Tarjoilija, vielä kaksi

Olin tyystin unohtanut, että Mad Men ilmestyisi jenkeissä blu-raylla maaliskuussa, ja kun setti osoittautui aluekoodittomaksi, oli se pakko tilata Amazonista. Sepä tuli halvemmaksi kuin 26. päivä ilmestyvä brittijulkaisu. Geek is the new black informoi The Big Bang Theory -maratonista Subilla, josta en ollut tietoinen. Päätinpä sitten katsastaa sarjan, vaikka suhtaudun (ehkä vähän turhankin) skeptisesti nykyajan valmiiksi naurettuihin sitcomeihin.

Sarja osoittautui erittäin hyväksi, ja viihdyin mainiosti katsoessani yhdeksän jaksoa putkeen. Maanantaina näkyi 1. kauden jälkipuolisko, kahdeksan jaksoa, ja tajusin silloin nähneeni aiemmin kaudelta yhden kohdan. Sarjassa on paljon hauskoja nörtteilykeskusteluita elokuvien (kuten esim. Terminatoreiden) tiimoilta. Pitikin nyt sitten laittaa 23 jakson mittainen kakkoskausi tilaukseen Playsta, kun sen sai varsin kohtuulliseen 14,49 euron hintaan. Luulenpa, että tv-sarjatilaukset olivat tälle kuulle tässä.

Viime päivinä tuli myös katsottua kirjastosta lainaamani The Flight of the Conchrodsin ensimmäinen kausi. Olin tästäkin nähnyt 1. kaudelta pätkän tv:stä, tosin en silloin tiennyt, mikä ohjelma oli kyseessä. Tämä siis HBO:n naururaidaton komediasarja kahdesta USA:ssa asuvasta uusiseelantilaisesta muusikosta, joiden bändi ei ota menestyäkseen. Välillä ohjelma muuttuu musiikkivideoksi pääkaksikon laulaessa hassuja biisejä jakson tapahtumien tiimoilta. Pidin tästä vielä hitusen enemmän kuin The Big Bang Theorystä, pieni miinus kuitenkin siitä, että kaksikon tumpelo manageri toi vähän liikaa mieleen The Officen David Brentin.