tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Joululoma

Maanantaina oli viimeinen työpäivä ennen parin viikon joululomaa, päättäen kahdeksan päivän työputken. Poikkeuksellisesti kymmentuntinen päivä vielä. Seuraavan kerran töitä olisi sitten maanantaina 4. tammikuuta.

Kaikki listat ovat jääneet päivittämättä viime aikoina, mutta katsotut leffat ja sarjat ovat kyllä ylhäällä, joten pitää ainakin niiden osalta saada lista ajan tasalle ennen vuoden päättymistä. Ennen vuodenvaihdetta voisi sitten listailla joitakin parhaita tänä vuonna nähtyjä leffoja ja sarjoja ja semmottii, tämä kaikki on tietenkin hyvin mielenkiintoista.

Listailin yhtenä päivänä huvikseni ensi vuoden dvd-hankintoja ja mitä hyllyssä olevia pitäisi käydä läpi. Lista meni siivouksen yhteydessä ties minne, mutta tämmösiä siinä oli:

Hyllystä katsottavia: Deadwood S2 loppuun & S3, Brisco, American Gothic, Gilmore Girls S6 loppuun & S7, Veronica Mars S3, Millennium S3, Heroes S3 loppuun, Burn Notice S1, Pushing Daisies S2 loppuun, Big Train S2, Twin Peaks S1&S2, Moonlighting S1-S3, Dempsey & Makepeace S1 loppuun & S2-S3. Plus Louis Therouxin uusi dvd Law and Disorder Collection, jonka saanen jouluna, kun pyysin taannoin veljeä tilaamaan sen oman tilauksensa yhteydessä.

DVD-hankintoja, joista on sanottava, että loistava tv-(dvd/BD-)vuosi taas edessä: In Treatment S2, Breaking Bad S2, True Blood S2, Dexter S4 (joka loppupuolella sai Showtimen suurimmat katsojaluvut sitten vuoden -99; miinuspuolena joku päätekijäheppu lähti nyt pois, joten saa nähdä kärsiikö laatu jatkossa), Entourage S5, ER S15, 30 Rock S3, The Sarah Connor Chronicles S1&S2, 24 S8, House S5, Supernatural S5, Lost S6, Heroes S4, Caprica S1, Curb Your Enthusiasm S7 (6 kauden boksista 5 katsottu, parhaita komediasarjoja), Damages S2, The L-Word S6, Mad Men S3, Dollhouse S1&S2 (joka epäilemättä joukon heikoin), Fringe S2 ja uusista ehkä FlashForward, V, Bored to Death ja Glee. Ja toivottavasti Derren Brownilta tulee joku uusi dvd ensi vuonna.

Jo dvd:ltäkin nähtyjä sarjoja, joita tekisi mieli käydä ensi vuonna läpi: Six Feet Under, Buffy, Angel, Arrested Development, Ally McBeal ja Lost (josta olisi kiva olla kaikki tuoreessa muistissa ennen viimeistä kautta).

Leffojen suhteen ei ole pahemmin odotuksia sillä tavalla kuten sarjojen kanssa. Woody Allen -kokoelman läpi käymistä pitää jatkaa, kun niitä on vielä useita katsomatta, tietty ehtiihän tässä niitä vielä tämän vuoden puolellakin katsella. Miehen Whatever Works pitää toki nähdä myös, menee kyllä ensi vuodelle.

District 9 on yhä näkemättä, siltä odotan paljon. Avatar pitää käydä katsomassa teatterissa. World's Greatest Dad on jäänyt mieleen, kun siinä oli Richard Kelly muistaakseni tuottajana, ja sitä on kehuttu. Wes Andersonin uusin pitää toki nähdä. Saa nähdä ehdinkö nähdä Inglourious Basterdsin tämän vuoden puolella. En varmaan uskalla ihan heti vuokrata, kun pyysin siitä arvostelukappaleen, mutta sitä ei ole ainakaan vielä kuulunut, joten pitää odotella.

Ainiin, Kick-Ass ja The Lovely Bones kiinnostavat toki. Ja onhan noita huisin kiinnostavia leffoja varmasti taas paljon tulossa, en vain ole paneutunut hirveästi ensi vuoden tarjontaan, ja trailereitahan vältän yleensä.

Eipä tässä ihmeempää. Hyvää joulua!

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Kirjoja, podcasteja & Lost University

Käväisin eilen hakemassa kirjastosta varauksessa olleen Seven Poundsin ja Hugleikur Dagssonin kirjat Saako tälle edes nauraa?, Tässä ei ole mitään vitsiä ja Onko tämä muka hauskaa? En ole vielä paljoa ehtinyt lukea, mutta miekkosen huumori kolahtaa hyvin. Jos nämä näytteet (PDF julkaisijan sivulta) eivät naurata, niin sitten ei varmaan nappaa.

Uusia podcasteja on tullut etsittyä viime aikoina. Voisin niitä mainostaa ja samalla joitain, mistä on tullut jo mainittua. Kaikki löytyvät iTunesista ja useimmat varmaan myös netistä. Lost-fanipodcasteista selvästi paras on ollut The Lost Mystery Podcast with Anton and Evan, jossa tyypit puhuvat jaksoista 1. kauden 14. osasta alkaen. Toinen hepuista on vanha Lost-fani, ja tämän ystävä katsoo sarjaa jälkijunassa.

Syd Fieldiltä on tullut podcast Screenwriter's Corner. Nyt oikeastaan kuuntelen ensimmäistä kertaa, ja nuo on nauhoitettu miehen luennoilta. Ei kyllä äkkiseltään vaikuta ihan huippumielenkiintoiselta, vaan ehkä lähinnä kuivalta, mutta mainitaan nyt että moinen on saatavilla. Toinen mitä en ole vielä kunnolla kuunnellut on sofadogs's Podcast, ei nyt podcast itsessään vaan osat 145 ja 146, koska niissä on vieraana Tim Minear. Dollhouse on näkemättä, joten saavat odottaa.

Two Girls and a Podcast lopetti Star Trek -leffan arvosteluun, mutta vanhoja osia on kuitenkin kiva kuunnella. Kaksi 80-luvun alkupuolella syntynyttä naista puhuvat mm. leffoista ja sarjoista, fanittaen esmes Fireflytä, Galacticaa ja Veronica Marsia. Olin kyllä aika usein eri mieltä asioista, mutta viihdyttävää kuunneltavaa kuitenkin. X-Phile on X-Files on hyvä X-Files-podcast, tekijänä fiksu, 80-luvulla syntynyt nainen.

The Tobolowsky Filesiä suosittelen ihan kaikille. Erinomaisia anekdootteja monesta leffasta ja sarjasta tutulta Stephen Tobolowskyltä. Lopuksi mainittakoon Derren Brown's Science of Scams, joka ei kyllä ole edes videopodcast, mutta kaikki viisi osaa ovat kuitenkin ladattavissa iTunesista hyvälaatuisina. Juuri nuo huomasin, joten en ole vielä katsonut. Kestoa noille tulee yhteensä osapuilleen yhden tv-jakson verran, joten Derrenin ystävänä tämä oli varsin kiva löytö.

Lostin viitoskauden blu-ray-julkaisun yhtenä ekstrana on mahdollisuus ottaa osaa Lost Universityyn (etusivun videossa spoileri, jos ei ole sarjassa ajan tasalla).
"Burbank, Calif. August 3, 2009 – Walt Disney Studios Home Entertainment is proud to bring fans a groundbreaking new Blu-ray experience, "LOST University," featured on the highly anticipated Blu-ray release of "LOST: The Complete Fifth Season." LOST University is a captivating immersive bonus experience powered by BD-Live that will expand the world of "LOST", giving viewers around the world an unprecedented interactive experience unlike any other before it.

Viewers will be able to join LOST executive producers Carlton Cuse, Damon Lindelof, the cast of "LOST," and a panel of esteemed experts for a vast array of courses at LOST University, delving into the themes and storylines regularly explored on the groundbreaking television series. Through this robust, engaging, multi- semester experience, students will gain a better understanding of the story, unique insight to the mysteries of "LOST," and perhaps even valuable clues as the show heads into its final season. "LOST University" will be accessible through several portals, starting now with http://www.lostuniversity.org, where "LOST" fans can enroll beginning September 22, 2009, months before the university goes completely live on December 8, 2009. The main campus of "LOST University" will live on the "LOST: The Complete Fifth Season" Blu-ray disc and will be powered by BD-Live.

Each visit to LOST University through the "LOST: The Complete Fifth Season" Blu-ray disc will connect viewers to a unique and exclusive experience, powered by BD-LIVE technology."


LU:n foorumilla oli porukkaa itkemässä, että olen seurannut sarjaa alusta alkaen ja nyt en voi ottaa osaa tähän, koska ei ole blu-ray-soitinta [dvd:llähän homma ei edes toimisi, koska nettiyhteys vaaditaan], tällaisen pitäisi olla ilmaista [se on], tekijät pettivät faninsa [joille on joka vuosi keksitty ilmaista viihdykettä]...hohhoijaa. Turha kai edes alkaa paljoa tuon enempää kommentoimaan, niin lapsellistä vikinää on tuollainen. Tietty tämän olisi voinut toteuttaa myös pelkästään koneella/netissä ilman BD:tä suoritettavaksi, mutta se olisi vaatinut lisätyötä ja lisää kuluja, ja sitten olisi menetetty yksi houkute ostaa blu-ray-versio.

Joka tapauksessa, homma toimii niin että valitaan kursseja, jotka ilmestyvät lukujärjestykseen. Niiden tiedoissa kerrotaan tuntien aiheet, esitellään luennoitsijat ja kerrotaan mitä kirjoja "tulisi" lukea. Sitten "käydään tunnilla", ts. katsotaan video (taisivat olla jotain 8 minuutin luokkaa, taitavat kaikki pyöriä levyltä, eli ovat korkealaatuisia) jossa joku tyyppi, esim professori (yhdellä kurssilla yksi sarjan näyttelijä, tosin se ei ole vielä saatavilla) selittää aiheesta. Sitten tulee läksyä (esim. lue ja pohdi jotain) ja jos siihen sisältyy toinen oppitunti, kahden päivän jälkeen voi katsoa sen videon. Lopuksi aineesta tehdään monivalintatentti. Bonuksena katsottavaksi tulee säännöllisin väliajoin myös joitakin vähemmän sivistäviä, hassuhkoja opetusvideoita sarjan tapahtumista.

Nyt yhden käyttökerran jälkeen tuomioni on, että ihan kivaa ajanvietettä viimeistä Lost-kautta odotellessa, ja pisteitä siitä, että tästä voi oppiakin jotain (ellei nyt hirveästi, muutamassa minuutissa), ja moni varmasti innostuu lukemaan itsekseen aiheista lisää. Ei tämä nyt kuitenkaan mitään niiiin ihmeellistä ole, että sen missaamista kannattaisi hirveästi murehtia.