maanantaina, syyskuuta 26, 2005

They come out at night

Viime yönä puoli yhden aikaan Kampissa kotipuoleen menevässä bussissa oli joku uusi kuski, nainen, joka ei reagoinut juuri mitenkään moikkaukseeni. Kampista lähtiessä aika pian bussi pysähtyi jonkun miehen heiluttaessa rivakasti kättään. En ole varma oliko siinä edes mitään pysäkkiä. Jos ei, niin erityisen typerää oli pysähtyminen, heiluttaja kun oli ympärikännissä oleva 40-50-vuotias mies. Tällä kesti pieni ikuisuus löytää matkakortti, ensin tahtoi vain kännykkä löytyä takin taskusta. Sitten kun kortti löytyi, paljastui ettei se kelvannut, piipitti siihen malliin. Kuskin piti tarkistaa kortin tilanne, paljastui että siinä oli 30 sentin edestä enää jäljellä. Kuskin puhuessa tajusin, että tämähän onkin miespuolinen. Koko bussi hiljentyi seuraamaan kännikalan venyvää tapausta, vain voimistuva kellontikitysääni puuttui. En tiedä huvittiko vai ärsyttikö enemmän koko tapaus, itselläni teki kyllä mieli jo heti alussa huutaa siinä edessä istuessa, että painu jo helvettiin siitä. Kuskilla puolestaan ei tuntunut olevaan mitään kiirettä minnekään.

Mies sai puhuttua itsensä matkustamaan vähän matkaa. Myöhemmällä pysäkillä joku tiedusteli, menisikö bussi Espoon keskustan kautta. Kuski ei tiennyt, ei kuulemma tuntenut niin hyvin Espoota. Tyyppi jäi pysäkille odottelemaan. Kuski katsahti taakseen ja pyysi juoppoa jäämään tässä pois. Mies pyyteli, että voisi vielä matkustaa vähän matkaa, lopulta munaton kuski luovutti ja tulosti tälle kuitin, jättäen miehen vähän myöhemmin pois.

Myöhemmällä pysäkillä, kun olin jo viimeinen matkustaja, vastaan tuli taas yksi humalainen miekkonen.

- Meneeks tää....... Meneeks tää........... ............
- Mankkaalle.
- Ei.... Meneeks tää............. Tuolta oikeelle?
- Ei, vaan vasemmalle,

kuski selitti reittiään ja mies jäi pysäkille. Kotona oli kolmisen tuntia aikaa nukkua ennen töihin lähtöä. Keskiviikko ja perjantai vapaata, keskiviikkona voisi käydä katsomassa Wallace & Gromit-leffan, perjantaina Four Brothersin. Tulisikohan se kannettava tällä viikolla. Jos ei se, niin Lost-boksi ainakin. Illan X-Files-uusinnassa jakso Soft Light, jossa Tony Shalhoub. Ei sillä että SubTV näkyisi kämpällä, mutta hyvä jakso, hyvät musiikit. Olen joskus maininnut asiasta, mutta mainitaan uudestaan, että idea kuolettavasta varjosta on nähty aiemmin ainakin Friday the 13th-jaksossa Shadow Boxer. Tulisipa sarja dvd:lle...

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Meilläkin ootellaan Lost-boksia. Kuin kuuta nousevaa, nimittäin.

9/26/2005 1:53 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jeps, ei tullut tänään, odotus jatkuu...

9/27/2005 5:21 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home