keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012

Uudet blu-rayt, dvd:t ja muut sälät

Nip/Tuckin neloskauden blu-ray tuli postissa pari päivää kolmoskauden (4,5/5) katsomisen jälkeen. En ole vielä aloittanut tuota, hyvä pitää vähän taukoa kausien välissä. Blu-raylle tuli hinnaksi semmoset 18,5 euroa, joten ei nyt mikään paha.
Odotin kovasti, että vuodenvaihteen jälkeen Prismaan ilmestyisi taas levyjä 3,95 euron hintaan, mutta eipä ole näkynyt. 4,95 eurolla kuitenkin oli jonkin verran leffoja, ainoa jonka viitsin niistä ostaa oli Dante's Peak.

The Collectorin sai Verkkokauppa.comista 3,70 eurolla (ei tullut postituskuluja). Semmonen 3/5 pojon leffa, ihan katsottava mutta ei mitään erityisen ihmeellistä.
Neljä dvd:tä sisältävä, 13 euron hintainen Ricky Gervais Live -boksi meni Englannin Amazonista tilaukseen 6. joulukuuta. Toimituksessa kesti, kun se oli loppuunmyyty ja boksi saapui lopulta perille 10. tammikuuta.
The Good Wifen ykköskauden (4/5) sai jo halvalla, mutta tuoreemmasta kakkoskaudesta (4/5) piti pulittaa 22 euroa, eipä tuokaan nyt sinänsä mitenkään hirveän kallis. Sarjan kirjoittajat voisivat minun puolesta leikkiä, ettei maailmassa ole tietokoneita, sen verran tökerösti niihin liittyvät jutut on hoidettu. Kakkoskauden alussa tuskaa aiheutti naurettavan usein toistuva "apua, joku on julkaissut Internetissä ehdokasta pilkkaavan videon, skandaali!" -kuvio, mutta tilanne rauhoittui onneksi lopulta, ehkä joku huomautti viimein, ettei hommassa ollut mitään tolkkua.

Toinen ärsyttävä juttu on Christine Baranskin (Diane) teennäinen nauru, ja sarjassa on muutenkin välillä sellaisia väkinäisiä hekottelukohtia. Hyvä sarja kuitenkin, plussina esmes mielenkiintoiset vierailevat tyypit kuten Gary Cole ja Michael J. Fox.

Entouragen 7. kauden blu-ray lähti Amazon.comista noin 22,6 eurolla postituskuluineen. Eipä nyt siinä mielessä mitenkään erityisen halpa kun ottaa huomioon, että kaudessa on vaivaiset kymmenen jaksoa. Silti kaksi jaksoa enemmän kuin viimeisessä 8. kaudessa. En ole vielä aloittanut tätä seiskakautta.
The Dark Knight -blu-rayn sai CDonista 0,95 eurolla "olet meille tärkeä" -alennuskoodilla, joten postituskulujen jälkeen hinnaksi tuli 3,90 euroa. Leffa oli jo dvd:llä ja tarjolla vaihtoehtona ollut 300 -blu-ray houkutteli myös, mutta The Dark Knight vei silti voiton.
Derren Brownin Confessions of a Conjuror -kirjan sai vajaalla kuudella eurolla Amazon UK:sta, joten tulipa sekin hommattua viimein.

CDonissa oli DJ Hero Party Bundle viikon diilinä 19,95e, tosin eipä tuo hinta ole siitä miksikään muuttunut. Paketissa on sekä ensimmäinen että toinen DJ Hero -peli, kaksi levysoitinpeliohjainta sekä mikrofoni. Paketilla oli painoa Itellan seurantasivun mukaan 4,90 kiloa, saapui perille kuusi päivää postituksen jälkeen.

Olin jouluna ostanut vaimolle (no, minä sen kyllä käytän) 10 euron lahjakortin (ts. alennuskoodin) CDoniin, kun sitä vastaan luvattiin lähettää alkuvuodesta ostajalle 10 euron alennuskoodi. Tuo koodi tuli sitten taannoin ja käytin sen tuohon DJ Heroon, joten paketille tuli lopulta hinnaksi 12,90 euroa. Peli vaikutti ihan kivalta, mitä eilen tuli kokeiltua.

sunnuntai, tammikuuta 01, 2012

Pari laitehankintaa

Viime vuoden puolella tuli tehtyä pari laitehankintaa. Ensimmäinen oli Asus HDP-R3 O!Play Air -mediatoistin, joka on vahvistimessa kiinni HDMI-piuhalla. Laite makoilee PS3:n päällä.

Toosassa on yksi USB-portti, jossa minulla on kiinni USB-hubi, siinä puolestaan kaksi kovalevyä. Laite pyörittää videot & musiikit ja näyttää kuvat kiitettävän hyvin. Yhden vanhan digikameran .movit eivät suostuneet pyörimään, ja jotkut .flv-filut eivät ole toimineet, mutta tuo nyt on pientä ja laite on etenkin hintaansa (87,90e) nähden varsin mainio. Kaukosäädinkin on ihan toimiva ja toosa on pelannut hyvin. Eli kyllä halvallakin voi saada hyvää.

Vanha 60-gigainen iPod Classic lakkasi viimein toimimasta kuuden vuoden jälkeen. Hommasin sitten uuden ja totesin, että kehitys on mennyt huonompaan suuntaan. Ensinnäkin volyymiä ei saa enää hiljennettyä kokonaan toiston aikana, ts. nollavolyymillä kuuluu vielä ääntä. Tuo voi häiritä yöllä iPodia kuunnellessa, jos äänen haluaa erittäin matalalle, nyt tosin olen jo tottunut asiaan. En sitten tiedä, onko tämän takana jokin kahjo EU-säädös, vai ollaanko Applella oikeasti niin pällejä, että tuota on pidetty jotenkin hyvänä ideana.

Toinen tyhmä muutos on podcastien kuuntelussa. Aiemmin kun laittoi podcast-puolella jonkin jakson pyörimään, toisto päättyi sen lopussa. Nyt laite jatkaa seuraavan, ts. edellisen jakson toistolla. Eli kun valitsen nukkumaan mennessä podcastin, josta olen ladannut uuden jakson, niin sen sijaan, että laite lopettaisi toiston jakson jälkeen ja sammuisi automaattisesti, nyt herään aamulla ja totean, että iPod toistaa jotain kymmenettä jaksoa. Ainoa ratkaisu näyttäisi olevan kuunneltavan podcastin nakkaaminen iTunesissa jonkin soittolistan loppuun, jotta laite ei toistaisi enää mitään sen jälkeen. Ongelma tässä tosiaan on se, että akku kuluu turhaan ja laitteen käyttöikä oletettavasti lyhenee, mikä tässä varmaan onkin Applen tarkoituksena.

Kun kopioin vanhan iPodin tiedostot uuteen, iTunes ilmoitti, etteivät kaikki videot toimisi laitteessa. Sinänsä ihan sama, kun en videoita sillä juuri ikinä katso, mutta aika outoa, jos kuusi vuotta vanhempi laite osaa oikeasti toistaa paremmin videoita.

En tiedä onko muiden valmistajien soittimissa asiat tehty yhtä tyhmästi, mutta jos olisin tiennyt tällaisesta kehityksestä, olisin saattanut harkita kahdesti uuden iPodin hankintaa. Mutta onhan tuo toki muuten ihan toimiva peli, ärsyttää vain kun on tottunut johonkin ja sitten uudessa versiossa asiat on muutettu huonommiksi.

Jotain positiivista tuossa on kuitenkin edelliseen iPodiini nähden, nimittäin 100 gigaa isompi kovalevy, jolle voi tyrkätä tilanpuutteessa mitä tahansa filuja talteen.