SyFy on lopettanut Battlestar Galactican prequel-sarja Caprican, joten se jäi sitten yhden kauden eli 18 jakson mittaiseksi. Olen tästä nähnyt vasta pilotin, joka julkaistiin dvd:llä. Se oli ihan ookoo, ei niin hyvä että tuo uutinen olisi mitään suurta ahdistusta tuottanut. Pitää katsoa sarja jahka julkaisevat levyllä, saa nähdä kuinka paljon sen lopetus lopulta harmittaa.
No, ensi vuonna tulee mahdollisesti uusi BSG-sarja, nuoren William Adaman sotakokemuksiin paneutuva ja täten draamapainotteista Capricaa toiminnallisempi Battlestar Galactica: Blood & Chrome. Riippuu toki tuleeko pilotista hyvä / suosittu.
In other news, huomasin taannoin, että Pinball Dreamsin PS3-versiossa kenttävalikossa ylhäällä lukee Pinball Dreaming, kun pelin nimi on Pinball Dreams. Mahtoiko Amiga-versiossa olla sama juttu, enpä muista. Pelin Steel Wheel -kenttää tulee tahkottua PS3:lla vähän väliä.
In Treatmentin kakkoskauden dvd-boksi saapui vihdoin maanantaina postissa. Katsoin ykköskauden viime vuoden toukokuussa, joten jatkoa on saanut odotella pitkän tovin. Eilen tuli katsottua ekan viikon jaksot, eli 5 kpl, kaikkiaan noita on 35 jaksoa (n. 25min/jakso) seitsemällä levyllä. Keväällä 2002 ostettu Sansuin dvd-soitin sai pitkästä aikaa tekemistä, kun tuo on region 1 -boksi. Uudet hahmot vaikuttavat mielenkiintoisilta, ehkä paremmilta kuin ykköskauden. Gabriel Byrne on taas huippu pääroolissa, en ole ikinä ollut mikään erityinen miehen fani (ei mitään häntä vastaakaan), mutta tässä hän on täydellinen ja tosi sympaattinen. Kolmoskausi alkoi vasta jenkeissä, hyvä tietää että jatkoa on luvassa.
Lappeenrannassa tuli käväistyä Antikvariaatti Sumassa, mistä löytyi Cloverfield-blu-ray varsin kohtuulliseen seitsemän euron hintaan, joten se piti napata mukaan. Leffa tuli katsottua teatterissa maaliskuussa 2008, pitää jossakin välissä katsastaa uudestaan.
Viime lauantaina satuin paikalle, kun palohälytys raikasi ulkosalla Imatran keskustassa. Paikalle saapui pari paloautoa, mutta kyseessä oli ollut aiheeton hälytys.
On jo vähän koomista, miten tuosta keväällä kaverilta ostamastani Volkkarista löytyy aina jotain vikaa. Kun tuli aika vaihdattaa talvirenkaat, tuli ilmi että nykyiset näyttivät aikansa eläneiltä ja uusien hankinta vaikutti hyvältä idealta. Siihen sitten vajaat 300 euroa. Vaihtopäivänä ilmeni, ettei auton mukana tullut muttereita, joilla talvirenkaat kiinnitettäisiin, joten niistä sitten 40 euron lisälasku (asensivat ensin uudet renkaat niillä vanhoilla ja myöhemmin kävin vaihdattamassa uusiin). Renkaidenvaihdon yhteydessä sanottiin, että toisesta takarenkaasta puuttuu rasvakuppi (suojajuttu renkaan keskeltä), ja akseleita pitäisi kiristää takaa. Sain paikan nimen, jonne auto kannattaisi viedä.
Kävin varaamassa ajan operaatiolle, hinta-arvio oli jotain 50e. Volkkarikorjaamolla työn valmistumista odotellessani mies, jonka kanssa olin asioinut, tuli luokseni kasvoillaan sellainen säälivä hymy, ettei siitä voinut seurata mitään hyvää. Hän kertoi, että akselit (muistaakseni) olivat niin paskassa kunnossa, että matka voisi keskeytyä milloin vain. Korjasivat sentään samalla käynnillä, lasku päälle 220 euroa ja kaupan päälle uutinen, että joku jarruremppa pitäisi vielä tehdä, siihen sitten menee joku 40-50e, plus mitä uutta korjattavaa sitten taas löytävätkään. Tuon jätin ensi kuulle, jotta olisi vielä ruokiin varaa.
Noiden jälkeen oli vielä vuorossa aiemmin lokakuussa varaamani polttoaineensuodattimen vaihto samassa paikassa, missä oli tuo rengasoperaatio. Oheinen kuva oli tuolta viimeiseltä keikalta. Muistaakseni olin joskus saanut arvion, että tuon operaation hinta olisi 80 euron luokkaa, joten positiivinen ylläri oli, että se maksoi "vain" 54 euroa.
Loppukevennyksenä: Kadonnut Mona Lisa löytyi Imatralta: (Audience laughter, applause)
Hancock (4/5) oli parempi kuin odotin, vaikka jälkipuolisko ei toimikaan niin hyvin kuin alkupuoli. Hancock sekoittaa komediaa ja synkistelydraamaa, mutta My Super Ex (3/5) oli ihan puhdasta komediaa ilman syvällisempiä pohdiskeluja. Luke Wilsonin vuoksi katsoin, miestä on aina kiva nähdä, itse elokuva oli sellainen kerran katsottava höpökomedia.
Pikaruokaloiden epäinhimillisyydestä kertova Fast Food Nation (3½/5) ei ole Linklaterin parhaita leffoja, eikä tätä jaksaisi uudestaan katsoa, mutta ihan hyvä (ja melko ankea) kuitenkin.
Transformers 2 (3/5) oli ihan kivaa aivotonta mättöä, joka alkoi unettamaan kun leffa yritti kehitellä jotain juonentynkää. Boys on the Side (4/5) oli hyvä draamakomedia, eikä nyt niin chick flick kuin olisin odottanut. Matthew McConaughey oli tässä sivuroolissa.
Whale Rider (5/5) oli erinomainen draama, jota suosittelisin kaikille jotka eivät ole sitä vielä nähneet. Pääosatyttö Keisha Castle-Hughes oli tosi symppis ja sai ansaitusti tästä Oscar-ehdokkuuden.
Miehet jotka vihaavat naisia (4½/5) oli varsin mainio trilleri, jossa erittäin hyvä pääosakaksikko. Visuaalisesti tyylikäs, etenkin kun vertaa sarjan seuraavaan osaan, Tyttö joka leikki tulella (3½/5), joka oli paljon tylsemmän näköinen, eikä tarinakaan ollut yhtä mielenkiintoinen. Viimeinen osa odottaa pöydällä katsomista.
10 Items or Less (2½/5) oli aika pitkäpiimäinen pikkubudjetin komedia. Kohtauksia venytetään ylipitkiksi eikä elokuva ei ole erityisen hauska. Hauskaa oli sentään nähdä The Big Bang Theoryn Sheldonia tässä pikkuroolissa aika sheldonmaisena.
The Joneses (3/5) oli lähtökohdiltaan ihan mielenkiintoinen, mutta kun juonikuviot ovat selkiintyneet, jää loppuelokuva aika yllätyksettömäksi. Oli hauska nähdä Californicationin jälkeen Duchovnyä tässä ihan erilaisena.
Lasse Hallströmin The Shipping News (4½/5) oli erittäin hyvä draama, Kevin Spaceyllä tässä mainio rooli nyhvelönä, joka leskeksi jäätyään muuttaa Newfoundlandiin tyttärensä kanssa ja päätyy paikallislehden toimittajaksi. Samaten romaaniin pohjautuva, 60-luvulle sijoittuva The Secret Life of Bees (4/5) oli kelpo draama, jossa Dakota Fanning karkaa kodinhoitajansa kanssa pahisisänsä luota.
Grace is Gonessa (4/5) John Cusackilla ei ole kanttia kertoa lapsilleen sotilasvaimonsa kuolemasta, ja mies päätyy viemään nämä lomamatkalle kesken kouluviikon. Cusack ja lapsinäyttelijät ovat hyviä. Tositarinaan pohjautuvassa Desert Flower (5/5) oli erinomainen, tosipohjainen draama, jossa somalityttö pakenee Afrikasta ja päätyy Lontooseen.
Jericho (4/5) tuli katsottua loppuun. Seitsemän jakson mittainen kakkoskausi näytti siltä kuin olisi siirrytty filmistä digivideoon, sellainen Emmerdale-look, mikä laski reilusti fiiliksiä. Sarja karsi pienentyneen budjetin vuoksi hahmoja ja painotus siirtyi draamasta trillerin puolelle. Se ei kuulosta niin pahalta, mutta jäin ikävöimään ykköskauden tyyliä, etenkin kun tuo yleisilmeen muutos vaikeutti eläytymistä trillerijuoneen. Lennie James (kuvassa) ei ollut mikään erityisen hyvä valinta Hawkinsin rooliin, ja tämän clooneymaiset irvistelyt ärsyttivät. En kyllä ollut pormestaria esittäneen Gerald McRaneynkään suurin fani. Michael Gaston puolestaan on hyvä näyttelijä ja tätä oli kiva nähdä sarjassa, ja Skeet Ulrich oli toki mainio pääroolissa. Kitinöistä huolimatta sarja oli kyllä hyvä ja katsastamisen arvoinen.
Californicationin (4½) kaksi kautta tuli katsottua peräkanaa läpi. Tykkään sarjasta kovasti ja nyt jaksojen loputtua harmittaisi, ellei kolmoskausi olisi juuri lähtenyt CDonista matkaan. Sopivasti CDonista tuli taannoin viiden euron "tervetuloa takaisin" -alennuskoodi, jonka käytin nyt tähän. "Siitä on aikaa kun vierailit meillä viimeksi" sanottiin, vaikka edellisestä tilauksesta oli alle kolme viikkoa. Californicationin kakkoskaudella oli vakivierailijana Galacticasta tuttu näyttelijä, joka oli hyvä lisäys sarjaan.
Väliaikainen korttini oli vanhenemassa 27.1.2011, joten oli aika saada viimeinkin autokoulun toinen vaihe hoidettua pois alta, jotta saisin pysyvän kortin. Jos toinen vaihe jää tekemättä ja ajokortti vanhenee, joutuu teoriakokeen ja inssin suorittamaan uudelleen, ellen väärin muista. Toinen vaihe tulee suorittaa aikaisintaan puoli vuotta ja viimeistään kaksi vuotta väliaikaisen kortin saamisen jälkeen.
Olin jo viime kuussa ollut turhan myöhään liikkeellä, kun kaikki vapaat paikat toisen vaiheen kursseille olivat menneet, tai sitten kurssit oli jo pidetty sen kuun osalta. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin liikkeellä, jättämättä kurssin suorittamista ihan viime tippaan, jos vapaita paikkoja ei sitten löydykään, koulun aikataulut eivät sovi omien kanssa yhteen tms.
Nyt soitin kahteen autokouluun Imatralla, joissa molemmissa paikat olivat lokakuun osalta täynnä. Kolmannessa oli onneksi vielä tilaa, ja se oli 282 euron hintaisena 17 euroa halvempi kuin kallein vaihtoehto (299e). Hinta koostui autokoululle suoritettavasta maksusta (212e) ja ajoharjoitteluratamaksusta (69e). Näin siis, kun harjoittelurataosio tehtäisiin omalla autolla, yksi autokoulu olisi veloittanut 60 euroa autokoulun auton käytöstä.
Itse tulostetut kuitit maksuista sekä todistus pimeäajon opetuksesta piti ottaa mukaan harjoitteluradalle, jonne mentiin kurssin toisena päivänä. Itse olin suorittanut pimeäajon (simulaattorilla) jo alkuperäisen kortin hankkimisen yhteydessä, nyt jotkut kurssilla olevat aikoivat suorittaa sen seuraavana päivänä toisen vaiheen kurssin jälkeen. Pimeäajo pitää olla suoritettuna, jotta saa todistuksen toisen vaiheen suorituksesta ja sillä sitten sen pysyvän ajokortin.
Kahdessa ensimmäisessä autokoulussa toisen vaiheen kurssi olisi suoritettu yhden päivän aikana, mutta tässä se suoritettiin kahtena peräkkäisenä päivänä.
Päivä 1: Vuorovaikutustesti ja arvioiva ajo
Ensimmäisenä päivänä saavuin autokoululle aamukahdeksan aikaan. Olin ainoa oppilas koululla, ja opettaja antoi täytettäväkseni lomakkeen, johon laitoin tietoni. Sitten päästiin asiaan, ja aluksi vuorossa oli liikenteen vuorovaikutustesti. Tämä simppeli psykologinen testi tehtiin PC:llä. Siinä ruudulle tulee 16 eri tilannetta, havainnollistettuna piirroskuvilla. Kuvien alla on useita repliikeitä, joista valitaan yksi reaktiona kuvan tilanteeseen tai dialogiin. Esim. kyyditettävä kehottaa kiirehtimään, ja sitten vain valitaan dialogi, joka kuvaa parhaiten miten tilanteeseen reagoisi. Vastauksena voi mm. suostua ajamaan nopeammin tai sanoa, että ehditään jos ehditään, pitää noudattaa liikennesääntöjä.
Vuorovaikutustestiä ei voi ryssiä mitenkään, siinä vain analysoidaan millainen kuski olet. Testin voi tehdä aika nopeasti, ellei vastausvaihtoehtoja jää pähkäilemään pitkäksi aikaa. Lopuksi ruudulle pläjähtävät tulokset, jotka tulostetaan. Sitten katsotaan, millainen kuski testin mukaan on. Opettajani luki ääneen jostakin kirjasta, millainen sosiaalinen ja joustava kuljettaja on, ja kysyi sitten kuulostiko oikealta. Minä myöntelin, että kyllä kuulosti. Testin tulokset sai mukaan.
Seuraavana oli vuorossa ajelua kaupungilla opettajan kanssa. Tässä arvioitaisiin turvallista ja taloudellista ajoa ja katsottaisiin, pysyisikö polttoaineen kulutus ja kilometrimäärä asetettujen rajojen sisällä. Ei sillä, että sillä olisi läpäisyn kannalta mitään väliä, vaikka eivät pysyisikään. Toista vaihetta olisi kuulemma aika vaikea reputtaa. Opettaja mainitsi tapauksen, jossa oppilas oli ajanut ylinopeutta 50km/h, jolloin hän oli todennut, että tämä voisi suorittaa kakkosvaiheen jossakin toisessa autokoulussa.
Tuo ajelu suoritettiin autokoulun autolla, koska opettajalla piti olla apupolkimet käytössään. Olihan se vähän stressaavaa ajella vieraalla autolla opettaja siinä vieressä istumassa, mutta ihan hyvin se kuitenkin sujui. Opettaja puhui paljon ajelun aikana niitä näitä, ihan tarkoituksella, jotta nähtäisiin miten oppilas selviytyisi kun ei voinut keskittyä täysillä vain ajamiseen. En kyllä tiedä, mitä olisi tapahtunut jos tälle olisi sanonut että olisitko hiljaa, yritän tässä ajaa. Opettaja antoi aina jonkin määränpään, jonne piti ajaa parkkipaikalle. Jos ei tiennyt, missä päin kohde sijaitsi, opettaja antoi ohjeistusta. Sain kuulla, että olisin pärjännyt omin avuin paremmin, jos olisin seurannut enemmän tienviittoja. Opettaja kysyi, olinko saanut vielä sakkoja, totesin että en. Joku oli päätynyt tälle sivulle selvittääkseen, tuleeko ongelmia jos ennen toista vaihetta saa ylinopeudesta sakot. Ei pitäisi haitata.
En nyt muista, kuinka paljon ajettavaa lopulta oli yhteensä, olisikohan ollut jotain 30 kilometrin luokkaa. Lopuksi piti ajaa takaisin autokoululle, missä opettaja antoi palautteensa ja suorituksesta sai paperin, johon hän oli siinä palautetta antessaan laittanut ylös merkintöjä. Koko hommaan (analyysi + ajelu) meni lopulta puolitoista tuntia. Mitä tuli niihin asetettuihin tavoitteisiin kilometrimäärän ja polttoaineenkulutuksen suhteen, omani olivat siellä rajoilla.
Päivä 2: Ajoharjoittelurata
Seuraavana päivänä suuntasin puolenpäivän aikaan autokoululle, päivä tulisi kestämään puoli kuuteen illalla. Siellä oli luvassa noin 45 minuutin opetussessio, ja paikan päällä oli useita muitakin oppilaita. Opettaja ei kysellyt juuri mitään, vaan näytti vain tietokoneelta opetusohjelmaa, joka koostui tekstistä, kuvista ja videoista. Tässä keskityttiin mm. talviajeluun ja jarrutusmatkoihin. Tässä ei ollut mitään stressaamisen aihetta. Tämän jälkeen piti ajaa ajoharjoitteluradalle. Opettaja antoi ajo-ohjeet tietämättä tarkkaa osoitetta, ja lopulta päädyin soittamaan radalle selvittääkseni osoitteen.
Radalla annoin pois maksukuitit ja todistuksen pimeäajon suorittamisesta. Paikan päällä joutui odottelemaan oudon paljon, että asiat etenivät. Ensiksi kävelimme halliin (turvataloon), jossa oli eri pisteitä. Näissä esitettiin välillä kysymyksiä, joihin sai vastata jos osasi. Ensin näytillä oli erilaisia renkaita sekä vanteita, hyvä- ja huonokuntoisia. Seuraavaksi oppilaat saivat kokeilla käsissään kolmen kilon painoista ihmispäänukkea. Pointti pisteellä oli, että pienestäkin vauhdissa pää (ja kaikki muu irtonainen) nytkähtää törmäyksessä kovalla voimalla/painolla eteenpäin. Pisteellä oli vaaka, jolle opettaja nousi, se kertoi massan, jota miehen paino vastasi törmäyksessä.
Seuraavalla pisteellä oli turvavyöllä varustettu istuin, joka kulki pienen matkan radalla (sekunnin, pari) ja stoppasi sitten äkisti seitsemän kilometrin tuntivauhdissa. Siinä sai sitten testata, miltä moinen pysähdys tuntuu.
Parilla seuraavalla pisteellä sai ihmetellä kolareissa olleita autoja, ei sentään sellaisia joissa matkustajille olisi tullut mitään vakavia vammoja. Ikkunaa hajalla, peltiä rutussa ja sitä rataa. Toinen kolareista oli ollut hirvikolari ja auton eteen oli laitettu hirvi, joka näytti melkoisen isolta siinä auton edessä.Viimeisellä pisteellä oli henkilöauto, jonne sai mennä ympäri pyöritettäväksi, jotta osaisi onnettomuuteen joutuessaan poistua turvallisesti katolleen menneestä autosta. Tämän jälkeen oli aika suunnata radalle, missä toinen opettajista esitteli kahta pistettä (suora tienpätkä sekä mutka), joista harjoitus koostuisi, samalla kun toinen opettaja ajoi näistä kohdista, havainnollistaen mm. miten pitkästi auto liikkui jarruttamisen jälkeen. Tämän jälkeen oppilaat jaettiin kahteen ryhmään, jotta nämä voisivat harjoitella vuorollaan joko suoralla tai mutkassa. Oppilaat saivat ajaa yksittäin pisteelle vihreän valon palaessa, kun opettaja oli antanut edelliselle palautteen ajosta. Opettaja antoi aina ajonopeuden, jolla pisteelle piti saapua. Nopeuden pystyi tarkistamaan radalla olevista, nopeutta mittaavista tauluista. Suoralla pätkällä piti jarrutella ja väistää liikennekeiloja, toisella pätkällä mutkassa piti ensin antaa auton liukua mutkassa (piti löytää oikea nopeus, että näin tapahtuisi), sitten muilla kerroilla jarrutella siinä ja tehdä taas väistöliikkeitä. Koko rata-ajelu oli aika leppoisaa hommaa ja koostui paljolti oman vuoron odottamisesta, itse suorituksissa ei pitkään mennyt, eikä niissä ollut mitään ihmeellistä.
Ajeluiden jälkeen palasimme sisätiloihin, missä opettaja vielä kertasi taloudellisen ajamisen saloja ja näytti vihonviimeisen videon. Lopuksi saimme todistukset jatko-opetuksesta. Vein sen seuraavana päivänä poliisiasemalle, ja asia oli sillä selvä. Alkuperäistä korttia varten annettiin aikoinaan kaksi kuvaa, joten se toinen tulisi pysyvään korttiin, tosin ilmeisesti olisi myös ollut mahdollista laitattaa korttiin uuden kuvan. Uutta korttia kannattaisi tiedustella noin kolmen viikon kuluttua poliisiasemalta. Siitä ei tarvitsisi maksaa mitään, vanha kortti pitäisi vain antaa uutta noutaessa pois.
Lopulta toinen vaihe oli simppelimpi ja vähemmän stressaava tapaus kuin olin odottanut. En sanoisi, että se oli ihan turha kokemus, sillä mukaan lähti varmasti ihan hyödyllisiä vinkkejä, etenkin jos on ajamassa pian ensimmäistä kertaa talvikeleillä, kuten minä. Onhan tuo aikamoista rahastusta kuitenkin, lähes 300 euroa yhteensä seitsemästä tunnista. Joka tapauksessa toista vaihetta ei kannata jännittää tai jättää viime tippaan, sillä se on lopulta aika harmiton kokemus, ja siitä voi oppiakin jotain hyödyllistä. Stressaavinta tuossa oli ajon arviointi, kun piti ajaa oudolla autolla opettajan istuessa siinä vieressä. Tuon vuoksi ei kuitenkaan kannata viettää unettomia öitä, kyseessä ei ole mikään inssi ja pääasia on, että ajaa liikennesääntöjen mukaan.
Viimeksi mainitsin Jerichon katselun jälkeen, miten Miracles-sarja pitäisi hommata dvd:llä, kun se on ollut pitkään aikomuksena. Vanha nettikamu Toni sitten laittoi viestiä, että hänellä olisi ylimääräinen kappale Miraclesia, jonka saisin ilmatteeksi. Hienoa ja vallan ilahduttavaa oli tämä, ja kiitoksena lähetin Tonille Derren Brown -dvd:n, vähän postissa naarmuuntuneen mutta ongelmitta minulla pyörineen, jonka kuitenkin tilasin aikoinaan uudestaan, että jos tulisi jotain toisto-ongelmia joskus. Toivottavasti levy pelittää Tonilla ja Mervillä ongelmitta. Itse kipaisin hakemassa Miracles-boksin postista perjantaina, muoveissa ja uudenveroisena. Hieno homma, olipas se ystävällistä, kiitoksia vielä Tonille! Miraclesista lisää myöhemmin.
Hassua, kun viime vuonna harmittelin blogissa, että Robert Altmanin Imagesia ei saanut enää oikein mistään dvd:llä, ja kaveri sitten ilmoitteli että hänellä on se. Sain sitten ostettua leffan itselleni.
Oheisessa kuvassa näkyy myös toinen uusi levyhankinta, Lappeenrannan Anttilasta perjantaina ostamani Vacancy-blu-ray. Vacancy on kiinnostanut nähdä jo pitkään, en tiedä miksei sitä tullut vuokrattua aikoinaan kun oli tilaisuus. Leffa ei ainakaan ole tullut vastaan täällä Makuunissa käydessä, eikä sitä ole kirjastoissa saatavilla, joten kahdeksan euron hintaan ostopäätöstä ei tarvinnut hirveästi pähkäillä.
Precious (5/5) oli erinomainen, eikä läheskään niin masentava kuin olin odottanut, vaikka ankeutta leffassa piisasikin. Odotin kai jotain Todd Solonzin versiota tarinasta, oikein kurjaa ja kyynistä kuvausta ison tytön ankeasta elämästä. Mariah Carey veti roolinsa hyvin, aika vähänpä tuota tosin näkyi.
An Education (4½/5) oli mainio tosipohjainen draama, joka kannattaa myös katsastaa. Mitäpä siitä hirveästi jauhamaan, ainakaan tähän kellonaikaan. Tosi hyviä näyttelijöitä, kaunista kuvastoa, diibadaaba. Jos pelkona on, että tämä on romanttinen lässynlässydraama, niin ei se ole.
The Book of Eli (4/5) oli varsin kiva. Lopunajan kuvastoa, hyvää toimintaa, Denzel Washington sympaattisena badassina ja Gary Oldman pahiksena. Vaikea kai tuota reseptiä on tyriä, ja minulle tämä kelpasi.
Neil Jordan on hyvässä vedossa. Viimeksi The Brave One ja nyt Ondine (4/5), hyvä draama, jossa Colin Farrellin esittämä kalastaja nostaa merestä muistinsa menettäneen naisen. Kiva tunnelma tässä, ei nyt mitään vuoden suurimpia suosikeita tai sinänsä mitään mullistavaa, mutta tsekkaamisen arvoinen.
Office Spacen ja Idiocracyn jälkeen Mike Judgen Extract (3/5) oli pettymys. Sinänsä ihan katsottava, mutta leffassa oli ehkä pari oikeasti naurattavaa kohtaa. Kai tästä toivottiin jonkinlaista Office Spacen hengenheimolaista, tällä kertaa johtoportaan vinkkelistä, mutta ei se nyt ihan toiminut.
Un prophète (5/5) eli Profeetta oli loistava vankilaleffa, jossa seurataan nuoren miehen edesottamuksia tämän saatua kuuden vuoden tuomion. Tahar Rahim on pääroolissa huippu, eikä kahden ja puolen tunnin mittainen leffa päässyt pitkästyttämään.
Edes Clint Eastwood ei saa rugbyä vaikuttamaan mielenkiintoiselta Invictuksessa (3½/5). Musiikit muistuttivat vähän liikaa Gran Torinon sävellyksiä, kaikki hahmot olivat pyhimyksiä eikä niissä pallopeleissä ollut hirveästi jännitettä. Ihan jees, mutta ei tätä uudestaan jaksaisi katsoa.
Täytyy yhtyä kuoroon, Glee on erinomainen sarja. Ykköskauden blu-ray-boksi (5/5) tuli katsottua viikolla loppuun. Odotin kyllä, että sarja olisi hyvä, kun sitä oli niin kehuttu, mutta kieltämättä suhtauduin pienellä varauksella siihen, että sarjassa laulettaisiin paljon. Biisit toimivat kuitenkin niin hyvin, että huoli oli turha, ja Jane Lynchin teräväkielinen ja tyly Sue Sylvester (kuvassa) on aivan loistava hahmo, joka tarjoaa aina hyvät naurut. Oli mukava ylläri, että Joss Whedon ohjasi yhden jakson. Sitten kakkoskautta odottelemaan.
Michael Haneken Time of the Wolf (3½/5). Melko ankea elokuva perheestä, joka yrittää pärjätä maailman mentyä sekaisin. Tämä ja The Road (joka oli vielä ankeampi) olisivat hyvä double feature.
Mike Leighin Naked (5/5). Suosikkini näkemistäni Mike Leighin elokuvista. David Thewlis on loistava puheliaana kusipäänä, Johnnynä, jolla riittää juttua tuikituntemattomien ihmisten kanssa. Kun tarinaan nakataan ylimielinen psykopaatti Jeremy (todella huvittava hahmo), Johnny alkaa näyttämään tämän rinnalla ihan ookoo tyypiltä.
Moon (5/5), jo toista kertaa, tosin ensimmäisen kerran (CDonista tilatulta) blu-raylta, Makuunissa kun ei aikoinaan ollut tarjolla kuin dvd-julkaisu. Loistava leffa toisellakin katselukerralla. Clint Mansellin score (kuunneltavissa Spotifyssä) on mieleenpainuvimpia, mitä on vastaan tullut. Viime vuoden paras scifi-leffa ja vuoden suurimpia suosikeitani muutenkin.
TV-sarjapuolella tuli katsottua loppuun The Big Bang Theoryn kolmoskausi ja Housen kuutoskausi, mainioita molemmat. TBBT:ssä parissa jaksossa mainittiin Babylon 5, jälkimmäisellä kerralla jopa kuului pätkä B5-musiikkia TV:stä. Hauskaa, B5-viittauksia on tullut todella vähän vastaan sarjoissa. TBBT:n lisäksi mieleen tulee vain Spaced.
Housessa jälleen hyvä kausi, ja oli kivaa päästä taas lukemaan lääkärin jaksoarvioita ja kuulla, mitä virheitä lekurit/kirjoittajat tekivät jaksoissa.
Jericho tuli aloitettua, takana yhdeksän jaksoa. Pientä alkukankeutta tässä, enemmän toteutuksen kuin käsiksen osalta, eivätkä kaikki näyttelijät ole ihan nappivalintoja rooleihinsa, mutta kiva sarja kuitenkin, 4/5 pojoa näkemäni perusteella. Pohjimmiltaan tämä on pikkukaupunkiin sijoittuva draama, mukana sitten välillä toimintaa/jännäriä. Skeet Ulrich on sarjan kantava voima, ja tästä tuli mieleen, että voisi viimein hommata miehen tähdittämän Miraclesin, josta olen nähnyt muutaman jakson. Se oli näitä X-Filesin vanavedessä tulleita yhden kauden ihmeitä, ei nyt mikään huippu, mutta ihan viihdyttävä.
Viime merkinnän jälkeen on tullut taas jokunen levyhankinta: Assassin's Creed II (PS3), Glee season 1 (blu-ray), Fringe season 1 (blu-ray), Dead Set (dvd), The Big Bang Theory season 3 (blu-ray), Supernatural season 5 (blu-ray), Odyssey 5 - The Complete Series (dvd), House season 6 (blu-ray), Flight of the Conchords: I Told You I Was Freaky (cd), Moon (blu-ray), Californication season 2 (dvd) ja Jericho - The Decisive Boxset (dvd).
Assassin's Creed II:a en ole ihan hirveästi ehtinyt vielä pelailla, mutta joitakin tunteja kuitenkin, hyvä peli. Gleen ykköskausi on loppumaisillaan, sarja on mainio ja Jane Lynchin Sue Sylvester loistava hahmo. Jäi aikoinaan harmittamaan, kun en tilannut Amazon.comista Fringen ykköskauden blu-rayta, kun sitä sai halvalla. Nyt hinta aleni Amazon.co.uk:ssa samalle tasolle (pari kymppiä), joten piti hankkia.
Dead Setin (Big Brother + zombit) sai Amazon UK:sta vajaalla viidellä eurolla. En ole vielä katsonut. The Big Bang Theoryn kolmoskausi on taas ollut hyvä, blu-ray-julkaisussa 23 jaksoa on ahdettu kahdelle levylle. Supernaturalille oli hienoa saada pitkästä aikaa jatkoa. Olen katsonut jakso per päivä -tahtia (kun on ollut aikaa), kuusi jaksoa takana, olen tykännyt kovasti.
Peter Wellerin tähdittämää Odyssey 5:ttä ei tainnut tulla seurattua mitenkään säännöllisesti telkusta, meni vähän ohi, mutta muistelen että sarja vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Tietty tässäkin sitten lopussa ärsyttävät kaikki auki jäävät juonikuviot, kun sarja lopetettiin yhden kauden jälkeen, mutta piti tämä silti hankkia, etenkin kun maksoi käytettynä vain kympin. Seuraava yhden kauden scifittely voisi olla vaikka Defying Gravity.
Housen kuutoskautta on tullut katsottua aika tiiviiseen tahtiin, nyt ensimmäistä kertaa blu-raylla, ja laatu on erinomainen. Sarjan alkupään dvd-kuvanlaatu oli niin onnetonta, että toivottavasti julkaisevat niitä joskus uudestaan BD:llä. Kausi on ollut erittäin hyvä. Flight of the Conchordsin kakkoskauden soundtrack-cd:n sai Huuto.netistä uutena (muoveissa) postikuluineen 5,55 eurolla. Pitihän se noin halpasella hankkia, tosin koska en ole vielä nähnyt kakkoskautta (pitää hommata S1&S2-boksi), en ole voinut kuunnella levyä.
Moon oli viime vuoden suosikeitani, joten piti nyt hommata kun CDonista sai 10,40 eurolla blu-rayn. Sieltä lähtivät myös Californicationin kakkoskausi ja Jericho - The Decisive Box Set. Aloitin tässä vähän aikaa sitten Californicationin ykköskauden. Sarja on varsin hyvä ja kaudet ovat melko lyhyitä, joten oli sama tilata nyt tuo kakkoskausi, kun sen sai tuolta CDonista alennuskoodilla 14,95e:llä.
Jerichon hankkimista olen pohtinut pitkään, ja olin iskenyt silmäni Amazon UK:n 30.9. julkaistuun boksiin, jossa olisi molemmat kaudet sekä bonuslevy (yhteensä kahdeksan levyä). Yllätys oli suuri, kun laitoin CDoniin Jericho-haun, ja tajusin, että tuo boksi oli julkaistu täällä jo toukokuussa. Eikä siinä vielä kaikki, tuo oli nimittäin tarjouksessa alle puoleen hintaan (19,90e, nyt se on taas 43,95e). Amazonissakin se maksoi reilut neljä kymppiä. Niin tuli saatua Jericho viimein kokoelmaan hyvään hintaan. Toivottavasti vain pidän sarjasta, en nimittäin ole nähnyt sitä jaksoakaan.
Viime kerran jälkeen katsotut leffat:
- I Could Never Be Your Woman (3½/5) - Clueless-kirjoittaja-ohjaajan kiva romanttinen komedia, Paul Rudd ja Michelle Pfeiffer. Olisi ollut neljän tähden leffa ilman Tracey Ullmanin täysin turhaa, Pfeifferin päänsisäistä Mother Nature -hahmoa. - Ben X (4/5) - 2010 (4/5) - Hauskaa, että tämä tuli katsottua ensimmäisen kerran vuonna 2010. - Orphan (4½/5) - Paranoid Park (3½/5) - The Notebook (4/5) - Caché (4½/5) - Taisi olla vähän Lost Highwaysta lainattu alkuasetelma, mutta mikäpä siinä. - The Flock (3½/5) - Babylon A.D. (3½/5) - Ondskan (5/5) - Trust the Man (3½/5) - The Haunting in Connecticut (3/5) - Where the Buffalo Roam (3½/5) - Hauska nähdä, miten samankaltaisia Murrayn ja Deppin Hunter S. Thompsonit ovat, toisaalta Murray ei hävinnyt rooliinsa kuten Depp. - Slaughterhouse-Five (4½/5) - Tässä oli loistava kaahailukohtaus, joka oli samalla hauskimpia juttuja mitä olin nähnyt vähään aikaan. - Last Exit to Brooklyn (4/5) - Perustuu Hubert Selby Jr.:n kirjaan. Yhtä pirteää kamaa kuin Unelmien sielunmessu. - Derailed (3½/5) - Cassandra's Dream (3/5) - Fish Tank (5/5) - The Ghost Writer (4½/5) - Awake (3/5) - Hayden Christensen pälättää tässä paljon päänsä sisällä, mikä ei vähemmän yllättäen toimi ihan kybällä. - Greenberg (5/5) - Draamakomedia The Squid and the Whale -ohjaajalta, Ben Stiller pääosassa. Tajusin tämän jälkeen, että Baumbach ohjasi myös Margot and the Weddingin, joka piti jättää alkupuolella kesken, kun ei napannut. Tästä pidin todella paljon, piti myös ostaa iTunesista Serge Gainsbourgin Melody-kipale, joka kuului leffassa. - Cocoon (4/5) - Reservation Road (4/5) - The Night Listener (4/5) - Robin Williamsin tähdittämä kelpo trilleri.
SyFy on lopettanut Battlestar Galactican prequel-sarja Caprican, joten se jäi sitten yhden kauden eli 18 jakson mittaiseksi. Olen tästä nähnyt vasta pilotin, joka julkaistiin dvd:llä. Se oli ihan ookoo, ei niin hyvä että tuo uutinen olisi mitään suurta ahdistusta tuottanut. Pitää katsoa sarja jahka julkaisevat levyllä, saa nähdä kuinka paljon sen lopetus lopulta harmittaa.
