torstaina, maaliskuuta 31, 2011

Muutosta

Muutto oli tosiaan helmikuun lopussa. Viime vuosina on tullut muutettua useaan otteeseen, ja muutothan ovat aina rasittavia, mutta tämä oli kyllä niistä rankin. Lähinnä siksi, että muutto piti hoitaa kolmen hengen voimin, kun apujoukot olivat joko sairaana tai töissä (oikeesti).

Sain vuokrattua halpasella samanlaisen ison pakettiauton (Fiat Ducato korotetulla katolla) kuin viime muutossa. Hinta oli varsin kohtuullinen, muistaakseni 64 euroa päivä. Se sisälsi polttoaineet olikohan 30 kilometrille, mikä riitti hyvin. Muuttopäivänä ei vain näkynyt autoa liikkeen edessä, ja piti sitten aamuseitsemän jälkeen soitella sitä vuokraavan puljun henkilökunnalle, että missähän se paku mahtaa olla. Lopulta kotiin palattuani selvisi jonkun ilmeisesti tehtyä vakoilureissun, että auto on edellisen vuokraajan kodin edessä. Kävin sitten hakemassa sen sieltä. Myöhemmin kuulin, että edellinen vuokraaja ei ollut tajunnut, että hänen olisi pitänyt palauttaa auto sunnuntaiksi liikkeen eteen.

Rojua tuli siirrettyä kolme autollista. Onneksi Siwaan jätetty ilmoitus tuotti tulosta ja nuori pari kävi hakemassa pois turhaksi jääneen pyykinkuivaajamme ennen kuin olimme siirtäneet sitä. Saimme ahdettua sen henkilöautoon sisään pelkääjänpaikan puolelta, minkä onnistuminen näytti aluksi epätodennäköiseltä.

Muuttopäivänä tuli herättyä jo ennen aamuseitsemää, nukkumaan pääsin joskus kolmelta yöllä. Tuli varmaan käveltyä tuntitolkulla pakkasessa auton ja ulko-oven väliä kantaessani roipetta sisään. Lepäämään päästyäni tulin heti kipeäksi, kuumeen sijaan oli vain alilämpöä, joka tapauksessa yhtä heikko olo kuin kuumeessa. Unet jäivät lyhyiksi herätyksen ollessa joskus aamukuuden maissa. Piti käydä viemässä vuokra-auto takaisin, siivoilemassa entistä kämppää ja kantamassa sieltä loput roippeet ja roskat ulos autopaikalle noutoa odottamaan.

Uusi, vuonna 2007 rempattu kämppä on 1985 rakennetun kaksikerroksisen, puisen kerrostalon toisessa kerroksessa. Kivan näköistä ja rauhallista seutua, jolla on kiva käydä kävelyllä.

Kiinteä nettiyhteys tuli saatua kahdeksan kuukauden tauon jälkeen. Edellisessä asunnossa käytössä oli vain mokkulanetti, kun kiinteän netin laittaessa olisi pitänyt sitoutua pitkään sopimukseen, eikä silloin vielä tiennyt, pitäisikö jossakin vaiheessa lähteä töiden perässä muualle. Mukavaa päästä taas PS3:lla verkkoon, niin voi latailla demoja ja pelata esmes Uncharted 2:a netissä.