tiistaina, maaliskuuta 25, 2008

Cloverfield nähty

Käväistiin siis katsomassa Cloverfield tiistai-iltana Tennispalatsissa. Porukkaa oli hyvin vähän, eikä kukaan häirinnyt katsomista. Excellent. Leffa oli vallan jänskä ja mainio, en pettynyt yhtään. Hyvä että tuli nähtyä teatterissa. IMDb:ssä on sivu jatko-osalle, siitä en olekaan kuullut mitään.

Viime viikolla tuli postissa vielä The L Wordin ensimmäinen kausi. Kolmoskaudesta on enää yksi jakso jäljellä, ajattelin että voisi sitten nyt tai vähän myöhemmin katsastaa ykköskauden läpi, kun sen näkemisestä on jo aikaa. Ei sitten niin harmita uusien jaksojen puute. Neloskausi olisi R1-julkaisuna, mutta mieluummin odotan R2-julkaisua. Erinomainen sarja, tämä. En tiedä yhtään, mikä kausi Suomessa näkyy nyt.

Maanantaina illalla/yöllä tuli katsottua dvd:ltä kolme leffaa putkeen: Lions for Lambs, Sicko ja Conversations with Other Women. Keskiviikkona olisi vuorossa Day Watch. Siitä tulee mieleen, että Day Break on tulossa postissa, erinomaista, sitä olenkin odottanut pitkään. Jos joku asiasta kiinnostunut ei ole sitä huomannut, Babylon 5:n toisen kauden Suomi-boksi ("Varjot tulevat") ilmestyy tänään, kolmoskausi 25.6. Kylläpä ne nyt pukkaavat niitä ulos, kun ensin näytti, ettei edes ensimmäiselle tulisi jatkoa.

Siitä olin innoissani, kun The Invisible Manin ykköskausi tuli R1-julkaisuna. Antaa vähän lisää toivoa, että toinenkin kausi tulisi joskus levylle. 1. kauden R2-julkaisun kanssa sössittiin pahasti. Kausi laitettiin ulos kahdessa osassa, ja yksi osa oli samaa hintaluokkaa mitä kausiboksi voisi maksaa. Täyttä kiristystä, joten ei ihme jos eivät menneet kaupaksi. Minä tosin hommasin ne silloin aikoinaan.

Tuli tiistaina ennen leffaa käytyä pitkästä aikaa Verkkokauppa.comissa, mistä lähti mukaan Kingstonin 4gb:n muistitikku vajaalla 20 eurolla, ei paha. Näyttäisi olevan ihan toimiva vehje.

Maanantaina vasta tuli huomattua, että joku oli ystävällisesti vieraskirjassa (josta ilmoitukset uusista viesteistä menevät vanhaan sähköpostiin, pitäisi varmaan muuttaa se) huomauttanut, että joku oli laittanut minut Wikipedian Atso-sivulle, "tunnettuja Atsoja" -otsikon alle. Tattista vaan, vaikka tunnettavuuteni on lievästi sanoen kyseenalainen fakta. No, se on kyllä totta, että on todistettavasti ihmisiä, jotka tuntevat minut, joten ei tuo nyt ihan täyttä palturia ole. Kukaan ei kuitenkaan ole tullut kadulla hihasta nykimään, että "ootko sie se MTV3:n nettitoimittaja?", mutta tämä voi tietysti nyt muuttua.

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Lisää levyjä

Postissa tulivat Gilmore Girlsin viimeinen, seitsemäs kausi ja arvosteltavaksi & omaksi Conversations with Other Women. Muistelin aiemmin väärin, kuinka paljon olin nähnyt GG:tä. Neljännen olin nähnyt ja viides jäi sitten alkutekijöihinsä kun olisi pitänyt seurata kerran viikossa telkkarista. Kolme kautta siis katsottavana, joten ihan lähitulevaisuudessa ei tarvitse heittää sille hyvästejä.

Veronica Marsin kolmoskausikin ensimmäistä tai paria ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta vielä katsomatta. Aina kun hyvä sarja uhkaa loppua kokonaan, alan hidastaa sen katsomista. Panttasin Angelin viimeistä jaksoa kai yli vuoden, ja Firefly on yhä katsomatta loppuun.

Kuitenkin, voin kuvitella että moni olettaa yhä Gilmore Girlsin olevan jonkinlainen ihqu tyttöjen sarja, mitä se ei ole, vaan erinomaisesti kirjoitettu, fiksu draamakomedia. AICN:n Hercules rankkasi tässä sarjan vuoden 2005 kolmoseksi, Galactican ja Veronica Marsin jälkeen.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

DVD-levyjä

The Wiren kakkoskausi ja Derren Brown - Inside Your Mind tulivat postissa. The Wirestä olen nähnyt vasta ensimmäisen kauden, nyt sai viimein Amazonista kohtuuhintaan sille jatkoa. Huomasin myös, että tuo pitkän aikaa loppunmyytynä ollut Derren Brown -levy oli julkaistu jo aikoja sitten viime vuoden puolella uudestaan ja oli nyt saatavilla halpasella, joten se meni samalla tilaukseen. Nyt sitten Derren-kotelo kolisi huolestuttavasti, ja avatessani sen levy näytti tältä:
Laitoin levyn soittimeen ja katsastin vähän kaikkien chaptereiden alusta, eikä ainakaan siinä esiintynyt mitään ongelmia, joten jospa noista jäljistä ei ole sitten harmia. Ei huvittaisi alkaa postittelemaan takaisin. Olen tainnut nähdä suurimman osan matskuista (ovat tulleet telkkarista), mutta pitänee katsastaa lähiaikoina levy läpi ja varmistaa, että se toimii täysin.

maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

CD-levyjä

Tulin toisiin aatoksiin The Organin levyn suhteen, ja hyvä niin, sillä se on varsin mainio. Onnistunut ostos oli myös Mr. Airplanen Moanin', jota seuraavan levyn olenkin pitkään omistanut. Tuli samalla todettua, että Amazonin "only x left in stock" -ilmoitus pitää paikkansa ja päivittyy heti tilauksen jälkeen, kun tuon Moanin'-levyn status vaihtui kahdesta kappaleesta yhteen.

Levyä nyt kuunneltuani päätin sitten vielä hommata noita levyjä karheamman kuuloisen Red Liten, kun sitä oli enää yksi kappale varastossa. Tsekatessani CDonista, mitä se sanoisi bändin levyistä, huomasin unohtaneeni tyystin Shakin' Around -levyn olemassaolon. Sitäkin oli enää yksi jäljellä, joten sekin meni tilaukseen. Tilauksen jälkeen sen saatavuus muuttui yhdestä kolmeen viikkoon, Red Liten puolestaan yhdestä kahteen viikkoon.

The Organin levyn saatuani totesin, että bändin Sinking Hearts -levyltä, jonka biisejä oli myös Grab That Gunilla, löytyvä biisi It's Time to Go on parasta sitten siivutetun leivän, joten halusin levyn omaksein. Amazon.comista sitä ei enää saisi, Amazon UK puolestaan väitti sen olevan "in stock", joten laitoin tilauksen sisään.

14.3. tuli sieltä tilaukseen liittyen mailia, jossa sanottiin "Dear Customer, We're still trying to obtain the following item[s] you ordered on 04 March 2008" jne. ja jatkui:"Still want it? We'll keep on trying. If you want to cancel the item, please visit Your Account on the link below and click on 'Cancel items or orders'". Hoh, turha toivo, että peruisin. 15. päivä tuli jatkoa:"We wanted to give you an update on the status of your order", "We now have the delivery date(s) for the order you placed on 04 March 2008", "We have listed the item(s) below with the expected delivery date(s): Organ (Artist) "Sinking Hearts [EP]" [Audio CD] Estimated arrival date: 28/03/08 - 10/04/08"

Saapa nähdä, miten käy, jotain kehitystä kuitenkin sentään. Tilaukseni jälkeen levyn Amazon-sivun saatavuustieto on vaihtunut "in stock" -tilasta "temporarily out of stock" -tilaan. Kuitenkin, kiva kun löytyy välillä mieluista musiikkia ja artisteja, joiden levyjä oikeasti kuuntelee mieluusti läpi. Useimmiten joku tekee pari hyvää biisiä, mutta bändi ei muuten jaksa innostaa.

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Levyjä

Katsotut leffat/sarjat päivitetty taas tuonne oikeaan laitaan. Eilen tulivat nuo yllä olevat levyt postissa, lainaan siis vain. Kiva setti, Fido tuli jo katsottua, oli ihan veikeä. Zombit olivat tässä taltutettu palvelijoiksi, ja päähenkilönä toimivan Timmy-pojan ystävyys perheensä zombiin toimi huvittavana Lassie-parodiana. Day Watch on jatkoa Night Watchille, IMDb-kommenteissa kehuttiin tätä ensimmäistä - joka oli ihan jees - paremmaksi, odotan mielenkiinnolla. Family Guyn Star Wars -parodia Blue Harvest kestää kolme varttia, mutta boksi on kuin jonkin tv-sarjan kauden. Mukana näkyi tulevan t-paitaa, kirjaa ja mitä lie muuta sälää.

Myyrmannin kauppakeskuksessa tuli käytyä alkuviikosta. Yhdet liukuportaat olivat korjauksen alla, otin muutaman kuvan. Eilen vaihteeksi aamuvuorosta tullessani pysähdyin kuvaamaan heppoja.

Gmail ei ole viime aikoina pelannut Firefoxin kanssa. Lieneekö muilla ollut ongelmia?