maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Astrodamus - osa 2

Viimeksi varoitin Yhdysvaltain terrori-iskuista, tällä kertaa väläytän jotain Suomen tulevaisuuden tiimoilta. Eli lisää vähäpäisiä koevastauksia, olisikohan tämäkin about vuodelta -98.

Tunnisteet:

torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Katsottua

Ilman turhia lässytyksiä, pidin kybällä sekä Death Proofista että Zodiacista. Hassua, miten DP:ssä Sydney Tamiia Poitier puhui hyvin samantyylisesti kuin Thurman Pulp Fictionissa, ellen sitten vain kuvitellut. Leffareissut sujuivat melko häiriöttömästi, DP:ssä vain tietty taakse tuli istumaan kokispulloaan ilmeisesti jalkaansa vasten naputteleva miekkonen, joka kävi ainakin kahdesti WC:ssä (tai missä lie) elokuvan aikana. Lopetti naputtelun onneksi lopulta ja säästyin sydäriltä.

Supernaturalin 17 näkemätöntä jaksoa hujahtivat kolmessa päivässä. Lisää, kiitos. Viiden ekan jakson näkemisestä on aikaa, mutta sanotaan nyt silti, että kauden heikoin jakso on helppo nimetä: Route 666. Tappaja-aaveauto, eijei... Oli hauskaa huomata X-Files-veteraanien, John Shibanin ja Kim Mannersin olevan vahvasti sarjassa mukana, plus David Nutter pilotin ohjaajana. Nutterin hoksasin nyt kotelosta, ellen välttämättä aikoinaan jaksoa katsoessa.

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Proof of Death

Olen katsonut tänä vuonna teatterissa vain Children of Menin. Jatkoa seuraa tänään ja huomenna:

tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Herätys

Herätessani sikeästä unesta vilkaisen rannekelloani. Kymmenen yli yhdeksän. Työvuoroni on alkanut iltakuudelta. Yli kolme tuntia myöhässä. Paniikki iskee. Olenko nukkunut koko päivän ohi, vai enkö vain ole laittanut herätystä varmuuden vuoksi ottaessani päiväunet? Minulla ei ole mitään muistikuvaa asiasta. Kukaan ei ole soitellut töistä perääni. Eikö kukaan ole huomannut poissaoloani? Haparoin jääkaapin ovelle ja varmistan, että olen todellakin iltavuorossa. Kyllä olen. Nakkaan jääkaapista pari jogurtia ja kiisselin kassiini. Kiskon vaatteet päälleni, nappaan matkakortin sekä kulkuluvan ja kiiruhdan ovesta ulos. Hissiin astuessani toivon, että ehdin töihin edes kymmeneksi. Alhaalla katson ovesta ulos. Aika kirkasta kellonajan huomioon ottaen. Joku nainen istuu autossa tien laidassa. Katson kännykän kelloa. Se näyttää 9.17. Paniikki tekee tietä helpotukselle. Nyt onkin aamu, työt alkavat vajaan yhdeksän tunnin kuluttua. Palaan huojentuneena sisälle ja unohdan eväät päiväksi kassiini pilaantumaan.

sunnuntai, kesäkuuta 17, 2007

Koevastauksia - osa 1

Joululomalla Kuusamossa käydessäni otin sieltä mukaan läjän vanhoja koevastauksiani, kaikki taisivat olla lukioajoilta. Nyt kun tuossa printterissä on skanneri, voin nakata noita tänne. Ensimmäisenä vuorossa vastaus historian ja yhteiskuntaopin kokeen kysymykseen (jota ei ole tallessa) vuodelta 1998.

Tunnisteet:

lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Tulostinostoksilla

Käväisin eilen ostamassa uuden tulostimen tuon viime vuoden keväänä ostetun halpis-HP:n tilalle. Musteen löytäminen tuolle on välillä ollut vähän onnenkauppaa. Tässä taannoin ostin Anttilasta uuden patruunan, josta sitten puuttui se suojateippi, ja musta tulostui harmaana. No, sain kuitenkin kaupasta uuden tilalle. Nyt sitten M:n gradu ei tulostunut minun koneelta ihan täysin oikein, ja hänen koneeltaan ei voi tulostaa kun tulostimen ajuri-cd on hukassa. Ajattelin, että nyt ei sitten hommata mitään halpisvehjettä, eikä ainakaan HP:tä. Stockmannilla päädyin kuitenkin ostamaan osapuilleen halvimman vehkeen (Canon Pixma 160, 79,90e), koska Canon Pixma 170 (89,90e) oli loppunut ja sitten hinnat menivät vähän turhankin korkeiksi.

Kotona purin toosan laatikosta, liitin virtajohdon ja aloin asentamaan mustepatruunoita tulostimen kannen & skannerin alle vasempaan laitaan. Ongelma vain oli, etten osannut tehdä sitä. Minimalistisista ohjeista ei ollut apua, patruunat eivät naksahtaneet paikoilleen ja ihmettelimme, miten ne voisivat yleensä kiinnittyä mihinkään. Kirosin jo Canonia ja kaipasin HP:n simppeliä asennusta. Noin puolentoista tunnin pähkäilyn jälkeen luovutin ja kannoin laatikon takaisin liikkeeseen. Totesin myyjälle, että joko tämä on hajalla tai sitten pitää olla joku insinööri osatakseen laittaa patruunat paikalleen. Tämä lähti suosiolla hakemaan jotain ATK-osaajaa, jolle sitten vakuuttelin, etten ole ihan täysidiootti joka ei osaa käyttää tulostinta. Hän otti tulostimen pöydälle ja laittoi virran päälle. Kun hän avasi kannen, jonka alla patruunapaikat ovat, oikealta puolen liukuivat siihen vasemmalle tutun näköiset pidikkeet, johon patruunat kiinnittyisivät. Paitsi että minulla näin ei ollut tapahtunut. Luultavasti jos olisin hoksannut sulkea kannen, sammuttaa tulostimen ja yrittää uudelleen, olisi ongelma ratkennut kotona.

Pidikkeiden liukuessa esiin totesin, ettei välttämättä tarvitsisi tehdä enää mitään, osaisin kyllä homman. Miekkonen kuitenkin laittoi patruunat paikoilleen ja kaikki näytti pelaavan. Kiitin myyjää (joka luultavasti ajatteli minun olevan jälleen yksi tyhmä asiakas, joka ei osaa käyttää tulostinta) ja lähdin kotiin, missä vehje toimi moitteettomasti. Tulostimen skannerikin pelasi hyvin, kiva kun on viimein sellainenkin.

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Leikin loppu

Olin taas unohtanut, miksen ole tilannut Play.comista mitään yli vuoteen, kunnes yritin tilata Supernaturalin ykköskauden boksin ja tuttuun tapaan sähköpostissa tuli ilmoitus, että "the card holder address you have supplied us with does not match the address they have on record". No ei varmaan täsmää, kun Play vetää oikein täytetyn lomakkeen väkisin vängällä päin persettä (katuosoitteen alun itse sensuroin, vaikkei sinänsä kyllä paljoa väliä):
Miksi se Helsinki pitää heittää siihen katuosoitteeseen kiinni? Olenko ainoa, jolla tuo osoite näkyy noin, vai onko tuo sittenkin normaalia ja vika on jossakin muualla? Playta ei tunnu kiinnostavan asiakkaidensa ongelmat, kun mitään sähköpostiosoitetta ei kerrota missään (paitsi jos vain laittaisi palautetta tuohon info@play.comiin, josta nuo ilmoitukset tulevat). Saavatpahan sitten jatkossakin pärjätä ilman minun roposiani.

lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

Musaa

Etsiskelin Morcheeban musiikkivideoita. Joistakin kivoista kipaleista löytyi vain itse tehtyjä videoita.

The Sea - Hurjan näköistä base-hyppyä
Never an Easy Way - Buffy-fanivideo
Trigger Hippie - "Brief overview of the nuclear world"
Blindfold - Oikea video
Undress Me Now - Taas oikea video
World Looking In - Kolmas
Lighten Up - Neljäs. Laulajan uuteen vaihtavan Antidote-levyn paras kipale