The Lost Tales
Emmy-gaala tuli kateltua taannoin livenä Star-kanavalta. Ryan Seacrestin surkeus juontajana korostui siinä, että osapuilleen jokainen lavalle astuja oli hauskempi kuin hän. Loppupuolella olin nukahtaa mainoskatkolla, mutta urheasti selvisin hereillä about aamukuuteen, jolloin gaala loppui. Parasta gaalassa oli nähdä Galactica ehdolla parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, ja että Terry O'Quinn eli Lostin John Locke sai sivuroolipystin.
Welhon netin mukana sai sen kolmen viikon Viasat kulta -kanavapaketin ilmatteeksi. Kävinkin nyt sitten sanomassa että sen voipi laittaa pois, mutta otin kuitenkin yli puolet halvemman Norra-paketin, jossa tulee Ruotsin kanavia. Ärsyttävästi eilen, kun paketti aktivoitui, Ruotsin neloskanavassa oli paljon häiriötä (pikselöitymistä yms.), jota ei ollut ollenkaan, kun kanava näkyi kokeeksi pari viikkoa. Tänä aamuna häiriö kuitenkin näytti vähentyneen hieman, ja iltapäivällä sitä ei tuntunut olevan enää ollenkaan, joten jospa se siitä.
Porukat lähettivät kotipuolesta pyöräni Helsinkiin, joten nyt poljen töihin about kymmenessä minuutissa. Eipä tarvitse enää katsella kännisiä teinejä yöbusseissa. Viimeisenä iltana kun menin vielä bussilla, viereeni istui ihan pihalla oleva, max 15-vuotias tyttö, joka kyyristeli käytävälle pahaenteisesti kavereiden taputellessa tätä lohduttavasti selkään. Pysäkillä, jolta hän tuli bussiin ja sillä, jolla hän jäi kavereidensa kanssa pois, oli "kännissä olet ääliö" -juliste. Hän oli kuitenkin selvästi liian kännissä huomatakseen asian.
Kodin Ykkösestä löytyi eilen vihdoin ja viimein kohtuuhintainen ja hyvä sänky, jota onkin tässä jo kolmisen viikkoa metsästetty. Samalla tilattiin liukuovikomero olohuoneeseen, siihen voi laittaa dvd-levyjä. Kiva kun ei ollut henkkareita mukana ja raha-automaatti antoi vain 20 euron seteleitä. Niillä piti maksaa reilun tonnin ostokset, ja sitten paljastui että myyjän pitää käyttää kaikki 50-60 seteliä yksitellen rahanväärennöspaljastuskoneessa (miksi kutsuttaneenkaan), juuri kun kauppa oli sulkeutumassa / sulkeutunut. Mutta eipä tuo ollut vakavaa. Kamojen pitäisi tulla ensi viikon keskiviikkona.