet katsoivat meitä tuimasti. Siinä meni bussilla aikataulut uusiksi.

Eilen Maikkarilta palatessani humalainen, kaverinsa kanssa liikkeellä oleva miekkonen vihelsi bussin takaosasta keskiosassa istuville tytöille. Aiemminkin bussin pysäyttänyt kuski pysäytti jälleen tien sivuun ja ilmoitti, että seuraavasta vihellyksestä miekkonen lentäisi ulos. Tytöt sanoivat, että ei se mitään, jatka vaan, mutta kuski oli kovana. Matkan sitten kohta jatkuessa miekkonen ihmetteli kaverilleen, että "tuosta suuttui..."

lauantaina, toukokuuta 28, 2005

Kameroita

Kun nyt pääsi kameran oston makuun, käväisin Vaasassa asuvan kaverin ja Oulussa asuvan veljeni webbikameroiden innoittamana ostamassa ennen töihin lähtöä itsellenikin moisen, merkiltään Creative WebCam Live! Halvempaa ja kalliimpaakin olisi ollut tarjolla, ajattelin että siltä väliltä kun ostaa niin ei jää erityisemmin asia mietityttämään. Mukana tuli erillinen mikrofoni, joten nyt voi sitten myös soitella Skypellä nettipuheluita. Saa nähdä miten vekotin pelittää, jahka pääsee kämpälle yhden jälkeen.

Mitä eiliseen enneunijuttuuni tulee, kuulin että minulla oli mennyt pitkä tovi ennen kuin olin vastannut ("haloon" lisäksi) puheeseen. Olin sitten näemmä uneksinut siinä puhelun aikana.

Klo. 20.02: Taitaapi olla aika varma juttu, että tulen olemaan täällä etelässä ainakin vuoden loppuun. Jos kaikki menee maailmassa hyvin, voin olla myös siitä eteenpäin. En odottanut, että olisin jäämässä tällä reissulla tänne noinkin pysyvästi, mutta mahdolliselta vaikuttaapi se.

perjantaina, toukokuuta 27, 2005

Kaikenlaista

Kävin tiistaina katsomassa Life Aquaticin, joka ei tuottanut pettymystä, joskin rankkaisin sen (ainakin tällä erää) Rushmoren ja Royal Tenenbaumsin alapuolelle. Hahmot olivat hyviä, mutta eivät tarranneet aivan yhtä hyvin mukaansa kuin Andersonin aiemmissa leffoissa. Katselukokemusta häiritsi kyllä hieman vieressä istuneen M:n turhan ilmeinen tylsistyminen elokuvaan, mikä aiheutti minussa pienoista negatiivista jännitystä. Harmillista ja odottamatonta, tälle kun olivat kelvanneet em. leffat. Itse kuitenkin hommaan jossakin välissä tuon Criterion-julkaisun.

Onneksi ei ole työvuoroa sen Batman Begins-pressin aikaan. Ensi viikolla olisi vuorossa Mr. and Mrs. Smith ja Linnunradan käsikirja liftareille. Ja Cursed, jos olen tosi tylsistynyt. Tosin auttaisikohan tuo siihen paljoa.

Tuli viimein tilattua digikamera, HP PhotoSmart R707, kaupan päälle tulee 128 megan muistikortti, kiva. Miia maksaa puolet, joten sen käyttöoikeudesta voi sitten stressata kun molemmilla on kuvattavaa eri kaupungeissa samaan aikaan.

Pari peliäkin on tullut ostettua tässä kuukauden sisään: Spider-Man 2 , jonka ymmärsin nettijutuista olevan oikein kiva, mutta nyt tajusin, että ovat ilmeisesti puhuneet konsoliversioista, ja PC-julkaisua haukutaan. Eipä tuo tosiaan mikään kovin kummoinen, 10 euron alennushintaan ei kuitenkaan jaksa harmitella. Vajaan 13 euron tuoreempi hankinta oli Second Sight, joka onkin sitten rutkasti mielenkiintoisempi tapaus, tosin en ole hirveästi ehtinyt vielä pelata. Erinomainen Splinter Cell: Chaos Theory on vielä kesken, mutta olen siinä vähän jumissa, joten pitää palata asiaan jossakin välissä.

Tänään selvisi minullekin maalaiselle, ettei paikallisbusseista tule poistua etuovesta. Puhuin puhelimessa Helsingissä asuvan kaverin kanssa, kun bussi pysähtyi Maikkarin eteen ja nousin penkiltäni. Viereinen etuovi ei avautunut kuskiin vilkaisusta huolimatta, joten suuntasin hölmistyneenä keskiovelle. Kohta kaveri nauroi tyhmyydelleni ja totesi, ettei etuovesta tule poistua. Noh, ei minulle ole kukaan ikinä asiasta maininnut, ja muut kuskit ovat sen aina natisematta avanneet. Mutta tiedänpähän nyt. Tämä oli kyllä aika kusipään oloinen kuski, ajoi yksien punaisten valojen läpi surutta, mitä en ole ennen nähnyt (bussikuskeilta).

Olen sanonut, että iltavuorossa on se hyvä puoli ettei ainakaan nuku pommiin. Meinasi jo tulla todistetuksi tämä vääräksi, kun parinkymmenen minuutin torkut venähtivät puolentoista tunnin mittaisiksi, kunnes Miia soitti 12 minuuttia ennen bussin saapumista läheiselle pysäkille. Hassua oli, että puhelu keskeytti unen, jossa Miia vastasi puhelimeen. Toisaalta uni saattoi olla puheluäänen aikaansaannosta, hänellä ei kuitenkaan ole omaa soittoääntä, joten voin ainakin leikkiä, että tämä oli enneunentapainen...

keskiviikkona, toukokuuta 25, 2005

Syntikaupunki

Pitkä päivä takana, joten lyhyt merkintä nyt. Aamupäivällä suuntasin hyvissä ajoin Helsinkiin Bristoliin, ensimmäiseen pressinäytökseeni. Odottelun jälkeen pääsin sisään ja menin suoraan parvekkeelle, joka kaverin mukaan olisi must. Olin ensimmäinen siellä, joten istuin ensimmäiselle riville keskelle, joka vaikutti hienon salin parhaalta paikalta.

Leffa oli onneksi syntisen hyvä, kuluneeen vuoden näkemistäni ehdottomasti paras. Episode III-kokemus sai vähän perspektiiviä, jos niin voi sanoa, kun muistin nyt miten viihdyttävä teatterielämys voikaan olla. Leffa näyttää helvetin hienolta, näyttelijät ovat huippuja, tunnelma ihan mahtava, ja mainio dialogi korosti nyt jälkeenpäin sitä, miten kankeaa se osasikaan olla Star Warsissa. Vielä kun visiitti oli ilmainen, eikä ympärillä ollut popcornin mussuttajia, limukan ryystäjiä tai keskenään supattajia, teatterielämys oli parhaimpia, ehkä paras mitä olen kokenut. Jos joku ei ole nähnyt leffan mainiota Comic-Con-traileria, joka katosi paljolti netistä, se löytyy täältä, kuvan alta.

Mutta uih! Batman Begins-pressi olisi about kolmen viikon kuluttua, hajoan jos minulla on samaan aikaan työvuoro.

maanantaina, toukokuuta 23, 2005

Ensimmäinen meemini

Jani heitti ns. haasteen kehiin, joten osallistutaanpa kerrankin...

1. Montako elokuvaa omistat DVD/VHS:nä?

196 DVD:nä (muut kuin elokuvat mukaan laskettuna 271), VHS-leffoista en osaa enää sanoa, olisiko jotain 200 tienoilla kotipuolessa hyllyissä pölyttymässä, tiedä en.

2. Minkä elokuvan ostit viimeksi?

Slacker - Criterion Collection. Viimeisimmän leffalisäyksen, Barbarian Invasionsin sain lahjaksi. Viimeisin DVD-lisäys/ostos on kuitenkin Six Feet Under season 3.

3. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Star Wars Episode III:n.

4. Nimeä viisi elokuvaa, joita katsot usein

Army of Darkness, Lost Highway, Lola Rennt, Mulholland Drive ja Avalon.

5. Nimeä viisi ihmistä, jotka nakitat tekemään tämän!

Toni, Lord, Olli, Toveri, joiden ei tarvits stressata asiasta jos ei innosta, ja viides voi olla kuka vain haluaa.

lauantaina, toukokuuta 21, 2005

Netti toimii

Netti tosiaan alkoi pelittämään silloin kun pitikin, 19. päivä aamulla, joskaan Elisalta ei tullut asiasta soittoa, vaikka jonkun ohjeläpyskän mukaan olisi pitänyt. Mutta sama sille. Onpa se kivaa kun on taas netti, 8-megaisena (tai mitä nyt käytännössä onkaan) nopeampi kuin mikä oli Torniossa.

Star Wars tuli käytyä kattelemassa. Mukavan synkkä, paras näistä uusista, tykkäsin. Muistin taas, miten kivaa elokuvissa käynti on. Tosin jossakin välissä päätä alkoi vähän särkemään, ja väsymys pukkaamaan kun leffa ei ollut ihan mielenkiintoisimmillaan, kunnes alkoi taas tapahtumaan ja piristyin.

Koko teatterivisiitti ei mennyt ihan kuten olin odottanut. Paljon porukkaa jonotti eri saleihin. Sisään valuessa tuli tilaisuus moikata Enterin toimituspäällikköä, ja totesin, että pitkästä aikaa. Hän tervehti takaisin, joskaan ei kovin innokkaasti, vaan silleen peruskohteliaasti. Saman tervehdyksen tein lopulta päätoimittajallekin leffan jälkeen, odotettuani tämän vapautumista keskustelusta. Tilanne meni ohi yllättävän nopeasti, ja hädin tuskin ehdin todeta, että kiitos leffasta. En ole edes maininnut, että parin penkin päässä istui lehteen kirjoittava Juha Tretjakov, joka jutusteli kaverinsa kanssa, enkä viitsinyt keskeyttää. Jossakin vaiheessa tämän kaveri käväisi hakemassa naposteltavaa, mutta en sitten saanut aikaiseksi moikata, kun jossakin mieleni sopukassa piili kai pelko, että tämä oli huomannut minut mutta suhtautui asiaan välinpitämättömästi. Piiaakaan en sitten nähnyt ollenkaan, kun tämä oli tullut paikalle myöhässä.

Jälkeenpäin näitä hengettömiä kohtaamisia hieman harmitellessani tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei kukaan luultavasti tunnistanut minua. Onhan Enter-risteilystä pari vuotta, joskin minulla on surkea muisti ja silti tunnistin naamoja joita en ollut nähnyt sen jälkeen (no, ainakaan yhtä en ollut nähnyt edes lehden sivuilla). Viimeksi minulla ei kuitenkaan ollut ollenkaan laseja, hiukseni olivat nyt eri tavalla, ja mitä vielä. Eli olisi varmaankin kannattanut esitellä itsensä. Oh well.

Ensi tiistaina sitten se Sin City, ja kenties myös The Life Aquatic, jonka näkemistä olen pitkään odottanut. Hm, siitä kyllä olisi näköjään jo kahden levyn Criterion-julkaisu... Teho-osaston neloskausikin on ilmestynyt, pitäisiköhän se laittaa tilaukseen.

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

Toimi netti, toimi!

Adsl:n ainakin pitäisi alkaa pelaamaan huomenna, Elisan paperissa sanottiin että toimituspäivä 19.5. Sitäpä saa nyt sitten jännätä. Yhtä toista asiaa ei tarvitse enää jännätä, nimittäin kesän asuinpaikkaani. Saan jatkaa Espoon kämpällä asustelua ainakin elokuun lopulle. Suuri helpotus oli tämä, ei tarvitse alkaa muuttamaan.

Huomenna sitten viiden jälkeen katsomaan Star Warsia, kivaa. Ensi viikolla Sin City. Toivottavasti ensi kuussa on enemmän mielenkiintoisia pressinäytöksiä. Hm, kas, Linnunradan käsikirja liftareille näköjään 3.6. (ensi-ilta 22.7.), pääsen katsomaan ellei töissä ole aamuvuoro. Conanissa olisi Tarantino vieraana, pitää katsoa huomenna uusinta.

lauantaina, toukokuuta 14, 2005

Viikonloppuja

YleX:n juttu tulikin sitten jo puoli yhdeltä. Taisin kyllä itsekin muistella ajan tunnin verran pieleen, mutta ei sen tuohon aikaan kuitenkaan pitänyt toimittajan mukaan tulla. Mutta tulipa kuitenkin, ja väärää aikaa mainostin ihmisille tekstiviestitse. No, CD:ltä löytyy se kuitenkin.

Eilen illalla Kampissa bussia odotellessani joku tyttö raahasi mukanaan umpitunnelissa olevaa poikakaveriaan (kai), hermot olivat hänellä kireällä, poika meni minne sattuu. Lähti bussipysäkiltä kävelemään pois, vaikka tyttö huusi että "sä oot menossa vitun väärään suuntaan, hölmö!" Tyttö jäi pysäkille katsomaan, kunnes poika oli kaukana, ja lähti sitten perään. Bussipysäkiltä lähtiessä seuraavalta, väärältä pysäkiltä tuli ajotielle mies, joka heilutti kuskille kättä, kyytiin olisi halunnut, mutta kuski ei väärän pysäkin miestä noteerannut. Mies hymyili kyrsiintyneenä ja luin huulilta, että "haista v...". Matkalla näin pariin otteeseen nuorten (ensin kahden, vähän myöhemmin kolmen-neljän) kantavan mukanaan niitä maassa olevia tötteröitä, mitäs ne ovat, rakennusmaatötteröt tms.

Huomenna vapaapäivä, joka vierähtää DVD-palstaa kirjoitellen.

perjantaina, toukokuuta 13, 2005

I'm with the press

Yay, sain nyt tunnukset Filmikamarin pressinäytössivulle, josta näkyy niiden aikataulut. Yksi elokuva oli tässä kuussa, joka pitää käydä katsomassa: Sin City, 24. päivä. Loistavaa. Sopivasti vapaapäivä tuolloin. Toivottavasti se ensi-illan viivästyminen heinäkuuhun ei ole vaikuttanut tuohon pressinäytökseen silleen, ettei sitä ole vielä päivitetty sivulle tms. Hope not.

Töissä helppo päivä, kun ei tarvitse duunata muuta kuin uutislähetyksiä, ja päivitellä siinä sivussa etu- ja uutissivun otsikoita.

Päivitys klo. 20:50: Ainiin, se Radio Mafian Kaupunkiopas-ohjelma, johon minua (ja toista kuusamolaista) haastateltiin, oli kuulunut tiistaina. Jutun kuullut kaveri viesteili asian tiimoilta, ja minua harmitti. Laitoin myöhemmin tekstiviestiä toimittajalle, josko tämä voisi hommata minulle jutun CD:llä, kuten oli lupaillut. Pahoitteli kömmähdystään, ilmoitti postittavansa jutun ja totesi sen kuuluvan uusintana nyt lauantaina puoli kahden maissa päivällä. Tarkasta ajasta ei tietoa, mutta silloin yhden ja kahden välillä kuitenkin. En vielä kuunnellut juttua CD:ltä, uskaltaakohan sitä...

Huomautus klo. 21.36: YleX, siis...

Lisäys klo. 21.51: Enterblogista voi lukaista, miten voi voittaa kutsun Star Wars-näytökseen 19.5. Paikalla tulee olemaan myös allekirjoittanut. Mutta sen ei pidä antaa lannistaa.

torstaina, toukokuuta 12, 2005

My brush with fame

Bussilla töihin saavuttuani harmittelin, etten ollut aiemmin kaupassa pikaisesti käydessäni älynnyt ostaa juotavaa. Aloin pohtimaan, josko kävisin ostamassa limukkaa Maikkarin kahvilasta, ja sitä, pääsisinkö kulkukortillani ovesta sisään. Kuinkas ollakaan, joku tuli avaamaan ovea miehelle ja naiselle, jotka olivat siinä ulkopuolella. Ja kukapa muukaan se oli kuin uutisankkuri Urpo Martikainen, in the flesh. Ihan samalta näytti kuin töllössä. Yritin olla normaali ja päätin kävellä joukon jatkeena sisälle.

Urpo vähän vissiin katsoi, että kuka oikein olin (oli minulla kyllä MTV3:n kulkulupakortti näkyvillä), ja vastasin tämän katseeseen tiedustelemalla, missä päin kahvila mahtaisi olla. Tämä vastasi (ei sentään onneksi ärtyneesti), että voisin puhua asiasta (vierestä löytyvän) vastaanottovirkailijan kanssa. Kiitin, ainakin luulen/toivon, ja Urpo jatkoi kanssakäymistään niiden kahden kanssa. Vastaanottovirkailija antoi kulkuohjeen todettuani olevani Netti-tv-puolelta ja selitettyäni turhaan, miten olin unohtanut ostaa aiemmin juotavaa. Käväisin kahvilassa, ostin pari puolen litran Fantaa (ananas/grapefruit-maku) ja suuntasin töihin.

Filmikamarilta tuli tänään pressikortti, cool. Vonkasin sitä taannoin sähköpostitse. Vielä kun saan tunnukset joilla pääsee katsomaan näiden nettisivulta tiedot tulevista pressinäytöksistä, niin kiva.

lauantaina, toukokuuta 07, 2005

Mä joka päivä töitä teen...

Sen olen huomannut, että töissä viisi (joskus kuusi) kertaa viikossa käydessä ja kaksistaan (kuun loppuun asti) elellessä ei pahemmin jää aikaa esmes DVD-levyjen tölläämiseen ja pelailuun. Ymmärrän jopa jossakin määrin ystävää, joka möi parisuhteen myötä pois DVD-kokoelmansa. Moisesta ei omalla kohdallani ole kuitenkaan pelkoa, kokoelma ei lähde minnekään. Kuusamossapa suurin osa levyistä majaileekin tällä erää. M lähtee kuitenkin kuun lopussa kesätöihin, joten pian kukaan ei ole enää esim. raahaamassa ulkoilmaan, ja voin rauhassa vapaa-ajallani piiloutua auringolta ja ottaa käsittelyyn esmes täältä ostamani Six Feet Under S3-boksin.

Tämän päivän bussitapaus: naiskuski pysäytti bussin vähän matkan päähän pysäkistä ja aukaisi ovet. Kohta kyytiin astui pysäkiltä autolle kävellyt, ärtynyt ulkomaalainen nainen, lapsi sylissä. Tämä sanoi (vihaisesti) kuskille englanniksi kai jotain, että hän oli kyllä vilkuttanut ajoissa kuskille. Seurasi lyhyt jäätävä hiljaisuus, kunnes kuski sanoi:"I don't speak English." "It doesn't matter", nainen totesi, sanoen vielä bussin takaosaan lähtiessään:"You should look more carefully". Aloin miettimään, oliko aiemmin bussikuskiasteikolla suht sympaattiselta vaikuttanut kuski rasisti ja oikeasti kielitaidoton, ja oliko hän tahallaan ajanut pitkälle. Koska en voinut olla varma yhtään mistään, poistuin päätepysäkillä toteamalla tuttuun tapaan "kiitos hei". Sanon sen aina niillekin ärsyttäville kuskeille, joiden tiedän pysyvän hiljaisena ja ilmeettömänä. En voi itselleni mitään.

perjantaina, toukokuuta 06, 2005

Kuulumisia etelästä

On vielä epävarmaa, miten asumisen kanssa käy, ts. tulevatko omistajat lähitulevaisuudessa vai vasta elokuun lopussa. Siinäpä sitä jännäämisen aihetta. Aamulla oli työpalaveri. Bussilla keskustassa matkatessa musta pieni henkilöauto jäi vihreissä valoissa seisomaan eteen, kiihdyttäen matkaan vasta valon vaihtuessa punaiseksi. Tätä ennen bussikuski ehti töötätä vihaisesti autolle, ja totesi, että kyseessä olivat "kuuluisat keskisormennäyttäjät", jotka tällaista ilkivaltaa busseille kuulemma harrastavat. Istuin siinä edessä ja myöntelin kuskin turinoille asiasta. Valoista lopulta päästyämme musta auto oli seuraavissa valoissa, ja auton ohi mennessämme, toiselle tielle kääntyessämme kuski tööttäsi taas vihaisesti. Iltapäivällä työvuoroon taas Espoosta lähtiessäni joku auto oli ymmärtääkseni bussikaistalla, ja kuski tööttäsi tälle vihaisesti.

Vielä yksi bussitapaus: kerran töistä kohti Rautatientoria matkatessani kyytiin tuli lauma äänekkäitä teinityttöjä. Vähän ajan kuluttua ulkomaalainen kuski pysäytti auton kesken matkan (ei pysäkille) ja käveli auton takaosaan, jossa tytöt olivat, ja totesi, ettei matka voisi jatkua elleivät tytöt hiljenisi. Tytöt hiljenivät, mutta kuskin kävellessä takaisin joku näistä huusi "arrriibaa!" Kuski pysähtyi, ja hymyillen käveli takaisin tyttöjen luokse, ja sanoi jollekin, että tämä saisi häipyä autosta. Tyttö intti kovasti vastaan, ettei hän ollut sanonut sitä, ja tyttöjen luvattua olevansa kiltisti kuski suostui jatkamaan matkaa ketään ulos heittämättä. Aika hiljaista oli siinä sitten, en meinannut itsekään uskaltaa aluksi puhua mitään vieressä istuvalle työtutulle.

Eka työpäivänä jouduin ottamaan keskustasta taksin töihin, kun olin niin pihalla bussien reiteistä. 12,10 euroa tuli maksamaan se. Sen jälkeen olen kuitenkin sujuvasti käyttänyt busseja.

Kotipuolessa Kuusamossa kuulemma sadellut viime päivinä lunta, täällä puolestaan on aurinkoista ja melko lämpöisää. Vähän erilaista, kuin mihin on normaalisti pohjoisessa tottunut, siis.

Harmittaa, kun ei ole ehtinyt seuraamaan suosikkiblogeja viime aikoina, kun nettiä ei ole kotona, eikä töissäkään ole paljoa luppoaikaa. No, kyllä se netti järjestyy lopulta. Mutta juu, terveisiä vielä Tornion kavereille (Sami & kumppanit), nettikavereille ja kaikille muillekin kavereille (& lukijoille)!

Lisäys klo. 21:53: Tajusin juuri, että se Star Wars-näytöshän onkin vasta kahden viikon kuluttua torstaina, eikä ensi viikolla. Duh. Helsingin keskustassa, Kinopalatsin (ellen sekoile nimien kanssa) edustalla on jättikokoinen Star Wars-mainos. Todella iso on se.

torstaina, toukokuuta 05, 2005

Elossa ollaan

Kirjoittelin taannoin pitkän merkinnän, joka lopuksi hävisi huitsin nevadaan kun yritin julkaista sen. Elikkä, langaton netti lähti pois alta, joten surffailut ja päivittämiset ovat vähissä nykyään. Töissä on alkanut ihan kivasti, netti-tv:tä hoitaessa. Paljon uutta opittavaa, mutta ihan hyvin olen sisäistänyt asiat. Luulin jo, että olin selvinnyt ensimmäisestä viikosta ilman suurempia mokia, mutta nyt kuulin tehneeni pienoisen töpin, jonka joku oli sitten korjannut. Ei nyt mikään maailmanloppu, mutta harmittaa kuitenkin.

Netistä vielä, että tilasin adsl-yhteyden, jota saa odotella ehkä vielä pari viikkoa. Siitä ei välttämättä ole lopulta edes juuri iloa, koska joudun ehkä muuttamaan kämpästä kesäkuun myötä pois. Sen omistajat, joiden oletettiin viipyvän elokuun loppuun asti ulkomailla, ovat hyvin mahdollisesti tulossa jo lähiaikoina takaisin. Saapa nähdä. Aika masentava uutinen kuitenkin oli se, etenkin kun ei ole mitään hajua miten vaikea tapaus se kämpän löytäminen sitten on.

Mutta siinäpä vakavimmat. Enterin päätoimittajalta tuli kutsu ensi torstaiksi katsomaan uuden Star Warsin ennakkonäytöstä. Which was nice. Helsinki ei ole enää niin ahdistava paikka kuin ennen, kun paikat ovat tulleet hitusen tutummiksi. Mutta joop, kyllä tämä tästä, I suppose. Later taas.