keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Sekalaista

En ole muistanut sanoa, että Ollin suosittelemat podcastit olivat erittäin hyviä, olen seurannut. Tykästyin myös viimein Two Geeks, a Mic and a Podcastiin, jota olen vieroksunut, koska en välittänyt toisesta juontajasta (tai ehkä lähinnä tämän äänestä), mutta nyt pääsin asian yli ja kuuntelen kumpaakin mielelläni. Näiden X-Men 3 -jaksoa kuunnellessani opin, että leffan lopputekstien jälkeen olisi vielä tärkeää matskua. Enpä ollut moista odottanut elokuvan dvd:ltä katsoessani, ja asia alkoi niin vaivaamaan, että nousin keskellä yötä vielä katsastamaan sen lopetuksen. Onhan se kiva, jos lopputekstien jälkeen on vielä matskua, mutta ei nyt ehkä kannata pantata sinne asti "ainiin, ei se kuollutkaan" -tason paljastuksia.

Lisäsin tuohon oikealle linkkilistauksen alle listan tänä vuonna katsomistani elokuvista, yritän pitää ajan tasalla. DVD-listan päivitys on jäänyt, yritän korjata asian ennen kuin tulee vuosi edellisestä päivityksestä.

Tuli kiva biisi vastaan The L Wordin kakkoskauden toisessa jaksossa. En ymmärrä, miksi sarjan tehokas ja lyhyt alkutunnari piti vaihtaa sellaiseen teennäiseen tuubaan kakkoskaudella. Kuitenkin, kyseessä oli The Organin kappale Brother, jonka ostin iTunesista. En innostunut ainakaan vielä hankkimaan muita biisejä, levy ei vaikuttanut samanlaiselta löydöltä kuin myös L Wordista (pilotista) tutuksi tulleen Mr. Airplane Manin C'mon DJ, joka on parhaita ostamiani levyjä.

Postissa saapui Babylon 5 -käsiskirjojen 13. osa. Mukana tuli ohjeistus lomakkeen täyttämiseksi, jotta 14. kirjan ostaessa saisi myös ilmaisen 15. osan.
Kävinkin jo täyttämässä lomakkeen, homma sujui ongelmitta.