tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Postinjakaja töppää

Posti toi tänään pari pakettia. Miia oli ollut suihkussa, kun postinjakaja oli soittanut ovikelloa. Kun hän oli päässyt ovelle, oli postinjakaja poissa, mutta paketit makoilivat viereisen patterin päällä, mistä kuka tahansa olisi voinut hoksata ne ja poimia talteen. En tiedä, aikoiko postinjakaja jättää ne siihen odottamaan vastaanottajaansa, unohtiko hän ne vai aikoiko hän napata ne mukaansa vietyään postit ylempiin kerroksiin (kerran, kun en ollut päässyt ovelle ajoissa, jäin odottelemaan käytävälle kun jakelija jakoi postit ylempiin kerroksiin). Aika outoa joka tapauksessa. Hyvä että Miia sattui nyt olemaan kotona ja huomasi paketit.
Amazonin kookkaasta paketista paljastui kaksi cd:tä, L7:n The Beauty Process ja Mazzy Starin So Tonight That I Might See. Ensimmäinen on entuudestaan tuttu, jälkimmäinen vaikutti hyvältä, mitä ehdin päivällä vähän kuunnella. Toinen, AxelMusicista tullut paketti sisälsi Freaks and Geeks -boksin. En ole nähnyt sarjasta aiemmin kuin lähinnä pätkiä.
Varmistui samalla, että tuolta voi yhä tilailla R1-levyjä ilman huolta tullimaksuista. Boksi tuli postissa kahdeksassa päivässä.

Käväisin eilen aamuvarhain kahdessa Anttilassa katsastamassa, olisiko alennusmyynnissä mitään hyviä dvd-(sarjaboksi)tarjouksia, mutta eipä näkynyt mitään mielenkiintoista. Ehdinkin paluubussiin aiemmin ostamani lipun ollessa vielä voimassa. Leffoja nyt ei enää tee paljoa mieli haalia kasaan, kun jossakin vaiheessa kuitenkin tulee siirtyminen Blu-rayhin. Sarjabokseja kuitenkin viitsii vielä hankkia, Lostin kolmoskausi tosin on ehkä sellainen, jonka hankkimista lienee paras lykätä Blu-ray-aikaan. Etenkin kun tietää, ettei niitä jaksoja kuitenkaan ehdi katsoa milloinkaan lähitulevaisuudessa, ja silloinkin tulee katsottua ensin kaksi ensimmäistä kautta.

Lostin neloskauden finaali onkin jo näkynyt telkkarista, joten kerrankin Suomessa ja jenkeissä ollaan samassa kohdassa. Täten netissä voi huoletta lueskella Lost-aiheisia sivuja ja artikkeleita. Tässä nyt joitakin:

  • Dark Ufo - Screencaps and Easter Eggs
  • Lostpedia
  • TV Squad: Lost
  • Octagon - Lostin tekijöiltä taas ajanvietettä jatkoa odotellessa
  • Entertainment Weekly: All About Lost
  • Harold Perrineau puhuu Lost-kokemuksestaan
  • The Fuselage - näyttelijät saattavat joskus vastata kysymyksiin
  • BuddyTV: Lost News
  • Lost Review
  • 2 Comments:

    Blogger Mari said...

    jakaja jätti nuo paketit oven taakse odottelemaan juurikin sen takia, että aika turha niitä olis ollu raahata mukanaan johonkin ylimpään kerrokseen. vaikea jakaa postia jos yrittää samalla pitää kainalossa tuonkin kokoisia paketteja.

    ideana siinä on myös se, että jos vaikka se asiakas sattuis heräämään ja avaamaan oven sillä aikaa kun käy jakamassa muun rapun niin sais vielä toimitettua ne paketit siinä perille eikä tarvis raahata niitä takas postille jne..

    1/11/2009 1:51 ip.  
    Blogger Atso Suopanki said...

    Jepulis, ihan hyvä niin, tuolloin tosiaan huoletti, että jos se vain jätti ne siihen lähtiessään talosta, mutta eipä tosiaan.

    1/11/2009 6:19 ip.  

    Lähetä kommentti

    << Home