Miia sai töitä, aloitti hommat Vantaalla maanantaina. Nyt näemme sitten yleensä aamulla, iltapäivällä ja yöllä töistä tullessani, ellei hän ole jo unten mailla. Tietty sitten näkee enemmän niinä päivinä, kun toisella on vapaapäivä. Harvemmin vapaata on kuitenkaan samoina päivinä, kun viikonloppuisin olen yleensä töissä. Ensi sunnuntai on kuitenkin vapaata, kun on 1-vuotishääpäivä. Nyt olisi katselussa isompi kämppä, kun olisi sellaiseen varaakin. Pari sopivaa on jo mennyt nenän edestä, kun on oltu liian myöhään tiedustelemassa. Nyt sitten löytyi Espoosta kivan oloinen kämppä, jota pitää huomenna tiedustella. Työmatkahan siinä vähän pitenee, jos Espooseen lähtee, mutta eipä tuo reissaaminen ole ikinä häirinnyt siellä ennen asuessa, siinäpä se aika menee lueskellessa.
Töissä sain eilen arvosteltavaksi / omaksi pari jo alkukesästä taloon tullutta levyä, jotka eivät olleet edes mitään mitä olin pyytänyt, mutta eipä haittaa. Toinen on
Hannibal Rising, jolta en odota mitään, toinen taas on
Harsh Times, pääosassa Christian Bale, IMDb-pisteet 7.1. Kiva, en edes tiennyt koko leffasta. Tänään töissä sitten odotti Jim Carrey -leffa Number 23, joka ei taida olla kummoinen, sekä kauan odottamani The Fountain, jonka mukana tuli myös pressilehdykkä, jonka sisäkannessa mukana The Fountain - international digital press kit. Onpa luksusta.
Die Hard 4.0 pitäisi käväistä katsomassa elokuvissa, Planet Terror myös. 17.8. tulee
Bourne Ultimatum, joka on näemmä mainio. Tuli mieleen, että olisi hauskaa (?) jos menisi vaikka sitä katsomaan pääkaupunkiseudulla asustavien netti / blogituttujen kanssa. Jos kiinnostusta löytyy, laittakaa kommenttia tai geemailia, sivun yläosassa osoite.