perjantaina, kesäkuuta 15, 2012

Samsung Galaxy S3 -arvostelu (sis. kuvia & videon)

Tähän alkuun huomautus, että jos jollakin tulee mieleen kysymyksiä, niin ne ovat tervetulleita kommenttiosastolle. Jos tähän tekstiin tulee päivityksiä, niin merkitsen asiasta maininnan tähän alkuun.
21.7.: Lisätty loppuun maininta kännykän päivittämisestä + lisää kameralla otettuja kuvia.
17.7.: Kameraan liittyen lisäisin, että vaikka sanoin tekstissä, ettei kännykän kamera korvaa oikeaa kameraa, niin taannoin ristiäisissä kuvailin pelkästään S3:n kameralla ja ihan kelpo jälkeä tuli.
16.6.: Lisäsin vielä loppuun pari kuvakaappausta S Memosta ja maininnan lukitusruutuun lisättävästä tekstistä. Mainittakoon samalla tässä, että puhelin on kulkenut housujen taskussa yhtä vaivatta kuin Galaxy S, eli ei ole aiheuttanut sen suhteen päänvaivaa.

Samsung Galaxy S on ollut käytössä vajaat pari vuotta, ja olen ollut siihen tyytyväinen. Galaxy S2:n ilmestynen ei vielä houkutellut päivittämään puhelinta, etenkin kun vanha kytkysopimus kestäisi tähän kesään asti. Sen sopparin päättymisen lähestyessä Galaxy S3 alkoi kiinnostaa, ja laitoin sinisen mallin DNA:lta ennakkotilaukseen. Sininen luuri sitten viivästyi jonkin verran, mutta tuli lopulta viime viikon lopulla, tosin käsiksi siihen pääsin vasta sunnuntaina palatessani reissusta.

 Laatikosta paljastuivat oheiset roippeet sekä DNA:n microSIM-kortti:

Galaxy S:n neljän tuuman näyttö kalpenee S3:n 4,8-tuumaisen rinnalla:
Ohessa kuvia kännykän ruudulta:
Kahdeksan megapikselin kamera on huima parannus ensimmäiseen Galaxyyn, jolla vähän hämärässä oli aika toivotonta saada järkeviä kuvia.

Viimeinen kuva oli lähes pimeässä salaman kanssa otettu. Kun ensimmäisessä Galaxyssa kännykkää piti monesti pitää varovasti paikallaan, jotta kuvasta tulisi tarkka, tässä ei tule mitään viivettä, vaan kuva valmistuu kutakuinkin välittömästi, mikä tuntuu hienolta vanhan kännykän jälkeen.

Eihän tuo nyt oikeaa kameraa vieläkään korvaa, mutta parannuksen 1. Galaxyyn on helppo huomata.

Vajaan viikon käytön jälkeen olen erittäin tyytyväinen puhelimeen. Akku on kestänyt aina hyvin päivän läpi, tänään kännykkä on ollut yölatauksen jälkeen hyvin paljon käytössä ja akkua on iltakahdeksan aikaan 25% jäljellä. Eli hyvin pärjää yhdellä latauksella päivän yli, ja jos nettiä ei pidä koko ajan päällä kuten minulla on nyt ollut, eikä puhelinta räplää tuntitolkulla, niin yhden latauksen luulisi riittävän pariksikin päiväksi.

S3 toimii todella ripeästi ilman takkuilua, eikä ohjelmien avautumista tarvitse odotella. Esmes Sammon verkkopankkiohjelmakin yllätti toimimalla nyt selvästi nopeammin kuin vanhassa kännykässä. Prossuhan tässä oli neliytiminen 1,4 GHz ja muistia gigatavu. Kännykän 720x1280 pikselin tarkkuudella toimivan ruudun suhteen ei ole mitään valittamista.

Puhelimen erinomainen hyvä smart stay -toiminto toimii mainiosti suht hyvin (enemmän käytettyäni täytyy todeta, että välillä tuo toimii ja välillä ei, mutta on tuo silti näppärä), kunhan ei ole turhan hämärää (tuo ehkä useimmiten syypää siihen, ettei toimi). Tuon kun laittaa asetuksista päälle, puhelin vilkaisee katsooko käyttäjä ruutua ja pitää näytön hereillä. Tämä poistaa aika tehokkaasti sen ärsytyksen, että näyttö pimenee kun lukee vaikka jotain nettisivua. Ruutua ei tarvitse enää olla näpräämässä vähän väliä, jotta se pysyisi päällä.

Netissä roikkuminen on isomman näytön ansiosta entistä miellyttävämpää. Selainohjelmakin on parantunut ykkös-Galaxystä, selvästi tärkeimpänä ja hyödyllisimpänä uudistuksena valikkonapin kautta löytyvä "työpöytänäkymä"-toiminto, joka vaihtaa nettisivun mobiiliversion täysversioon.

Kuvien jälkeen vielä pari näytettä videosta, jota voi ottaa parhaimmillaan 1920x1080-tarkkuudella. 



Zoomaus onnistuu äänenvoimakkuusnapista tai vaihtoehtoisesti kätevämmin suoraan ruudusta käsin tekemällä normaalin zoom-liikkeen sormilla.

Puhelimen ylänurkassa vilkkuva LED-valo kertoo siitä, jos on missannut puhelun tai on saanut lukemista odottavia viestejä. Kätevää tuokin, kun makoilevaa puhelinta etäältäkin vilkaisemalla näkee, onko mitään mennyt ohi. Lisäksi laite värisee ainakin missatun puhelun jälkeen, kun sen nostaa ylös. Sekin on hyvä kun ladattaessa kännykässä palaa punainen valo ja latauksen ollessa valmis se muuttuu vihreäksi.

Galaxyn mukana saa kahdeksi vuodeksi 50 gigatavun Dropbox-tilin, ja pienellä vaivalla, kuten digikuvien siirtämisellä kamerasta omaan Dropbox-kansioon tietokoneella olen saanut kasvatettua tuon 54,25 gigatavuun. Dropboxiin nakatut tiedostot ovat sitten ohjelman Android-versiolla ladattavissa omaan kännykään. Kännykän kameralla otetut kuvat ja videot saa siirtymään automaattisesti Dropboxiin, jolloin ne voi sitten halutessaan poistaa puhelimesta tilaa viemästä.

Ääninauhurin tekemien äänitteiden äänenlaatu on huimasti parempi kuin ensimmäisessä Galaxyssa, mikä on hienoa, kun käytän kännykkää haastatteluiden nauhoittamiseen lehtihommissa. Vanhalla kännykällä 7 minuutin ja 59 sekunnin pituinen .amr-äänite oli kooltaan 750 kilotavua, nyt Galaxy S3:lla tehty 7:47 pituinen .3ga-tallenne (laatu "korkea", vaihtoehtona on myös "normaali") oli 7,1 megatavun kokoinen. Nuo 3ga-tiedostot pyörivät amr:n tavoin esim. VLC playerilla. Uudessa nauhurissa on lisäksi S1:stä puuttunut hyödyllinen pause-toiminto sekä mahdollisuus leikellä äänitteitä puhelimessa.

Samsungin Kies (tietokoneohjelma, jolla voi esim. päivittää puhelinta tai siirtää tiedostoja) toimii näköjään yhtä huonosti S3:n kanssa kuin vanhakin kännykkä, jonka tosin sain lopulta pelaamaan ohjelman kanssa. Silloin kun sain muodostettua yhteyden S3:lla ohjelmaan USB-kaapelin kautta, ohjelma hyytyi heti.

Sinänsä tuolla ei ole ollut tällä erää väliä, kun tiedostot saa helposti nakattua Dropboxiin tai käyttämällä puhelinta massamuistina. Muutenkin tiedostojen jakaminen on toteutettu erinomaisesti, kun eri ohjelmista on erittäin helppoa lähettää esim. äänitteen, kuvan tai muistion eteenpäin Jaa-toiminnolla Gmailiin, Dropboxiin, Facebookiin, Picasaan, Google+:aan jne. Sellaista tosin luin ja itsekin sitten totesin, että sama tunnari (sähköposti) Dropboxiin ja Picasaan aiheuttaa sen, etteivät Picasa-uploadit onnistu. Jospa tuo korjaantuu jossakin vaiheessa, minulle tuolla ei kyllä ole niin hirveästi väliä, kun ei ole ollut tapana lähetellä suoraan Picasaan kuvia.

Ääninauhurin lisäksi haluaisin mainita erityisesti S3:n muistio-ohjelman, S Memon, joka on ihan näppärä. Vanhassa Galaxyssäni muistioon pystyi vain kirjoittamaan tekstiä, tässä voi kirjoittaa näppiksellä, piirtää sormella ja äänittää ääntä. Yksittäisen muistion voi halutessaan lukita pin-koodilla, ja muistioista voi tehdä joko jpg:n tai PDF:n.

Puhelimen mukana tulee erilaisia pienoisohjelmia kuten radio, yksi erittäin hyvä lisäys on assistive light, jolla kameran salamaa voi käyttää lamppuna, jonka valossa näkeekin erittäin hyvin.

En ole ikinä ostanut mitään Google Playsta (entinen Android Market), varmaan osittain siksi, koska en halua naputella pankkikortin tietoja minnekään, ellei ole ihan pakko. Nyt puhelin tiedusteli heti alkuasennuksessa palvelua varten pankkikorttitietoja (joita ei toki ole pakko syöttää), jotka syötin siihen, joten ohjelmien ostaminenkin onnistuisi nyt helposti. Google Playn voi laittaa pyytämään vielä pin-koodia oston yhteydessä, joten esim. kukaan kännykkävoro ei pääse ostamaan ohjelmia omin päin.

Kuten jo alkupuolella totesin, olen ollut Galaxyyn erittäin tyytyväinen. Laite on nopea ja toimii hyvin, isoa 4,8 tuuman ruutua on mukava katsella ja käsitellä. Ominaisuudet kuten näytön pysyminen hereillä ja hyvin tehdyt ohjelmat ja parannukset vanhoihin tekevät käyttämisestä mieluisaa. Kyllähän tällä taas pärjää ainakin sen pari vuotta.

Lopuksi vielä muutama kuva, joita en hoksannut ottaa tuohon aiempaan läjään. Kuvakaappauksia on helppo ottaa pyyhkäisemällä kädellä koko ruudun yli. Kaikki kuvat ovat kalenteriohjelmasta paitsi ensimmäinen, josta selviää, mitä eri tapoja ruudun lukitsemiseen on.



16.6.12: Lukitusruutuun (joka tulee kun kännykkää ei käytä tai virtanappia kerran painamalla) voi asetuksista lisätä scrollaavan tekstin, mikä on hyvä siltä varalta että puhelin joskus jää epähuomiossa jonnekin. Näin ruudun aktivoimalla siihen tulee nyt itselläni näkyviin yhteystietoni ja lupaus löytöpalkkiosta.

Tuossa vielä S Memosta pari kuvakaappausta leikepöytää käytettäessä. Eli muistion kohdalla ruutua painaessa voi valita näkyviin leikepöydän, josta on helppo selailla tiedostoja muistioon liitettäväksi.


21.7.12: Aiemmin huoletti, kuten ensimmäisen Galaxyn kohdalla, miten puhelimen päivittäminen onnistuisi kun siihen tarkoitettu Kies-ohjelma toimii niin huonosti. Paljastui, että varsin hyvin, sillä puhelimeen tulee ilmoitus kun päivitys on ladattavissa kännykällä netin kautta, eli ilman Kiesiä.
Ehkä pari kertaa on tullut ilmoitus päivityksestä ja molemmilla kerroilla kaikki on sujunut täysin ongelmitta.

Lisää kännykän kameralla otettuja kuvia:





maanantaina, kesäkuuta 04, 2012

Prometheus, uusia leffoja & pelejä + heppakommellus

Jahas, onnistuin julkaisemaan jonkin kiehtovan ikivanhan joulutorttumerkinnän uudestaan, näkyi siis Google Readerissa tuoreimpana, ei itse blogin puolella. No samapa tuo, ainakin jotain toimintaa blogissa.

Isoja juttuja tapahtunut, minä sain vakitöitä (tiedotussihteeri) Lappeenrannasta (aloitan heinäkuussa) ja veli vaimoineen perheenlisäystä. Se siitä.

Prometheus tuli käytyä katsomassa Lappeenrannassa lauantaina. 3D-näytös oli se. Alussa kun trailereita alkoi tulla 3D:nä, tuumasin että onko näissä laseissa jotain vikaa, kun ei näy kunnolla. Sitten kuitenkin kangas pimeni ja heppu tuli pahoittelemaan, että laitteistossa on ongelmia ja että hän kyllä ennen näytöstä varmisti, että näkyisi oikein. Menisi viisi minuuttia laitteiden boottaamisessa tms., lopulta se oli paremminkin kymmenen minsaa. Trailerit skipattiin ja mentiin suoraan leffaan.

Ainoa näkemäni 3D-leffa oli tätä ennen Burtonin Alice in Wonderland, eikä se nyt ollut mikään omg-kokemus. Se taisikin olla jälkikäteen tehty 3D:ksi. Tässä 3D toimi paljon paremmin ja oli ihan hyvin tehty. Itse leffa ei pettänyt, semmonen 4½/5 pojoa. Ei nyt Alienin tai Aliensin veroinen, mutta oikein mainio kuitenkin. En ollut katsonut mitään trailereita tai muita videoita, enkä lukenut juonikuvauksia etukäteen, joten en tiennyt leffasta juuri muuta kuin että sen piti alunperin olla Alien-prequel ja sitten se ei lopulta enää ollutkaan sitä paljoa.

Kyllähän se selkeästi sijoittui samaan maailmaan ja mukana oli useita Alieninsa katsoneille tuttuja juttuja. Toivottavasti tekevät vielä jatkoa, Ridley Scott tuntui olevan asiasta kiinnostunut. Jos joku on yhtä spoilerikammoinen kuin minä, niin sanoisin, että kyllä ne viraalivideot (TED-video, Introducing David 8 ja Quiet Eye) voi katsoa huoletta ennen leffaa, kun ne eivät sisällä matskua siitä, taustoittavat vain hahmoja.

Lappeenrannan Anttilassa oli ilokseni paljon hyviä blu-ray-leffoja viitosella. Olisi siellä ollut enemmänkin ostamisen arvoisia levyjä, mutta yritin nyt pitää määrän kohtuuden rajoissa.

Uusi Dawn of the Dead löytyi entuudestaan region 3 -levynä ja Die Hard R2-julkaisuna, muita ei ollut entuudestaan levyllä. Dawnin katsomisesta on jo monta vuotta, olisinkohan pari kertaa sen nähnyt. Layer Caken olen luultavasti kerran katsonut, 300:n olen nähnyt yhdesti. There's Something About Maryn ostin aikoinaan videolla ja sen olen nähnyt monesti, Die Hard oli tosiaan jo dvd:llä, mutta sepä on wanha julkaisu ja laatu tuskin päätä huimaa etenkin bd:n rinnalla, joten viitosella oli sama päivittää. Open Rangen olen nähnyt kerran, varmaan vuonna 2004, enkä muista siitä yhtään mitään.

Muutama pelikin on tullut ostettua taas, halvalla. CDoniin oli Facebookista saatu viiden euron alennuskoodi, jonka käytin 4,95e:n hintaiseen Metro 2033::een, ts. vain postituskulut 2,95e jäivät maksettavaksi. En ole vielä saanut peliä.

Toinen oli Steamin alennuksesta ostettu Limbo, 3,99 euroa. Pelasin sen demoa PS3:lla ja kyllähän sen tuohon hintaan osti ilman suurempia pähkäilyjä. En ole vielä pelannut PC:llä.

Kolmas ja viimeinen oli perjantai-iltana ostamani Saints Row the Third, joka oli Steamissa 66% alennuksessa 10,19e, norm. 29,99e. En ole vielä pelannut.

Battlefield 3:n yksinpelin pelasin läpi, pidin paljon. Verkkopeliä en ole vielä pelannut kuin vähän, jotenkin se ei herättänyt semanlaista innostusta kuin Battlefield 2:n nettipeli aikoinaan. Mahtaisikohan Battlefield 2 toimia Win7:llä, ja voikohan sitä vielä pelata verkossa? Ostin sen joskus lähivuosina muutamalla eurolla, enkä saanut sitä toimimaan läppärissä Vistalla. Nyt ei ole mitään hajua, missä koko peli on.

Se aiemmin mainitsemani The Woman tuli katsottua, 4½/5 pojoa sille. Tykkäsin myös saman ohjaajan The Woodsista, joka on tullut jo pariinkin otteeseen töllöstä. Ostin sitten leffan dvd:llä, blu-rayta ei ole olemassa. McKeen mainio May löytyy hyllystä region 1 -levynä. Miehen Masters of Horror -jakso Sick Girlin olen nähnyt, mutta sitä ei ole omana. Sekin oli hyvä.

Sunnuntaina oltiin kodin lähistöllä kävelyllä, kun kaksi tyttöä oli hevosen kanssa liikkeellä, toinen sillä ratsasti. Siinä sitten nurmella hevonen alkoi liikehtimään sen verran aggressiivisesti, että laitoin kännykästä kameran päälle sen varalta, josko siitä syntyisi jotain joko Hauskohin kotivideoihin tai 45 minuuttiin. Tyttö sitten tipahti hevosen päältä nurmelle, onneksi ei kuitenkaan tuntunut sattuvan pahemmin. Kävelimme pois paikalta ja parin minuutin päästä tulosuunnasta alkoi kuulua nopea kavioiden kopina. Sieltähän se hevonen laukkasi yksikseen, piti varulta mennä vähän sivummalle ettei se varmasti tulisi päälle.

Koni juoksi siitä ohi ja samaan aikaan kuului huuto että "ottakaa se kiinni!" kun hevostytöt juoksivat hepan perässä. "Teillä ei ole ihan paras mahdollinen päivä", totesin tyttöjen kiirehtiessä ohitsemme asiaa kommentoimatta. Hevonen taisi jossakin vaiheessa hidastaa vauhtia ja oli muutenkin hyvin mahdollisesti menossa takaisin läheiselle tallille, joten eiköhän tarinalla ollut onnellinen loppu. Todisteena tapahtuneesta esitän oheisen kuvasarjan.