tiistaina, kesäkuuta 29, 2010

Muutto part 2

Tänään viimeinen työpäivä ja huomenna muutto, eli iltakuuden jälkeen kohti uutta kotikaupunkia, tai luultavasti Ikeaa, koska pitää ilmeisesti käydä ostamassa taulunkehyksiä sieltä. Viisi vuotta ja kaksi kuukautta tuli oltua täällä hommissa.

Mutta paljastettakoon viimein, että suuntaan Imatralle, noin 260 kilometrin päähän nykyisestä kämpästä. Ihan kiva paikka tuo Imatra, mitä olen ehtinyt siellä olemaan. Lappeenranta on siinä lähellä. Kun muuttohässäkkä on viimein ohi, on taas paremmin aikaa päivittää blogia.

Maanantaina kaksi miekkosta Fida-lähetystorilta kävi hakemassa sängyn, hyllyn, pöydän ym. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun eivät halunneet sohvaa ja nojatuolia, vaan jättivät ne riesakseni. Nuo olivat sellaiset, joita en voisi itse kärrätä mihinkään autollani, ja pelkäsin jo, että pitäisi taas olla vuokraamassa pakettiautoa.

Kolmen vesiperän (no, yksi vain oli niin epäammattimainen kuin voi olla, esim. kysyi kysymyksen, katosi äkisti ainakin minuutiksi samalla kun taustalta kuului naisen naurua, ja palasi sitten kysyäkseen saman kysymyksen) jälkeen soitin Sortti-asemalle ja sain onneksi sovittua sohvan, tuolin ja vanhan, rikkinäisen telkkarin noudon keskiviikolle hintaan 60 euroa.

Muuta roskiin joutavaa roipetta on vielä sen verran, että pitää huomenna kärrätä itse autolla jätesäkkejä lähimmälle Sortti-asemalle. Pitäisi myös ehtiä siivota ja pakata jäljellä olevat tavarat autoon iltakuudeksi. No, eiköhän kaikki järjesty ja iltasella voi sitten körötellä tavarakuorman kera kohti auringonlaskua.

Menin tänään läheiselle K-Marketille, jossa ei rakennustöiden vuoksi päässyt automaatille saldoa tsekkaamaan, joten suuntasin toiselle läheiselle K-Marketille. Siellä kassalla ollessani 16-vuotias tyttö kävi kysymässä kassalta, olisiko heillä pahvilaatikoita. Ei ollut, ja tytön lähtiessä huikkasin tälle, että hei anteeksi, ja sanoin että minulla olisi ylimääräisiä pahvilaatikoita (viime muuton jäljiltä).

Hän sitten käväisi hakemassa niitä. Oli parin tunnin sisään muuttamassa Nokialle, jos oikein ymmärsin. Ja jos tajusin oikein, vanhemmat olivat muuttamassa eri paikkakunnille, en tiedä oliko ero tullut nyt lähiaikoina, tyttö olisi kuulemma halunnut muuttaa omaan kämppään, mutta ei nuorena saanut, ja tulisi nyt asumaan äitinsä kanssa. Kuvaili tilannetta "sotkuksi". Hän otti jokusen laatikon kantoon ja kiitteli niistä, ja toivotin hänelle onnea muuttoon.

Saapa nähdä, tuleeko ensi yönä paljoa nukuttua, kun pitäisi saada kaikki huomisillaksi kuntoon.