Amazonin ale, tv-sarjatilaus ja tulevia julkaisuja
Olin jo tilaamassa Lostin ykköskauden blu-rayta Amazon.comista huomattuani sen tulevan nyt suoraan Amazonista (aiemmin oli jostakin, mistä ei postitettu Suomeen). Sitten kuitenkin aloin miettimään, että milloin minä oikein olen katsomassa Lostia uudestaan. Sarja on sentään yhä kohtalaisen hyvin muistissa, joten kyllä tässä saa kulua vielä runsaasti aikaa, ennen kuin sitä kannattaa ottaa uusintakierrokselle. Mitä vähemmän siitä muistaa uusintakatselulla, sen parempi, mikä nyt toisaalta pätee kaikkeen.
Tänä kesänä tulee viisi vuotta täyteen Six Feet Underin finaalin näkemisestä, ja nyt alkaisi pikkuhiljaa olla hyvä aika katsoa sarjaa uudestaan alusta alkaen. Lostin finaalin näkemisestä ei ole seitsemää kuukautta. Eiköhän noita blu-rayta saisi toistekin tuohon hintaan millä nyt, kukaties halvemmallakin. Peruin samantien aiemmin tekemäni kakkoskauden tilauksen, onneksi olin ottanut The Arrivalin blu-rayn sen kanssa, muuten olisi ollut jo liian myöhäistä. Mieluummin hankkii jotain, mitä aikoo oikeasti katsoa lähitulevaisuudessa, katsottavaa kyllä riittää. The Arrivalin blu-rayn tilauksen jätin sisään.

Tuokokuussa ilmestyy lisää must-see tv:tä:
16.5. The Walking Dead season 1
23.5. True Blood season 3
30.5. Treme season 1, tosin hinta (n. 37 puntaa) on tällä hetkellä turhan kova 10 jaksolle, joten tulee ehkä odoteltua sen laskemista
Lisäksi toukokuussa ilmestyy kauan odotettu peli L.A. Noire PS3:lle ja Xboxille.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home