tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Postinjakaja töppää

Posti toi tänään pari pakettia. Miia oli ollut suihkussa, kun postinjakaja oli soittanut ovikelloa. Kun hän oli päässyt ovelle, oli postinjakaja poissa, mutta paketit makoilivat viereisen patterin päällä, mistä kuka tahansa olisi voinut hoksata ne ja poimia talteen. En tiedä, aikoiko postinjakaja jättää ne siihen odottamaan vastaanottajaansa, unohtiko hän ne vai aikoiko hän napata ne mukaansa vietyään postit ylempiin kerroksiin (kerran, kun en ollut päässyt ovelle ajoissa, jäin odottelemaan käytävälle kun jakelija jakoi postit ylempiin kerroksiin). Aika outoa joka tapauksessa. Hyvä että Miia sattui nyt olemaan kotona ja huomasi paketit.
Amazonin kookkaasta paketista paljastui kaksi cd:tä, L7:n The Beauty Process ja Mazzy Starin So Tonight That I Might See. Ensimmäinen on entuudestaan tuttu, jälkimmäinen vaikutti hyvältä, mitä ehdin päivällä vähän kuunnella. Toinen, AxelMusicista tullut paketti sisälsi Freaks and Geeks -boksin. En ole nähnyt sarjasta aiemmin kuin lähinnä pätkiä.
Varmistui samalla, että tuolta voi yhä tilailla R1-levyjä ilman huolta tullimaksuista. Boksi tuli postissa kahdeksassa päivässä.

Käväisin eilen aamuvarhain kahdessa Anttilassa katsastamassa, olisiko alennusmyynnissä mitään hyviä dvd-(sarjaboksi)tarjouksia, mutta eipä näkynyt mitään mielenkiintoista. Ehdinkin paluubussiin aiemmin ostamani lipun ollessa vielä voimassa. Leffoja nyt ei enää tee paljoa mieli haalia kasaan, kun jossakin vaiheessa kuitenkin tulee siirtyminen Blu-rayhin. Sarjabokseja kuitenkin viitsii vielä hankkia, Lostin kolmoskausi tosin on ehkä sellainen, jonka hankkimista lienee paras lykätä Blu-ray-aikaan. Etenkin kun tietää, ettei niitä jaksoja kuitenkaan ehdi katsoa milloinkaan lähitulevaisuudessa, ja silloinkin tulee katsottua ensin kaksi ensimmäistä kautta.

Lostin neloskauden finaali onkin jo näkynyt telkkarista, joten kerrankin Suomessa ja jenkeissä ollaan samassa kohdassa. Täten netissä voi huoletta lueskella Lost-aiheisia sivuja ja artikkeleita. Tässä nyt joitakin:

  • Dark Ufo - Screencaps and Easter Eggs
  • Lostpedia
  • TV Squad: Lost
  • Octagon - Lostin tekijöiltä taas ajanvietettä jatkoa odotellessa
  • Entertainment Weekly: All About Lost
  • Harold Perrineau puhuu Lost-kokemuksestaan
  • The Fuselage - näyttelijät saattavat joskus vastata kysymyksiin
  • BuddyTV: Lost News
  • Lost Review
  • keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

    Crackin'

    Päivän saalis:
    En seurannut Crackeria (Fitz ratkaisee) aikoinaan, tosin muistan ainakin jotain jaksoa katsoneeni kerran. Ykköskauden arvostelua lukiessani tuumasin, että pitäisi varmaan katsastaa se, ja tänään boksi lähti Anttilasta mukaan. Across the Universe ja The Darjeeling Limited tulivat arvosteltaviksi (lainaan), hienoa nähdä uusi Wes Anderson -leffa (Darjeeling, siis). Posti toi myös CDonista tilatut soundtrackit.

    Viime yönä siinä kymmenen yli kahdelta nukkumaan mennessäni olin ollut valveilla putkeen 37 tuntia. Pahin väsymys iski illalla töissä näyttöä tuijottaessa, kotiin päästyäni puolenyön jälkeen oli sitten melko pirteä olo. Katsoin Gilmore Girlsiä. Eilen näin töihin mennessäni Pekka Karhuvaaran, tänään bussilla keskustaan mennessäni hoksasin autossaan kännykkään puhuvan Hjallis Harkimon.

    tiistaina, kesäkuuta 17, 2008

    Musiikkia

    Pitkästä aikaa tuli tilattua jotain AxelMusicista Viimeksi kun olen tilannut tuolta, siellä ei ollut postituskuluja. Harmillisesti tilanne on muuttunut, ja nyt niitä joutuu maksamaan, mutta palvelu sentään näyttäisi olevan yhä hyvää ja ripeää.

    Ilouutinen tuli vastaan Google Newsissä: The Organ tekee vielä yhden, kuusi biisiä sisältävän levyn. Käväisin viikonloppuna taas Levykauppa Äxässä, mistä lähtivät mukaan L7:n Bricks Are Heavy ja Smell the Magic, jotka ovat entuudestaan tuttuja, tosin jälkimmäistä en ole tainnut cd:ltä kuulla. Noiden lisäksi ostin vielä Mobyn Everything is Wrongin, jota ei ole tullut kuultua vuosiin.

    CDonin levyalesta on tulossa Buffy-soundtrack (noh, se on Buffy, ja on siinä sentään ainakin Wild Horses) ja Wonder Boys -soundtrack. Wonder Boysin voisikin katsoa jossakin välissä taas pitkästä aikaa. Nykyään ei vain ehdi kauheasti katsomaan jo nähtyjä leffoja uudestaan. Gilmore Girlsin viitoskaudessa olen päässyt hyvään vauhtiin, jossakin puolivälin tienoilla olen.

    L7-levyt ostettuani paikallistin pitkän etsinnän jälkeen kotona bändin Hungry for Stink -levyn, jonka muistin nähneeni. Minulla pitäisi olla myös The Beauty Process, mutta ei nyt ollut mitään hajua, missä se mahtaisi olla, joten laitoin sen Amazonista tilaukseen. Sen kanssa otin vielä Mazzy Starin levyn, jonka Fade Into You -kipaleen käyttö oli parasta Swept Awayssa. En ole ollut kovin hyvä organisoimaan cd-levyjäni, mutta nyt kokosin niitä siistiin riviin hyllyyn.

    Levykauppa Äxässä otin levyt mukaan kaupan pussukassa. Siinä luki "Levykauppa-Äx".

    torstaina, kesäkuuta 12, 2008

    Äx-files

    Olin jo kutakuinkin luopunut toivosta, että Englannin Amazonista 4. maaliskuuta tilaamani The Organin levy tulisi ikinä. Olin saanut "Still Want it? We'll keep on trying" -sähköpostin jo kolmesti (14.3., 17.4. ja 17.5.), joten aika toivottomalta vaikutti tilanne, jos asia ei kerran kolmessa kuukaudessa ollut edennyt mitenkään. Mutta älähän mittään, 6. kesäkuuta tuli sähköposti, että "your Amazon.co.uk order has dispatched"; levy oli sitten ties mistä Timbuktusta löytynyt. No, nyt Amazonissa näkyisi olevan pari kappaletta saatavilla. Paketti, sisällään uutukainen levy, tipahti eilen postiluukusta. Kiva oli saada viimein It's Time to Go cd:llä. Eli jos ei muualta ole jotain saamassa, niin ei kannata perua tilausta, jos vain jaksaa odotella.

    Eipä ole kovin pitkä aika siitä, kun vaihdatin pyörän takakumin. Tänään sitten aamupäivällä matkalla autokouluun takarengas meni jotenkin vinoon ja jumiin, eikä sille voinut oikein mitään. Kiikutin pyörän sitten Töölön Urheilutalon pyöräparkkiin ja odottelin muutaman minuutin bussia. Ehdin sentään tunnille.

    Puolentoista tunnin session jälkeen käväisin kaupungilla ja huvikseni poikkesin Levykauppa Äxään. Jotenkin en odottanut kokemukselta mitään, mutta sehän oli aika hieno liike. Isot tilat, ja hauskasti eri puolilla liikettä kuului erilaista musiikkia kaiuttimista sen mukaan, millaista musiikkia oli tarjolla, esmes jazzia jazz-osastolla. Eivät edes mitenkään sekoittuneet rasittavaksi sekamelskaksi liikkeessä, vaan aina eri osastoilla kuuli vain sitä musiikkia, mitä siellä kuului, eikä ollut mitenkään rasittavan kovalla se musiikki.

    Siellä oli kaikkea mieluista musiikkia, mitä ei normaalisti jonkun kaupan levyhyllyjä selatessa odottaisi tulevan vastaan, ts. useita levyjä esmes artisteilta Pixies, Velvet Acid Christ, L7, The Smiths, Siouxsie and the Banshees ym. Morcheebaltakin oli kohtuuhintaan hieno kolmen levyn kokoelma, jolla olisi näppärää tutustuttaa joku bändiin, mutta noh, ovatpa ne biisit jo suurimmalti osin levyillä ennestään. Otin jo kätöseen Pixiesin Surfer Rosan, The Smithsin Hatful of Hollowsin ja jonkun Siouxsien kahden levyn sinkkukokoelman, mutta sitten laitoin ne pois ja säästin rahani. Hyviä soundtrackejakin olisi ollut. Tekisi kyllä mieli kartuttaa hieman cd-kokoelmaa, mutta katsoo nyt. Eihän niitä kaikkia hyviä tarvitse toki kerralla ostaa. Jos vaikka yhden viikossa hommaisi tai vastaavaa.

    Aika kiireistä ollut tässä viime aikoina autokoulun ja töiden vuoksi, vielä kun nyt kesäkuussa tuli kaksi lisätuntia arkipäivien netti-tv-vuoroihin. Aloitin viimein Gilmore Girlsin viitoskauden, jota on nyt neljä jaksoa takana. Ainakin osa jaksoista vaikutti tutuilta, mutta paras vain katsoa eteenpäin, ei jaksa alkaa selvittelemään mihin on sarjassa jäänyt, menee liian vaikeaksi. Undeclaredista katsoin pilotin, joka olikin jo entuudestaan tuttu. Actionia on myös tullut katsottua jokunen jakso.

    Eipä tässä ole enää kuin reilut pari viikkoa töitä, sitten heinäkuu lomaa, mitä nyt autokoulua on vielä silloin jonkin verran.

    torstaina, kesäkuuta 05, 2008

    Roipetta

    Viimeisimmät dvd-hankinnat:
    The Officen joulujaksot olin nähnyt kerran, aikoja sitten. Extrasin jouluspessusta on tulossa extroilla varustettu R2-julkaisukin, mutta ilmeisesti aikaisintaan syksyllä, joten enpä jaksanut enää odotella. Tali-Ihantala 1944 tuli arvosteltavaksi, eikä sitä näemmä tarvitse palauttaa. Action, Weird Science (kaudet 1 ja 2) ja Judd Apatowin Undeclared (Suomessa näkyi nimellä Ihan pihalla) ovat erinomaisia komediasarjoja, jotka ovat olleet pitkään hankintalistalla.

    Babylon 5-käsiskirjojen kolmiosaisen Other Voicesin (joissa loput julkaisemattomat käsikset kirjoittajiensa lätinöiden kera) Vol. 1 tuli taannoin postissa. Joitakin päiviä myöhemmin tuli sitten toinen samanlainen. Pelkäsin jo, että ovat laskuttaneetkin kahdesti, mutta eivät olleet. Joku töppi vain tapahtunut. Myöhemmin luin, että varhaisissa kappaleissa oli tullut virhe takakanteen ja jotain sinänsä mitätöntä kai sisäpuolellekin, jotka oli korjattu sittemmin. Vertailin kirjojeni takakansia, ja erilaisiahan ne olivat:
    Maanantaina aloitettiin autokoulu, jota on seuraavan kerran tiistaina. Sinne on noin vartin pyöräilymatka. Ihan leppoisaa on ollut. Päivän päätteeksi on tullut hyvin uni, kun on pitänyt tällä viikolla mennä aamulla puoli seitsemäksi töihin ja autokouluun viideksi.