torstaina, heinäkuuta 22, 2010

Google Goggles, pelejä ja leffoja

(Heti alkuun huomautus, että alempana on sitten leffalätinöitä, etten taas lässytä vain tuosta kännykästä.)

Tajusinpa vasta tänään, että voin käyttää läppärilläni langattomasti tuota kännykän nettiyhteyttä laittamalla sen mobiilitukiasemaksi. Olinhan tuon vaihtoehdon nähnyt siellä valikoissa, mutta en ollut tajunnut, mitä se käytännössä tarkoittaisi, uutta kun tämäkin oli minulle. No, hyvä kun lopulta keksin tuon, etenkin nyt kun mokkulanetti on vaimon mukana reissulla ja olen surffaillut muutaman päivän vain tuolla kännykällä.

Kännykän Android-käyttöjärjestelmälle ladattavista ohjelmista etenkin kaksi ovat olleet erityisen näppäriä. Toinen on Shazam, joka tunnistaa ja antaa biisin tiedot lyhyen näytteen perusteella (esittäjä, biisi, levynkansi ja mm. linkit YouTube-hakuun ja Amazonin mp3-hakuun). Tuo on kätevä esim. jos kaupassa tai leffan aikana kuuluu jokin hyvä kipale, yleensä se tietää mistä biisistä on kyse.

Toinen on Googlen Goggles-ohjelma, joka hakee otettavan kuvan perusteella kohteesta tietoa, listaten hakutuloksia. Kaverin luona Vantaalla käydessä ohjelma esim. tiesi mistä leffasta on kyse, vaikka kuvattavasta, paljolti peitettynä olevasta leffajulisteesta näkyi lähinnä vain keskellä oleva pääkallo. Tuloksista ensimmäisenä oli pikkukuva kyseisestä julisteesta kokonaisuudessaan, seuraavana oli luultavasti IMDb-linkki elokuvan sivulle.

Tuo on näppärä etenkin videovuokraamossa, kun ei tarvitse alkaa naputtelemaan IMDb:hen leffan nimeä, voi vain ottaa kannesta kuvan ja ruutuun pläjähtää linkki IMDb-sivulle. Tein nyt tuollaisen pikavideon ohjelman käytön havainnollistamiseksi. Tavallista heikompi laatu ja tosiaan lyhyt pituus johtuvat siitä, kun video piti lähettää nyt tuolla kännykkänetillä.


Kuten tuosta näkyy, Curb Your Enthusiasmin seiskakausi tuli taannoin Amazonista, samassa paketissa myös Boston Legalin kolmoskausi. Kaksi ensimmäistä kauttahan lainasin Helsingissä kirjastosta.

Oy Filmkompaniet Alpha Ab:ltä tiedusteltiin perjantaina osoitetta, johon voisi lähettää kutsun (kahdelle) Muumi ja punainen pyrstötähti -elokuvan (joka on ensimmäinen pohjoismainen 3D-elokuva) kutsuvierasnäytökseen Helsingissä. Kutsu tuli sitten alkuviikosta. Se on jännä juttu, että kutsu tuli ilmeisesti tämän blogin ansiosta, ainakin tuntuisi epätodennäköiseltä että Maikkarin dvd-arvosteluiden vuoksi minnekään teatteriin oltaisiin kutsumassa. Ovatko muut tätä lukevat leffablogaajat saaneet tuollaista kutsua? Joka tapauksessa Oy Filmkompaniet Alpha Ab:lle kiitokset kutsusta. Taitaa leffa tosin harmillisestä jäädä väliin, nyt kuulin että vaimolla ei ole vapaata kumpanakaan esityspäivänä (vaihtoehtona oli pressinäytös).

Tiistaina olivat työpaikkani läksiäiset Helsingissä, kävimme syömässä yhden Michelin-tähden ravintola Postresissa. Sitä ennen kuitenkin käväisin tuon em. kaverin luona visiitillä. Hänellä on hieno kotiteatterihuone, missä HD-videotykki. Suositukestani kaveri osti Pleikkarin storesta mainion Shatter-pelin.
Samalla selvisi, että kaksi ensimmäistä Monkey Islandia, joita tuli aikoinaan Amigalla pelailtua, ovat saatavilla PS3:lle.Pitäisi hommata kämppään kiinteä netti, niin pääsisi taas Pleikkarilla storeen.

Olin tuonut mukanani The Sarah Connor Chroniclesin ykköskauden blu-rayn, ja katsoimme pilottijakson, kun kaveri ei ollut sarjaa nähnyt ollenkaan. Hyvältä näytti kankaalta katsottuna, ja ihan kelpo pilottihan se on, vaikka joitakin tyhmyyksiä mukana onkin (liittyen paljolti terminaattoriin, jonka kuuluisi pitää turpansa kiinni ja naama ilmeettömänä, ellei tehtävä muuta vaadi). Voisi katsoa sitten kakkosjakson ja siitä eteenpäin. Töllöstä olen nähnyt ykköskauden finaalia lukuunottamatta, mutta onhan tuosta jo aikaa sen verran, että parempi katsoa uudestaan. Kakkoskauden blu-ray odottaa myös katsomista, sitä en katsonut ollenkaan missattuani sen finaalin.

Viime kerran jälkeen on tullut katsottua jokunen leffa: The Road, The Bad Lieutenant: Port of Call - New Orleans, Brothers ja Control. Kaikki tosi hyviä. The Road oli mukavan ankea, Bad Lieutenantissa Nicolas Cagella hauska sekoilurooli, Brothersissa pari hienoa, todella intensiivistä kohtaa (etenkin jälkimmäinen niistä), ja ainakin näin Joy Divisionin musiikin ystävälle Control oli varsin mielenkiintoinen.

Imatran Makuunissa on onneksi ihan kohtalaisen hyvä blu-ray-valikoima: Hyllyssä olleen MR 73:n kotelossa näkyi olevan huvittava kömmähdys: Eli mission on kirjoitettu misson.

4 Comments:

Blogger Mikaela said...

Yhyy, en ole saanut kutsua mihinkään Muumeiluun, ilmeisesti en kirjoita leffoista tarpeeksi ;O) Hyvää muumeilua, en minäkään usko että Maikkarin dvd-arvosteluilla se kutsu on irronnut vaan ihan puhtaasti runsailla leffajutuillasi.

7/22/2010 10:43 ap.  
Blogger Atso Suopanki said...

Tällä hetkellä näyttäisi kyllä siltä, että leffa jää katsomatta. Helsinkiin on reilun kolmen tunnin ajomatka, joten pitäisi sitten ajella yli kuusi tuntia päivän aikana. Tuo olisi kuitenkin vielä ihan kestettävissä, jos vaimo pääsisi mukaan, mutta tuo ei nyt sitten ilmeisesti onnistu. Lisäksi häntä olisi varmasti kiinnostanut nähdä leffa vielä enemmän kuin minua, joten tuntuisi vähän tylyltä käydä katsomassa se yksin.

Jos minulla jää tuo kutsu käyttämättä, haluaisitko sen? Pitäisi vain varmistaa sähköpostilla kutsun lähettäjältä, että tällainen muutos olisi OK. Sinun blogissapa juttu saisi kuitenkin varmasti enemmän näkyvyyttä, joten haitanneeko moinen. Kutsunäytös olisi tosiaan 2.8. klo 15:00, vaihtoehtoinen pressinäytös 29.7. klo 10.

7/22/2010 11:56 ap.  
Blogger Mikaela said...

yhyy, kiitos vaan tarjouksesta mutta minä olen 1. viikka tuolloin lomalla ja näin ollen mökillä ;O) Että muumeilkaa te vaan jos suinkin pystytte ;O)

7/23/2010 10:10 ap.  
Blogger Atso Suopanki said...

Ookoo, ei voi mitään. :) No, pitää vielä katsoa jos vaimo saisikin jotenkin vaihdettua työvuoroja.

7/24/2010 11:41 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home