sunnuntai, elokuuta 17, 2008

Kun minä olin nuori

Tuli katsastettua X-Files-leffa. Olisi voinut olla (paljon) parempikin, mutta viihdyin kuitenkin. Mulderia ja Scullya oli kiva nähdä taas, enkä tylsistynyt missään vaiheessa. Heti leffan jälkeen tuntui, että olisi kai tässä ajassa voinut kehitellä jotain ihmeellisempääkin juonikuviota, ts. olisi ollut kiva nähdä tarinan pureutuvan enemmän sarjan mytologiaan. Jos kuitenkin jättää jossittelut sikseen ja hyväksyy, ettei leffa ole sitä mitä vanha fani siltä odottaisi, niin pääasiahan on, että sen parissa kuitenkin viihtyi.

Muistan vielä, kun näin X-Filesin pilotin mainoksen, jossa Mulder spreijasi asfalttiin punaisen X:n. Nauhoitin sitten sarjaa talteen alusta alkaen. Kahdelta viimeiseltä, lähes Mulderittomalta kaudelta minulla jäi jaksoja näkemättä, en tiedä kuinka monta. Nyt näin leffan jälkeen tuli mieleen, että voisi olla kivaa alkaa katsomaan koko sarjaa läpi alusta alkaen. Toisaalta katsottavaa on jo muutenkin sen verran, ettei sitä välttämättä tulisi katseltua tämän vuoden puolella.

Lisäksi tuntuu siltä, että muistan vielä aika hyvin ensimmäistenkin kausien tapahtumia, vaikken ole katsonut jaksoja vuosiin, joten yhtä hyvin voin odotella vielä, että muuten heikko muistini tekee tehtävänsä. Salaisissa kansioissa oli 8. kaudella vähän sama juttu kuin Northern Exposuressa, eli Villissä pohjolassa, kun Rob Morrow eli Fleischman lähti paljolti sarjasta, mutta näkyi kuitenkin sitten vielä välillä, ja sitä odotti että näkisi taas parhaan hahmon uudelleen.

Minusta oli ihan kiva, miten tuosta leffasta ei haluttu kertoa etukäteen paljon mitään ja ihmisiä huijattiinkin levittämällä feikkikuvia (no, ainakin yksi) kuvauksista. Vanhoina hyvinä aikoina uudesta megaleffasta ei oltu jauhettu kaksi vuotta ennen sen julkaisua, näytetty tuotantopäiväkirjoissa miten kaikki toteutettiin, esitetty elokuvan kohokohdat viidessä eri trailerissa ja luettu muun maailman tuomio leffasta ennen sen näkemistä. Kun minä olin nuori, oli siistiä, kun ulkomaisessa pelilehdessä oli joku yksi kämäinen kuva Predator 2:sta, ei edes itse predatorista. Sitten leffa tupsahti vuokraamoon, eikä ollut mitään hajua mitä siinä tapahtuisi, koska sitä tietoa ei tuputettu joka tuutista.

Muistan, kun kaveri oli vuokrannut tuon Predator 2:n sen tultua juuri videolle, ja sain sen häneltä lainaan. Hän sanoi, ettei siinä näkynyt paljoa sitä predatoria. Yllätyin sitten, miten paljon sitä siinä näkyi. Ilmeisesti kaveri odotti, että predator on leffassa jossakin pääpuheroolissa. Hitto, Predator 2 olisi kyllä kiva nähdä pitkästä aikaa. Vaikka stoori ei taida olla mikään huippu sinänsä, leffan viimeiset kolme varttia ovat rautaa, muistelen.

Katsoin nyt teatterissa Bondin ja The Day the Earth Stood Stillin trailereita vähän matkaa alusta ennen kuin suljin silmäni überspoilereiden vyöryessä kankaalle. Huvittavaa, miten jotkut valittavat komediasta, että parhaat vitsit oli näytetty jo trailerissa. Ikään kuin se traileri olisi pakko katsoa, tai että olisi yllättävää, että komedian traileri yrittää antaa elokuvasta mahdollisimman hauskan kuvan.

Vielä X-Filesistä ja vanhoista hyvistä ajoista, miten muistan, kun keskiviikkona kuudes toukokuuta 1998 puhuin kaverin kanssa koulussa edellisillan neloskauden finaalista, että tekiköhän se Mulder oikeasti itsemurhan. Nykyään jaksoa katsoessa olisi jo tiedossa, että Duchovny on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen jatkosta tms., se mihinkään ole lähdössä sarjasta.

Toki spoilaavilta trailereilta, ziljoonilta arvosteluilta sun muilta voi välttyä ummistamalla niille silmänsä, ja niin olen paljolti tehnytkin jo pitkään. Jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta mietinpä silti, pitäisivätkö ihmiset edes hitusen enemmän katsomistaan elokuvista, elleivät he olisi altistuneet etukäteen niihin liittyvälle informaatiotulvalle, joka on helposti saatavilla; jos sitä dramaattista käännettä päähahmon elämässä, joka sattuu elokuvassa vartin kohdalla, ei olisi tehty katsojalle selväksi trailerin 20 ensimmäisen sekunnin sisällä.

5 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Joo, meinasi mennä maku uudesta Batmanista, kun sitä hehkutettiin joka tolpalla.

Ei se uusi X-Files-leffa mikään huipputeos ollut, vähän hätäseen tehty ehkä, mutta ainakaan ei jäänyt paha mieli. Meinaan, on tullut nähtyä sellaisiakin kauhistuksia, että niiden jälkeen on tehnyt mieli mennä vaatimaan rahat takaisin.

Mutta tästä jäi tosiaan ihan hyvät fiilikset. Niin ja olihan siinä mulle Callum Keith Rennie <3, pätevällä (kuten Toni asian ilmaisi) venäläisaksentilla varustettuna.

8/17/2008 5:47 ap.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jees, Batman-infoa tuli välteltyä kovasti, mitä nyt näin yhden teaser-trailerin tammikuun alkupuolella I Am Legendin yhteydessä, sekin oli sinänsä liikaa. Muuten olin varonut trailereita, kuvia ja juttuja sen tiimoilta, joten tiesin elokuvasta kutakuinkin ainoastaan sen, että siinä on Batman ja Jokeri, ja että sitä kuvattiin myös Kiinassa.

Katsoittehan X-Filesissä lopputekstit loppuun asti?

8/17/2008 8:32 ap.  
Blogger Janne said...

Olen vähän sitä mieltä, että fileiden 8. kausi on vähän aliarvostettu. Itse pidin siitä enemmän kuin täysmulderillisesta seiskakaudesta, jossa oli noloja yksittäisjaksoja että väsyneitä salaliittojaksoja. 8. kaudella salaliittojaksoissa taas tapahtuu, ja onkin harmi, että kaikki jotenkin vesittyy nololla 9. kaudella.

8/17/2008 9:21 ap.  
Blogger Olli Sulopuisto said...

Miusta X-elokuva oli ihan perhanan typerästi kirjoitettu. "Aah, minulla on uskonkriisi. "Aah, minä uskon." "Aah, uskonkriisini on lievittymässä." Mnjoo.

Mutta varsinaisesti olin kirjoittamassa tästä: "Huvittavaa, miten jotkut valittavat komediasta, että parhaat vitsit oli näytetty jo trailerissa."

Miten ne katsottavat elokuvat sitten valitaan ellei mainosten perusteella? En nyt laske itseäni tähän joukkoon, koska tavallaan seuraan uutisointia jne. työkseni, mutta ajatellen fiktiivistä keskivertoihmistä.

8/17/2008 2:14 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Janne: Kieltämättä 7. kausi ei jäänyt erityisemmin mieleen, ja 8. kaudella olin Alkio-opistolla, missä jäi välillä jaksoja näkemättä, joten saatan hyvin olla samaa mieltä kanssasi, jahka joskus tulee levyiltä katsastettua nuo kaudet.

Olli: Juu, olisihan tuota saanut rajoittaa, ja koko sairaan pennun juoni oli leffassa melko EVVK-tasoa. Kaikista tyhmyyksistä ja menetetystä potentiaalista verotan puolitoista tähteä, mutta viihdyin silti riittävästi. Leffa vei Mulderin ja Scullyn tarinan tyydyttävään päätökseen.

Tuo esimerkki oli ehkä vähän kärjistetty, harvemmin kai lopulta hyvä komedia jättää pahan mielen, vaikka traileriin olisi parhaita vitsejä ängetty. Pointti oli, että harvoin jo kertaalleen kuultu vitsi naurattaa yhtä hyvin toisella kerralla.

Leffa-arvosteluitahan on netti pullollaan, niistä voisi pintapuolisesti katsoa, miten elokuva on muita miellyttänyt. Trailerillahan saadaan kuitenkin huonokin elokuva näyttämään hyvältä, ja samalla koko leffa tiivistetään pariin minuuttiin, ettei varmasti tulisi sitä katsellessa yllätyksiä.

8/17/2008 6:48 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home