Battlestar Galactica (2004)

Niin sitten tuli loikoiltua sängyssä lomapäivät ennen torstain aamuvuoroa, laskin että reilut 63 tuntia sisätiloissa oleskelua, ellei postilaatikon tsekkaamisia kotiovelta lasketa. Nyt lämpömittari näyttää 37,1C. Tulipa muuten eilen mieleen testata Six Feet Under S3-boksin toimimatonta kolmoslevyä uskollisella Sansuillani. Levy ei tuttuun tapaan toiminut (jäi vaan lataamaan DVD-ruutuun), mutta kun kokeilin chapteriin siirtymistä, johan alkoi tapahtumaan, ja kaikki jaksot toimivat. Hienoa.

Niin sitten kävi, että maanantaina tuli postissa Galactica. Tosin ei se, jota odotin (minisarja), vaan Playsta kolme päivää myöhemmin lähetetty ykköskausi. Uh-oh. Toki, tilasin minisarjan vanhaan osoitteeseen, mutta kaikki sinne lähetetty posti siiryy suht ripeästi uuteen. Tuntui vähän siltä, etten tulisi näkemään pakettia, mutta päätin odottaa seuraavaan päivään. Tiistainakaan DVD:tä ei kuulunut. Olinkin jo vakuuttunut siitä että paketti on kadonnut. Ei sitä kuulunut keskiviikkonakaan. Nyt laitoin Playlle mailia asiasta.

Tiistaina olin kuitenkin jo odottanut tarpeeksi, ja aloin katsomaan ykköskautta. Sinänsä tyhmää, koska ykköskausi olisi jatkoa minisarjalle, mutta on otettava huomioon, että a) olin odottanut sitä jo kaksi viikkoa, b) joutuisin odottamaan uuden minisarjaboksin saapumista ties kuinka kauan ja b) olin sairas/vuoteenoma ja halusin kovasti nähdä jotain uutta. Niin katsoin kauden aloitusjakson, joka kolahti kovaa. Jatkokaan ei tuottanut pettymystä ja katsoinkin putkeen puolet kaudesta, seitsemän jaksoa. Olisin voinut katsoa lisääkin, mutta halusin jättää toisellekin päivälle katsottavaa. Keskiviikkona oli sitten vuorossa jälkimmäiset seitsemän jaksoa, jotka eivät tuottaneet pettymystä.

Loistavaa, tätä olen odottanut Babylon 5:n päättymisestä lähtien. Crusade oli kiva mutta lyhytikäinen, ja kärsi vähän Christopher Franken puuttumisesta musapuolella (ja vähän enemmän TNT:n sekaantumisesta). Farscapesta ja Stargatesta en jaksanut erityisemmin innostua. Firefly on hyvä, muttei aiheuta mitään "pakko nähdä seuraava jakso"-reaktiota, enkä ole vieläkään täysin tottunut niihin viulunvingutusmusiikeihin. Galacticassa on sellainen kunnollinen "sense of doom", jota olen ikävöinyt scifi-sarjoissa. Olen kaivannut [avaruuteen sijoittuvaa] scifi-sarjaa, joka ottaa itsensä vakavasti. Scifi-sarjaa, jossa ei ole vinkeitä nukkehahmoja tai omalaatuisia huumorijaksoja. Jossa hahmot eivät ole vähän väliä heittämässä läppää sarjan tunnelman keventämiseksi. Joka oikeasti sijoittuu suurimman osan ajasta avaruuteen, ilman siirtymistä jaksosta toiseen seikkailemaan uudelle oudolle (Maata hämmästyttävästi muistuttavalle) planeetalle. Jossa oikeasti tuntuu, että kuka tahansa voi päästä hengestään.

Efektit ovat hienoja, musiikkipuoli kunnossa, hahmot ja näyttelijät erittäin hyviä. Leffoista tuttua Mary McDonnellia ja Miami Vicen poliisipäällikkönä tunnettua Edward James Olmosia oli kiva nähdä sarjassa, en tiennyt etukäteen että ovat siinä. Molemmat mainioita rooleissaan. Alkukrediiteissä hauskasti näytetään ensin vakiokuvasto rauhallisen musiikin säestyksellä, jonka jälkeen nähdään nopeamman rytmin säestyksellä kuvastoa kyseisestä jaksosta. Skipattava siis ensikatselulla, jakson jälkeen on kuitenkin hauska katsastaa, mitä pätkiä siihen on laitettu.

Suosittelen lämpimästi, siis.

Jälkikirjoitus: Playsta vastattiin, pahoiteltiin, luvattiin lähettää uusi DVD tilalle, jos haluaisin. Halusin. Hyvä että asia selvisi, toivottavasti tulee tällä kerralla perille.