perjantaina, toukokuuta 06, 2005

Kuulumisia etelästä

On vielä epävarmaa, miten asumisen kanssa käy, ts. tulevatko omistajat lähitulevaisuudessa vai vasta elokuun lopussa. Siinäpä sitä jännäämisen aihetta. Aamulla oli työpalaveri. Bussilla keskustassa matkatessa musta pieni henkilöauto jäi vihreissä valoissa seisomaan eteen, kiihdyttäen matkaan vasta valon vaihtuessa punaiseksi. Tätä ennen bussikuski ehti töötätä vihaisesti autolle, ja totesi, että kyseessä olivat "kuuluisat keskisormennäyttäjät", jotka tällaista ilkivaltaa busseille kuulemma harrastavat. Istuin siinä edessä ja myöntelin kuskin turinoille asiasta. Valoista lopulta päästyämme musta auto oli seuraavissa valoissa, ja auton ohi mennessämme, toiselle tielle kääntyessämme kuski tööttäsi taas vihaisesti. Iltapäivällä työvuoroon taas Espoosta lähtiessäni joku auto oli ymmärtääkseni bussikaistalla, ja kuski tööttäsi tälle vihaisesti.

Vielä yksi bussitapaus: kerran töistä kohti Rautatientoria matkatessani kyytiin tuli lauma äänekkäitä teinityttöjä. Vähän ajan kuluttua ulkomaalainen kuski pysäytti auton kesken matkan (ei pysäkille) ja käveli auton takaosaan, jossa tytöt olivat, ja totesi, ettei matka voisi jatkua elleivät tytöt hiljenisi. Tytöt hiljenivät, mutta kuskin kävellessä takaisin joku näistä huusi "arrriibaa!" Kuski pysähtyi, ja hymyillen käveli takaisin tyttöjen luokse, ja sanoi jollekin, että tämä saisi häipyä autosta. Tyttö intti kovasti vastaan, ettei hän ollut sanonut sitä, ja tyttöjen luvattua olevansa kiltisti kuski suostui jatkamaan matkaa ketään ulos heittämättä. Aika hiljaista oli siinä sitten, en meinannut itsekään uskaltaa aluksi puhua mitään vieressä istuvalle työtutulle.

Eka työpäivänä jouduin ottamaan keskustasta taksin töihin, kun olin niin pihalla bussien reiteistä. 12,10 euroa tuli maksamaan se. Sen jälkeen olen kuitenkin sujuvasti käyttänyt busseja.

Kotipuolessa Kuusamossa kuulemma sadellut viime päivinä lunta, täällä puolestaan on aurinkoista ja melko lämpöisää. Vähän erilaista, kuin mihin on normaalisti pohjoisessa tottunut, siis.

Harmittaa, kun ei ole ehtinyt seuraamaan suosikkiblogeja viime aikoina, kun nettiä ei ole kotona, eikä töissäkään ole paljoa luppoaikaa. No, kyllä se netti järjestyy lopulta. Mutta juu, terveisiä vielä Tornion kavereille (Sami & kumppanit), nettikavereille ja kaikille muillekin kavereille (& lukijoille)!

Lisäys klo. 21:53: Tajusin juuri, että se Star Wars-näytöshän onkin vasta kahden viikon kuluttua torstaina, eikä ensi viikolla. Duh. Helsingin keskustassa, Kinopalatsin (ellen sekoile nimien kanssa) edustalla on jättikokoinen Star Wars-mainos. Todella iso on se.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Se on niin iso, että pientä naista huimasi. Hayden ja Ewan jättikokoisina ei vähentänyt jänskätystä.

5/08/2005 2:03 ap.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jeps, iso on se. :)

5/08/2005 5:42 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home