Uncharted 2 tuli pelattua läpi normaalilla vaikeustasolla kolmessa päivässä. Ei nyt sinänsä hirveän pitkä aika, mutta parempi näin kuin että jumahtaa johonkin ja kiinnostus peliin lopahtaa. Lisäksi verkkopeli on niin hauska, että se pitää pelin pitkäikäisenä. Tauon jälkeen ehkä tulee myös pelattua taas yksinpeliä suuremmalla vaikeustasolla. Joka tapauksessa erinomainen peli. Ajattelin aina vähän, ettei konsoliohjaimella tulisi tarkasta tähtäyksestä mitään, etenkin näppis+hiiri-yhdistelmään tottuneena, mutta yllättävän luontevasti ja tarkasti se tuossa onnistuu.
Lauantain The Box -näytökseen enää neljä päivää. Lostin viitoskauden blu-rayn pitäisi myös tulla tällä viikolla, mikä päättää vuoden ja viiden kuukauden hartaan odotuksen. Osapuilleen sen verran on sitten kulunut aikaa siitä, kun neloskauden finaali tuli katsottua Nelosen netti-tv:stä. Uuden kauden alkaessa en sitten halunnut enää katsoa sitä läppärin näytöltä, kun voisin katsoa sen myöhemmin tv-ruudulta surroundien kera. Lostin viitoskauden DVD ilmestyi viime perjantaina Suomessa, näkyi maksavan Anttilassa melkein yhtä paljon kuin mitä tuo blu-ray-julkaisu tuli Amazonista maksamaan.
Amazonista on lisäksi lähdössä
Curb Your Enthusiasm S1-S6-boksi, joka hyvässä lykyssä voisi ehtiä perjantaiksi, mutta voi olla että menee ensi viikon alkupuolelle. Pari-kolme jaksoa sekä klippejä sarjasta nähnneenä houkutus vei viimein voiton, varmaan osaksi siksi kun ostin juuri paremmalle puoliskolle synttärilahjaksi kaikki kymmenen kautta sisältävän
Friends-boksin ja halusin itsellenikin huumorii.
Jenkkilän Amazonista on puolestaan tulossa tuore Galactica-leffa The Plan blu-raylla. En halua kuulla siitä mitään arvioita ennen kuin olen nähnyt sen, ainoa näkemäni kommentti oli IMDb:n Galactica-foorumilla, jossa joku kehui sitä otsikossa. Sen kanssa tulee vielä Bruce Campbellin kirja
If Chins Could Kill, joka oli jossakin välissä tarjouksessa $5.98:lla, joten piti viimein tilata se.
Mitä on sitten enää jäljellä loppuvuodelle sarjojen saralla? Mahdollisia hankintoja olisivat Louis Therouxin
uusin julkaisu,
Entouragen viitoskausi,
ER:n viimeinen kausi (vaatisi kuitenkin jonkinlaisen hinnanalennuksen), ainakin tällä hetkellä ennakkotilauksessa oleva, ensi kuussa ilmestyvä
The Sarah Connor Chronicles S1&S2 -blu-ray ja
30 Rock S3 jos ei malta odottaa ensi kevään R2-julkaisua.
Nähtäväksi jää, milloin
Breaking Badin kakkoskausi ilmestyy, ovat sentään hinnan saaneet lisättyä. Se pitää kuitenkin hommata heti. Sama tilanne
In Treatmentin ja
True Bloodin kakkoskausien kanssa, kaikki loistavia sarjoja.
Siinäpä niitä, ainoa jonka nyt keksisin noiden lisäksi olisi Damagesin kakkoskausi, mutta odottelen että saan sen halpasella, kun se ei ilmeisesti ole niin hyvä kuin eka kausi. Olisi kyllä juuri saanut S1&S2-yhteissetin 15 eurolla pkuluineen Amazonista, mutten viitsinyt tilata kun oli näitä tilauksia jo tälle erää ihan riittävästi.
Eilen tuli pyydettyä arvostelukappaleet (joita ei tarvitsisi palauttaa) dvd-julkaisuista
Franklyn ja The
Great Buck Howard, joten saapa nähdä kuuluisiko niitä tällä viikolla tai ylipäänsä ollenkaan.