lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Lauantain lööperit

Everything is Bad for You -kirjoittajaa haastateltiin tämänpäiväisessä Luovassa luokassa, jota päätin vilkaista nopeasti. Luova luokka on ohjelma, josta voisi löytyä ihan kiintoisia aiheita, ellei sen intro/tunnari olisi jotain aivan järkyttävän luotaantyöntävää, kuin jonkun paskan lastensarjan aloitus, että ainoa tapa reagoida siihen on painaa stoppia toistuvasti silmäkulman nykiessä kohti hulluuden syövereitä syöksyessä.

Joka tapauksessa, jutussa mainittiin em. Steven Johnsonista:"Parhaina televisiosarjoina hän pitää Lostia ja Wire-nimistä sarjaa." Voi antaa vähän kuvan, että The Wire olisi joku nevöhööd-tapaus, kun se on vielä Maikkarin sarja ja Lost ei. "Parhoina televisiosarjoina hän pitää The Wire- eli Langalla-sarjaa ja Lostia" olisi ehkä ollut harkitumpi tapa ilmaista asia.

Otin nyt viikolla vapaaehtoisesti pari ylimääräistä (aamu)vuoroa, joten keskiviikkona olin iltavuorossa ja torstaina aamu- ja iltavuorossa, kuten myös perjantaina. Onneksi joululahjaksi tuli infernaalista räminää pitävä Mikki Hiiri -herätyskello, jonka tuottama pelko ja kauhu ravisteli aamuisin tehokkaasti hereille neljän tunnin yöunista.

Sain sovittua, että voin jatkossa laittaa itse dvd-arvosteluni suoraan Maikkarin sivulle. Pitää pakertaa niitä tässä piakkoin. Scanner Darklyn kattelin viimeksi, tykkäsin. Lopputeksteissä kuului Thom Yorken erinomainen kipale Black Swan, joka piti sitten ostaa iTunesista.

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Kuivausrumpu


Siinä hurisee uusi (vanha) kondensoiva kuivausrumpumme ensimmäistä kertaa. Eikä maksanut euroakaan. Miian sukulaisten naapurit hankkivat uuden, joten saimme tuon vanhan ihan ulko-ovelle kärrättynä. Alkuperäinen tarkoitus oli laittaa vekotin pesukoneen päälle, mutta meni turhan vaikeaksi, kun kuivausrumpu olisi peittänyt sen yhden ainoan pistokkeen. Toosa sopi kuitenkin hyvin tuohon keittiön pöydän alle niin, ettei se ole tiellä.

Putsattuamme vekottimesta pari kiloa pölyä laitoimme tuoreet pyykit sisään ja koneen päälle. Sisältä alkoi kuulua järkyttävä kolina ja tuumasin, että taitaa jäädä aika vähäiseksi tuon käyttö. Tutkiessamme asiaa kuitenkin paljastui, että sisälle oli jäänyt yksi irroitettava, muovinen kansi koneen etuosasta. Hyvin pelaa, mitä nyt tuo hurina olisi sopinut paremmin sinne kylppäriin. Mutta eipä tuo niin vakavaa.

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Kuolema Kampissa

Tänään liikuttiin kaupungilla Miian ja tämän visiitillä olevan isän kanssa. Lopuksi käväistiin Kampissa lyhykäisesti. Alakerran jäätelöpaikka oli täynnä, joten Miia vain osti kukkia ja päätimme lähteä pois. Olimme kävelemässä alakerrassa kohti portaita, kun Miian täti soitteli tiedustellakseen sijaintiamme. Näkisimme vähän myöhemmin. Kello oli 14.41. Lyhyen puhelun päätteeksi, tultuamme melkein liukuportaille, miesvartija kiiruhti ohitsemme. "Se oli ihan innoissaan kun tuli kerrankin äksöniä", totesin.

Käveltyämme muutaman minuutin Fredrikinkatua vastakkaisesta suunnasta lähestyvä, meteliä pitävä poliisiauto ohitti meidät juuri kotiovellamme. Sinänsä ei mikään harvinainen näky tuolla kadulla, joten en yhdistänyt vartijaa ja poliisiautoa keskenään. Nyt illalla sitten huomasin Janin linkeistä tämän uutisen, "mies kuoli hypättyään Kampin ostoskeskuksessa". Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus asiasta kello 14.44.

Vartijan kiireelle ja poliisiautolle löytyi selitys. Jos olisimme saapuneet Kamppiin muutamaa minuuttia aiemmin, olisimme voineet nähdä tapauksen. Onneksi ei nähty.

Edit: Kankeaa tekstiä korjailtu.

Holy USB port, Batman!


Tässä vastikään katsoin ihmeissäni, kun Miia oli tökännyt tulostimen piuhan kannettavani etuosaan. En ollut tajunnut, että koneen sivulla olevan kahden USB-portin lisäksi siinä edessä oli vielä kolmas (joka siis kuvassa oikeanpuoleisen piuhan käytössä). Olen kai korkeintaan tuumannut, että jotain siihen voi varmaan tökätä, mutta ei ollut käynyt mielessäkään, että se olisi USB-portti. Sitä kun olettaisi, että ne kaikki olisivat siinä samassa kohdassa, koneen sivussa. Eihän tämä toosa olekaan ollut käytössä kuin 2005 lokakuusta.

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

TV-taso


Uusi tv-taso. Kokoamisessa vierähti jokunen tunti. Hyvä on.

Tätä dvd-listaa päivitetty. Pääsen ilmeisesti lähitulevaisuudessa lisäämään dvd-arvosteluni itse suoraan Maikkarin sivulle, kun aiemmin olen joutunut mailaamaan jutut ja tarkkailemaan, milloin ne ilmaantuvat nettiin. Kiva.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Telkkaripohdintaa ym.

Viisi leffaa tällä hetkellä arvosteltavana, tosin Hard Candystä naputtelin jo arvostelun, sitä ei ole vielä sivulla. Muut levyt ovat Strangers With Candy, Volver, Scanner Darkly ja Lady in the Water. SWC:n vasta noista arvostelua odottavista katsonut, eipä ollut kummoinen, tosin en kyllä odottanutkaan että olisi. Eli Candy-leffoista Hard Candy voitti kuus-nolla.

Tänään olisi Sotkasta haettavissa tv-taso. Vielä kun sitten saisi hankittua siihen uuden telkkarin. Tuota tuli kateltua Verkkokauppa.comin myymälässä. Jos joku keksii syyn, miksi tuollaista ei kannata hankkia, niin saapi kertoa, kiitos. Itse mietin, että onko tuo kontrastisuhde (800:1) liian pieni, noissa kun on eroja. Ihan hyvältäpä tuo kuva myymälässä näytti. No, ei tässä kuitenkaan ihan heti olla töllöä vielä ostamassa, joten katsoo nyt.

Lisäsin tuohon oikealle del.icio.us-linkkien alle listan kirjoista, jotka ovat tällä hetkellä kesken. Lukuvauhdillani samat kirjat ovat luultavasti vuoden päästä yhä siinä, ja jokunen uusi.

Töihin eilen mennessä paikallisjunien luona oli kovasti porukkaa, ja juna-aikataulut olivat sekaisin. Soitin Miialle joka luki netistä, että henkilövahingon vuoksi junat viivästyvät hieman. En kyllä löytänyt mistään uutisista mainintaa asiasta. Lopulta pääsin matkaan 17.47 junalla, viisi minuuttia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Juna tuli ihan täyteen. Olin ajatellut, että matkakortissani olisi vielä aikaa jäljellä, mutta eipä ollut, kun se ei tuottanut piipausta vilauttaessani sitä koneen edessä. Meni hetkonen ennen kuin tajusin, että ruudussa näkynyt 119 euroa ja risat tarkoitti kortillani olevaa arvoa. Kaipa sen pitäisi olla niin, kun viime vuoden alussa oli häslinkiä R-kioskin työntekijän perittyä minulta liikaa ja kävin sitten HKL:llä korjaamassa tilannetta. En kyllä muista tajusinko tuolloin, että kortille jäi sitä arvoa. Luultavasti vain unohdin koko asian.

Säpsähdin sitten eilen junalta töihin kävellessäni, kun oli jo aika hämärää ja kävelin Ilmalassa reittiä, jolla ei tule juuri ikinä ihmisiä vastaan, vain autoja. Huomasin vasta kohdalle sattuessani lumisessa maassa istuvan miehen, jonka vierellä oli pieni kossupullo. Eipä siinä, jatkoin matkaani.