X3

X-Menit tuli nyt viikon aikana katsastettua läpi, sain Miiankin katsomaan ensimmäisen. Hänkin tykkäsi ja katsoi loputkin osat. Kiva juttu, taannoin yllätyin kun hän suostui katsomaan Avalonin ja vielä piti siitä. Sunnuntaina oli vuorossa X3, jota en ollut nähnyt. Spoilausta tulee seuraavaksi. Ei oikein napannut tuttujen hahmojen tappaminen heti alkupuolella. Tylsää katsoa leffaa nähdäkseen hahmoja, jotka sitten pian teilataan, melkein yhtä tyhmää kuin ryhmän tappaminen Mission: Impossiblen alussa. Tshiish, sarja kertoi ryhmästä ja sitten leffa päättää kertoa yhdestä miehestä. Tässä nyt oli sentään muita tuttuja tyyppejä vielä kehissä, mutta etenkin Xavierin lähtö jätti ison aukon.

Tuli sellainen kuva Jeanin kauhistuneesta pikaflashbackista, että Scottin kuolemasta tulee vielä jotain dramaattista takaumaa, mutta sellaista ei tullut. Yhden päähahmon nirhaaminen ilman, että edes kunnolla nähdään, mitä tapahtui, on aika laimeaa. Alun Jean-flahbackissa, kun tämä kohotti ulkona olevat autot ilmaan, homma vedettiin liian vitsiksi Stan Lee -cameon ja lentävän ruohonleikkurin kanssa. Jotenkin ylipäänsä tuollainen wink wink, nod nod -tyylinen cameo ei minusta oikein sovi X-Men-leffaan.

Entä se enkelisiipityyppi. Muistin tyypin trailerista, ja luulin, että sillä olisi jokin merkittävä rooli elokuvassa, varsinkin kun leffan alussa oikein näytettiin pätkä tämän traumaattisesta lapsuudesta. Jos Singer olisi ollut ohjaajana, hahmo olisi saanut kunnollisen dialogikohtauksen ja jotain syvyyttä / tekemistä, nyt tyypin stoori oli, että "okei isä, lopetan mutanttina olemisen, eiku en haluakaan", "hei X-miehet, saanko bunkata täällä?" ja "saat anteeksi, isä", paitsi vähemmän syvällisemmin kuin tuosta voisi jo kuvitella. Sama juttu pätee kyllä suureen osaan hahmoista, se itsensä monistajakin oli niin turha. "Terve, osaan monistaa itseni" ja "hah, luulitte nappaavanne pahikset, mutta se olinkin vain minä monistettuna (ja palaudunpa vain yhdeksi jotta olisin mahdollismman helppo maalitaulu)", ja sitten siirrytään muualle ilman että nähtäisiin mitä hahmolle tapahtui.

Se on kiva idea että mukava hahmo muuttuu synkäksi, mutta jos se tarkoittaa ettei hahmolla ole mitään tekemistä leffassa, paitsi lopussa kilahtaminen, niin don't bother. Jean Grey haaskattiin nyt tässä paljolti, hahmo sai töjöttää mykkänä paikoillaan suurimman osan leffasta lyhyitä telepatiaviestejä lukuunottamatta. Niin, ja sekin sitten piti tappaa, what a waste. Emme edes nähneet kunnollista tunnereaktiota Wolverinelta rakkaansa kuolemaan, nyt mieleen jäi lähinnä, että tyyppi virnisteli lopussa tyytyväisenä parvekkeella, vaikka kaverit makaavat haudassa.

Magneton lähimmät mutanttiapurit olivat aika köyhiä, ei mitään luonnetta ja ne olivat tatuointiensa kanssa niin tekemällä tehty koviksiksi, että söivät aina homman uskottavuutta ruudulla näkyessään. Jäi vähän epäselväksi, mitä merkitystä sillä pojalla, joka poisti mutaatiot, loppujen lopuksi oli. Häntä ei käytetty suoraan mutanttien parantamiseen, joten ilmeisesti häntä tarvittiin sen seerumin valmistamiseen, eikä sitä pystytty valmistamaan ilman pojua? Kuulostaa loogiselta, unohdin kai kohdan jossa tuo selitettiin.

Singerillä oli jänskiä toimintakohtauksia, yksi suosikkikohdistani sarjassa oli se kun Nightcrawler transporttasi ja pelasti lentsikasta tippuvan Roguen kakkososassa, se oli sellainen hieno sankariteko kaiken ryminän keskellä. Rattnerin äksön oli aika suoraviivaista ilman kummoista tyyliä, jännitettä tai mieleenpainuvia kohtia, kuten tuo edellä mainittu. Mystiquen pelastaminen rekasta oli ihan kiva lentelevine autoineen, mutta senkin olisi kyllä voinut tehdä paremman näköiseksi & dramaattisemmaksi.

Noh, en kärvistellyt tuskasta elokuvaa katsoessani, mutta ei se mikään ihmeellinenkään ollut, etenkin kun oli katsonut juuri nuo edelliset osat.